"Herra chevalier", hän sanoi, "voi, tekö täällä!"
"Hyvää päivää, Planchet!" vastasi d'Artagnan kumartuen astumaan puotiin.
"Pian joku ottamaan hoitoonsa herra d'Artagnanin hevonen", huusi Planchet, "toinen laittamaan hänelle huone kuntoon ja kolmas toimittamaan illallista!"
"Kiitos, Planchet! Hyvää päivää, pojat!" sanoi d'Artagnan touhuaville puotilaisille.
"Sallinette minun ensin toimittaa valmiiksi tämän lähetyksen kahvia, siirappia ja rusinoita?" puolusteli Planchet; "ne tulevat herra yli-intendentin keittiöön."
"Toimittele, toimittele pois vain."
"Se on tehty tuotapikaa; sitten illastamme."
"Aterioitkaamme kahden kesken", esitti d'Artagnan; "minulla on puhuttavaa sinulle."
Planchet silmäili entistä isäntäänsä merkityksellisesti. "Rauhoitu, ei minulla mitään ikävää ole sanottavana", lisäsi d'Artagnan.
"Sitä parempi, sitä parempi!.."
Ja Planchet hengitti jälleen, samalla kun d'Artagnan huolettomasti istuutui myymälässä korkkiläjälle ja ryhtyi tarkastelemaan ympäristöänsä. Puoti oli hyvin varustettu; siellä tuoksuivat inkivääri, kaneli ja survottu pippuri, joka sai d'Artagnanin aivastamaan.
Puotipalvelijat olivat mielissään niin kuuluisan soturin läheisyydestä, – muskettiväen luutnantin, joka kuului kuninkaan lähimpään seurapiiriin; he alkoivat puuhata silmittömän innokkaasti ja palvella ostelijoita niin ylimielisen rivakasti, että monikin närkästyi.
Planchet keräsi rahoja kassaan ja keskeytti tilinpitoaan tuon tuostakin virkkaakseen jonkun kohteliaisuuden vanhalle herralleen. Planchet käytti yleisöänsä kohtaan sellaisen varakkaan kauppiaan lyhyttä puheenlaatua ja ylpeätä tuttavallisuutta, joka palvelee kaikkia eikä ole kenestäkään riippuvainen. D'Artagnanissa tämä havainto herätti tyytyväisyyttä, jonka aihe piankin selviää. Hän näki illan vähitellen pimenevän, ja lopulta Planchet vei hänet erääseen toisen huonekerran kamariin, jossa oli varsin siististi katettu kahdelle hengelle pöytä paalien ja laatikoiden keskelle.
D'Artagnan käytti lyhyttä valmisteluhetkeä silmätäkseen läheltä Planchetin ulkomuotoa, jota hän ei ollut nähnyt kokonaiseen vuoteen. Älykäs Planchet oli lihonut, mutta hänen kasvonsa eivät olleet pöhistyneet. Hänen vilkkaat silmänsä pälyivät yhä nopsina syvissä kuopissaan, ja pyylevyys, joka yleensä tasoittaa kaikki ihmiskasvojen luonteenomaiset piirteet, ei ollut vielä koskenut ulkoneviin poskipäihin – viekkauden ja voitonpyynnin tunnusmerkkeihin – eikä terävään leukaan, joka ilmaisi nokkeluutta ja sitkeyttä. Planchet vallitsi yhtä majesteettisesti ruokailuhuoneessaan kuin myymälässäänkin. Hän tarjosi herralleen yksinkertaisen, mutta pariisilaiseen tapaan valmistetun aterian: uunipaistia vihanneksien kera, salaattia ja omasta puodista noudettua jälkiruokaa. D'Artagnan näki mielihyväkseen, että maustekauppias oli kaivanut esille pullon sitä anjouviiniäkin, joka oli ollut d'Artagnanin mielijuomaa hänen koko elämänsä ajan.
"Entiseen aikaan minä join teidän viiniänne, monsieur", virkkoi Planchet suopeasti hymyillen; "nyt on minulla onni tarjota teille."
"Ja toivoakseni saan, Jumalan kiitos, vielä kauan maistella tätä, Planchet, sillä nyt minä olen vapaa."
"Vapaa! Oletteko lomalla, monsieur?"
"Rajattomalla!"
"Jätättekö palveluksen?" hämmästeli Planchet.
"Mieleni tekee vetäytyä lepoon."
