"Voi, herra de Rochefort, olen jo sanonut teille, että minulla ei ole pienintäkään osuutta vankeuteenne! Kuningatar … kuka mahtaa mitään naisen, valtiattaren suuttumukselle! Se menee kuten on tullutkin, ja sitten ei sitä enää ajatella…"
"Ymmärrän kyllä, monseigneur, että hän ei sitä enää ajattele, hän joka on viettänyt viisi vuottansa Palais-Royalissa, juhlien ja hovilaisten keskellä; mutta minä, joka olen sen aikaa virunut Bastiljissa…"
"Voi, hyvä Jumala, parahin herra de Rochefort, luuletteko siis, että Palais-Royal on kovinkaan hauska olopaikka? Ei, eipä suinkaan. Meilläkin on ollut suuria vaikeuksia, vakuutan teille. Mutta älkäämme enää puhuko siitä. Minä pidän avointa peliä, nyt kuten aina. Sanokaahan minulle, oletteko meikäläisiä, herra de Rochefort."
"Voitte helposti ymmärtää, monseigneur, että minä en pyydä sen parempaa; mutta minä en nyt enää tunne asemia ja olosuhteita. Bastiljissa ei puhuta valtiollisista asioista muiden kuin sotamiesten ja vanginvartijain kanssa, ja te ette voi kuvitellakaan, monseigneur, kuinka vähän nämä tietävät tapauksista. Minä olen aina herra de Bassompierren puolella, minä… Kuuluuhan kai hän vielä seitsemäntoista valtakunnanherran joukkoon?"
"Hän on kuollut, herraseni, ja se on suuri vahinko. Hän oli mies, joka oli kuningattarelleen uskollinen, ja hartaat apulaiset ovat harvinaisia."
"Sen uskon hiivatin hyvin!" tokaisi Rochefort. "Kun teillä on sellaisia, lähetätte te heidät Bastiljiin."
"Mutta toiselta puolen", huomautti Mazarin, "mikä todistaa hartaan kiintymyksen?"
"Toiminta", vastasi Rochefort.
"Niin, toiminta kyllä", toisti ministeri miettivästi; "mutta mistä tapaa mitään toiminnan miehiä?"
Rochefort pudisti päätänsä.
"Sellaisia ei koskaan puutu, monseigneur", vastasi hän; "te vain haette huonosti."
"Haenko minä huonosti? Mitä sillä tarkoitatte, hyvä herra de Rochefort? No, valaiskaahan minulle. Teidän on täytynyt oppia paljon tuttavallisista väleistänne kardinaali-vainajaan. Voi, hän oli kovin suuri mies!"
"Panisiko monseigneur pahakseen, jos ilmoittaisin teille erään siveellisen säännön?"
"Minäkö? En millään muotoa. Tiedättehän toki, että minulle voi sanoa kaikki. Minä koetan tehdä itseni rakastetuksi, en pelätyksi."
"No niin, monseigneur, vankihuoneeni seinään on naulalla piirretty eräs sananlasku."
"Miten se kuuluu?" kysyi Mazarin.
"Näin, monseigneur. Millainen isäntä…"
"Tunnen sananlaskun: … sellainen renki."
"Ei: sellainen palvelija. Sen pikku muutoksen ovat ne uskolliset miehet, joista äsken puhuin, tehneet yksityiseksi tyydytyksekseen."
"No, mitä se sananlasku siis merkitsee?"
"Se merkitsee, että herra de Richelieu osasi tavata uskollisia palvelijoita, ja kymmenittäin."
"Hän, kaikkien tikarien maalitaulu! Hän, joka kaiken ikänsä väisteli häneen tähdättyjä iskuja!"
"Hänen onnistui kuitenkin väistää ne, vaikka ne olivat hyvinkin vaarallisia. Se johtui siitä, että jos hänellä oli kunnon vihollisia, oli hänellä kunnon ystäviäkin."
"Mutta juuri sitä minäkin vain haluan."
"Minä tunsin henkilöitä", jatkoi Rochefort, joka arveli nyt hetken tulleen d'Artagnanille antamansa lupauksen täyttämiseen, "minä tunsin henkilöitä, jotka oveluudellaan satakin kertaa johtivat kardinaalin terävän älyn harhateille, urheudellaan voittivat hänen henkivartijansa ja vakoojansa, henkilöitä, jotka ilman rahoja, tukea, luottoa pitelivät kruunua kruunatussa päässä ja saivat kardinaalin pyytämään armoa."
