Myladyn poika. Dumas Alexandre. Читать онлайн. Newlib. NEWLIB.NET

Автор: Dumas Alexandre
Издательство: Public Domain
Серия:
Жанр произведения: Зарубежная классика
Год издания: 0
isbn:
Скачать книгу
ravia Palais-Royaliin."

      Vaunut vierivät pois; d'Artagnan käytti hyväkseen porttiholvin pimeyttä ja heittäysi vangin kaulaan.

      "Rochefort!" huudahti hän. "Te! Te siinä tosiaankin olette! Minä en erehdy!"

      "D'Artagnan!" ihmetteli vuorostaan Rochefort.

      "Ystävä-parka!" jatkoi d'Artagnan; "kun en ole nähnyt teitä neljään, viiteen vuoteen, luulin teitä kuolleeksi."

      "Minusta tuntuu", virkkoi Rochefort, "että eroitus ei ole suuri kuolleen ja haudatun välillä, ja minä olen jotenkin haudattu."

      "Mistä rikoksesta istutte te Bastiljissa?"

      "Tahdotteko, että sanon teille toden?"

      "Tietysti."

      "No niin, se kun on minulle ihan tietymätöntä."

      "Te epäilette minua, Rochefort?"

      "En, niin totta kuin olen aatelismies! Sillä ihan mahdotonta on, että istun siitä rikoksesta, josta minua syytetään."

      "Mistä niin?"

      "Yöllisestä katuryöstöstä."

      "Katuryöstöstä, Rochefort! Laskettehan vain leikkiä?"

      "Kyllä ymmärrän. Se vaatii selitystä, eikö niin?"

      "Vaatii tosiaan."

      "No niin, tapaus oli tällainen. Olimme eräänä iltana olleet juomingeissa Reinardin luona, Tuileries-palatsissa; mukana oli Harcourtin herttua, Fontrailles, de Rieux ja joitakuita muita. Herttua ehdotti, että lähtisimme tempomaan viittoja ihmisten yltä Pont-Neufille; se huvitushan on, kuten tiedätte, Orleansin herttuan ajanviettona tullut suuresti muotiin."

      "Olitteko hupsu, Rochefort! Teidän iällänne?"

      "En, vaan päissäni; ja kun minusta se huvi tuntui varsin keskinkertaiselta, esitin ritari de Rieuxille, että me toimivien henkilöiden sijasta lyöttäytyisimme katselijoiksi ja nousisimme pronssihevosen selkään, voidaksemme etuaitiosta silmäillä kohtausta. Sanottu ja tehty. Käytimme kannuksia jalustimina ja istuimme tuokion kuluttua hevosen lautasilla; meillä oli oivallinen paikka, ja näimme erinomaisen hyvin. Oli jo neljä tai viisi viittaa siepattu verrattoman näppärästi ja riistettyjen uskaltamatta mukista sanaakaan, kun joku vähemmän kärsivällinen tolvana alkoi hoilata vartiota ja toimitti niskaamme kaupunginvartion patrullin. Harcourt, Fontrailles ja muut vilistivät käpälämäkeen; de Rieux tahtoi myös hiipiä pois, mutta minä pidättelin häntä sanoen, että meitä ei voitaisi äkätä tältä paikaltamme. Hän ei noudattanut neuvoani, vaan laski jalkansa kannukselle, astuakseen alas; kannus taittui, hän putosi, katkaisten toisen säärensä, ja sen sijaan että olisi pitänyt suunsa kiinni alkoi hän vimmatusti kirkua. Minä tahdoin nyt vuorostani hypätä alas, mutta liian myöhään; hyppäsin kaupunginvartijain syliin. He veivät minut Chatelet-tyrmään, missä vaivuin rauhallisesti uneen vakuuttuneena siitä, että pääsisin seuraavana päivänä lähtemään. Mutta päivä kului, vielä toinenkin, niin kahdeksan päivää meni siten; kirjoitin kardinaalille. Samana päivänä tultiin minua noutamaan, minut siirrettiin Bastiljiin, ja siellä olen nyt istunut viisi vuotta. Luuletteko sen johtuneen siitä, että jumalattomana ratsastin hevosen lautasilla Henrik neljännen takana?"

      "Ei, te olette oikeassa, hyvä Rochefort, se ei voi olla syynä; mutta kyllähän saatte tietää aiheen."

      "Niin, se on mahdollista, sillä minä olen unohtanut kysyä teiltä, minne minut viette."

      "Kardinaalin luo."