"Entä kuningas?" huudahti Planchet, joka ei voinut käsittää, kuinka kuningas tulisi toimeen ilman d'Artagnanin kaltaisen miehen palveluksia.
"Kuningas saa etsiä muulta taholta… Mutta nyt olemme syöneet hyvän illallisen, sinä olet hyvällä tuulella, Planchet, herätät minussa halua luottamuksiin; avaahan siis korvasi."
"Olen pelkkänä korvana."
Ja enemmän suoramielisesti kuin veitikkamaisesti hymyillen Planchet avasi pullon valkoista viiniä.
"Annahan minun vain pitää järkeni."
"Oh, milloinkas teille pahasti humahtaisi päähän, monsieur."
"Pääni on nyt vapaasti käytettävissäni, ja minä aion säästellä sitä enemmän kuin koskaan. Puhelkaamme ensin raha-asioista… Miten on pääomamme laita?"
"Asiat ovat oivallisella kannalla, monsieur. Teiltä saamani kaksikymmentätuhatta livreä ovat yhä sijoitettuina liikkeeseeni ja tuottavat yhdeksän prosenttia. Kun maksan teille seitsemän, saan voittoa siis teidänkin osuudestanne."
"Ja sinä olet yhä tyytyväinen?"
"Ihastuksissani. Tuotteko minulle lisää rahoja?"
"Paremminkin… Mutta tarvitsetko siis rahaa?"
"Ka, enpä erittäin. Kaikki ihmiset tahtovat nyt uskoa varojansa hoitooni. Minä laajennankin liikettäni."
"Se oli suunnitelmanasi viimeksi."
"Toimittelen hiukan pankkiasioita… ostelen pulaan joutuneiden ammattitoverieni varastoja, lainailen rahoja niille, jotka ovat ahtaalla maksuistaan."
"Ilman koronkiskomistako?.."
"Voi, monsieur, viime viikolla minulla oli puistokujassa kaksi kohtausta sen sanan johdosta, jonka tuossa lausuitte!"
"Niinkö!"
"Saattepa kuulla: asia koski erästä lainaa… Lainanottaja antoi minulle vakuudeksi lähetyksen jauhosokeria sillä puheella, että minä saisin sen myydä, ellei lainaa suoritettaisi takaisin määräaikana. Lainasin hänelle tuhannen livreä. Hän ei maksanut; minä myin sokerin kolmestatoista sadasta livrestä. Hän sai sen kuulla ja vaati minulta sataa écua. Minä tietysti kieltäysin… väittäen saaneeni hintaa vain yhdeksänsataa livreä. Hän sanoi minua koronkiskuriksi. Pyysin häntä uudistamaan syytöksensä puistokujan takana. Hän oli entinen kaartilainen, hän tuli, ja minä lävistin häneltä vasemman reiden teidän miekallanne."
"Hitto, harjoitatpa tuottoisaa pankkiliikettä!" sanoi d'Artagnan.
"Ottaessani yli kolmentoista prosentin olen valmis tappeluun", vastasi Planchet; "sellainen on luonteeni."
"Älä ota enempää kuin kaksitoista", neuvoi d'Artagnan, "ja sano muuta välityspalkkioksi ja vahingonvakuutukseksi."
"Olette oikeassa, monsieur. Mutta se teidän liikehommanne?"
"Ah, Planchet, se on pitkällinen ja vaikea selittää."
"Aloittakaa kuitenkin."
D'Artagnan kierteli viiksiään kuin hämillään hankkeestansa ja epäillen uskottuaan.
"Onko kysymys rahojen sijoittamisesta?" tiedusti Planchet.
"On kyllä."
"Hyvällä voitolla?"
"Varsin kauniilla: neljänsadan prosentin osingolla, Planchet."
Planchet iski nyrkkinsä pöytään niin voimakkaasti, että pullot hypähtivät kuin pelästyneinä.
"Jumaliste, onko se mahdollista?"
"Luulen homman tuottavan enemmänkin", vastasi d'Artagnan kylmäverisesti, "mutta mieluummin esitän alimman arvion."
"Tuhannen tulimmaista!" sanoi Planchet siirtyen lähemmäksi; "sepä suurenmoista!.. Voiko siihen sijoittaa paljonkin rahoja?"
"Kaksikymmentätuhatta livreä kumpainenkin, Planchet."
"Teidän koko omaisuutenne, monsieur. Kuinka pitkäksi ajaksi?"
"Kuukaudeksi."
"Ja siitä saamme?"
"Viisikymmentätuhatta