"Mutta nämä henkilöt, joista puhutte", huomautti kardinaali itsekseen hymyillen sille havainnolle, että Rochefort itsestään johtui siihen, mihin hän halusi vangin johtaa, "nämä henkilöt eivät olleet kiintyneet kardinaaliin, kun taistelivat häntä vastaan."
"Eivät kyllä, sillä silloin olisi heidät palkittu paremmin: mutta onnettomuudekseen olivat he uskollisia samalle kuningattarelle, jolle te vastikään halusitte palvelijoita."
"Mutta miten voitte te tietää tuon kaiken?"
"Tiedänhän vain, koska nuo henkilöt siihen aikaan olivat vihamiehiäni; koska he taistelivat minua vastaan; koska minä tein heille niin paljon pahaa kuin kykenin; koska he pyrkivät maksamaan minulle samalla mitalla; koska muuan heistä, jonka kanssa olin erityisesti tekemisissä, antoi minulle miekanpiston seitsemisen vuotta takaperin; se oli kolmas, minkä sain samasta kädestä … vanhan laskun kuittaus."
"Voi", huokasi Mazarin verrattomasti teeskennellen yksinkertaisuutta, "jospa minä tuntisin sellaisia miehiä!"
"Monseigneur, teillä on kuuden vuoden ajan ollut saatavissa eräs, jota te kuuden vuoden mittaan ette ole havainnut mihinkään kelvolliseksi."
"Kuka sitten?"
"Herra d'Artagnan."
"Tuo gascognelainen!" huudahti Mazarin oivallisesti teeskennellen kummastusta.
"Tuo gascognelainen on pelastanut kuningattaren ja saanut herra de Richelieun tunnustamaan olleensa oveluudessa, näppäryydessä ja valtiotaidossa vain koulupoika häneen verraten."
"Tosiaanko?"
"Niinkuin minulla on ollut kunnia sanoa teidän ylhäisyydellenne."
"Kertokaahan minulle siitä hiukan, hyvä herra de Rochefort."
"Se on hyvin vaikeata, monseigneur", virkkoi aatelismies hymyillen.
"Sitten kertookin hän sen minulle itse."
"Sitäpä epäilen, monseigneur."
"Ja minkätähden?"
"Syystä että salaisuus ei ole hänen; syystä että, kuten jo sanoin, se salaisuus kuuluu mahtavalle kuningattarelle."
"Ja sellaisen yrityksen hän suoritti yksinään?"
"Ei, monseigneur, hänellä oli kolme ystävää, kolme urheata ystävää auttajinaan, sellaisia urhoja, kuin te äsken toivottelitte itsellenne."
"Ja ne neljä miestä toimivat yhdessä, sanotte?"
"Niinkuin olisivat ne neljä olleet yksi, kuin olisi neljä sydäntä sykkinyt samassa povessa; ja mitä kaikkea ne neljä tekivätkään!"
"Hyvä herra de Rochefort, te yllytätte tosiaan uteliaisuuttani sanomattomasti. Ettekö voisi kertoa minulle sitä juttua?"
"En, mutta voin kertoa teille sadun, todellisen haltiasadun, sen takaan, monseigneur."
"Kas, tehkääpä se, herra de Rochefort; minä pidän saduista."
"Te siis tahdotte, monseigneur?" sanoi Rochefort, yrittäen kardinaalin hienoista ja viekkaista kasvoista oivaltaa jotakin tarkoitusta.
"Niin."
"No hyvä, kuulkaahan siis? Oli kerran kuningatar … mahtava kuningatar, maailman suurimpiin kuuluvan valtakunnan hallitsijatar, jolle muuan suuri ministeri tahtoi paljon pahaa sentähden, että hän oli aikaisemmin yrittänyt parhaansa mukaan miellyttää häntä. Älkää tutkiko, monseigneur – te ette pystyisi arvaamaan kuka. Kaikki tapahtui aikaa ennen kuin te tulitte valtakuntaan, missä tämä kuningatar hallitsi. Saapuipa hoviin lähettiläs niin uljas, niin rikas ja komea, että kaikki naiset hullaantuivat häneen ja että kuningatar itsekin, epäilemättä tunnustukseksi