      "Mitä hän minusta tahtoo?"

      "Sitä en tiedä, kun en edes tiennyt, että olin juuri teitä noutamassa."

      "Mahdotonta. Te – suosikki!"

      "Minäkö suosikki!" huudahti d'Artagnan. "Voi, kreivi hyvä! Olen vain halpa gascognelainen aatelismies, paljoa köyhempi nyt kuin silloin, kun tapasin teidät Meungissa lähes kaksikolmatta vuotta takaperin, kuten muistatte. Oi, niin…"

      Raskas huokaus täydensi hänen lauseensa.

      "Tuotte kuitenkin määräyksen?"

      "Niin, syystä että olin sattumalta saapuvilla etuhuoneessa, ja kardinaali käytti minua niinkuin olisi kääntynyt kenen puoleen tahansa. Ei, minä olen vieläkin pelkkä muskettisoturien luutnantti; siinä asemassa olen ollut lähes yksikolmatta vuotta."

      "Mutta mitään onnettomuutta ei ole tapahtunut teille, ja se merkitsee jo paljon."

      "Mitä onnettomuutta minulle tapahtuisikaan? Kuten sanotaan latinankielisessä säkeessä, jonka olen unohtanut tai jota en oikeastaan ole koskaan kunnolleen osannut: salama ei iske alas laaksoihin; ja minä olen laakso, hyvä Rochefort, vieläpä kaikkein syvimpiä alhoja."

      "Mazarin on siis vielä Mazarin?"

      "Enemmän kuin koskaan ennen, ystäväiseni; väitetään hänen olevan naimisissa kuningattaren kanssa."

      "Naimisissa!"

      "Jollei kardinaali ole hänen miehensä, niin on hän ainakin varmasti kuningattaren rakastaja."

      "Vastustaa Buckinghamin kaltaista urhoa ja antautua Mazarinin laiselle!"

      "Niin, sellaisia ovat naiset", virkkoi d'Artagnan järkeilevästi.

      "Naiset ehkä; mutta kuningattaret!"

      "Hyvä Jumala! Siinä suhteessa ovat kuningattaret kaksin verroin naisia."

      "Ja istuuko herra de Beaufort yhäti vankilassa?"

      "Aina vain; mutta miksi kysytte sitä?"

      "Ka, hän oli minulle suosiollinen, joten hän olisi voinut auttaa minua."

      "Te olette luultavasti lähempänä vapautta kuin hän; te siis saattekin avustaa häntä."

      "No, mitä sodasta?"

      "Sen kyllä saamme."

      "Espanjan kanssa?"

      "Ei, Pariisin kanssa."

      "Mitä tarkoitatte?"

      "Kuuletteko noita kiväärinlaukauksia?"

      "Kyllä; mitä sitten?"

      "Porvarit siellä harjoittelukseen lyövät palloa, odottaessaan pelierää."

      "Luuletteko, että porvareista voisi saada lähtemään mitään?"

      "Kyllä vainkin, lupaavilta he tuntuvat; jos heillä vain olisi johtaja, joka kykenisi liittämään joukkoja yhteen…"

      "On onnetonta, ettei ole vapaana."

      "Oh, hyväinen aika, älkää olko toivoton! Kun Mazarin on käskenyt noutaa teidät, niin hän tarvitsee teitä; ja jos hän tarvitsee teitä, niin onnittelenpa. Siitä on monta vuotta, kun kukaan tarvitsi minua; näettekin, kuinka pitkälle olen päässyt."

      "Tehkää siis valitus, se on minun neuvoni."

      "Kuulkaahan, Rochefort. Pikku sopimus…"

      "Mikä siis?"

      "Olemmehan hyviä ystävyksiä?"

      "Hiisi vieköön, kannan merkkejä ystävyydestänne: kolme miekanpistoa!.."

      "No niin, jos pääsette jälleen suosioon, niin älkää unohtako minua."

      "Sen lupaan, niin totta kuin nimeni on Rochefort, jos te vakuutatte minulle samaa."

      "Sovittu, kättä päälle. Ensimmäisessä soveliaassa tilaisuudessa puhutte siis minusta?"

      "Sen teen, ja te?"

      "Minä samaten."

      "Mutta entä ystävänne – puhunko heistäkin?"

      "Mitkä ystävät?"

      "Atos, Portos ja Aramis; oletteko unohtanut heidät?"

      "Melkeinpä."

      "Mihin ovat he joutuneet?"

      "En ollenkaan tiedä."

      "Onko se mahdollista?"

      "Voi,