Calpurnia!
Caesar puhuu! vait!
Calpurnia!
Täss' olen, puolisoni.
Asetu suoraan Antonion tielle,
Kun kilpaan ryntää hän. – Antonius!
Ylevä Caesar, mitä?
Äl' unhota, Antonius, vauhdissas
Calpurniaa koskettaa; näet, luullaan että,
Pyhässä kilvassa kun mahoon koskee,
Hän kirouksestaan pääsee.
Kyllä muistan.
Kun Caesar sanoo: "tee se", on se tehty.
Siis toimeen! Menot kaikki muistakaatte.
Caesar!
Ken siellä huutaa?
Vait, kaikki vaiti! Hiljaa vielä kerran!
Ken siellä tungoksessa mua huutaa?
Lävitse soiton räikkä ääni kaikuu
Ja huutaa: "Caesar!" Puhu! Caesar kuulee.
Viidettätoista Mars-kuun päivää varo!
Ken on hän?
Tietäjä; hän pyytää ettäs
Viidettätoista Mars-kuun päivää varot.
Hän tuokaa tänne: tahdon nähdä kasvot.
Mies, esiin sieltä! Caesarihin katso!
No, mitä sanot nyt? Se kerro vielä.
Viidettätoista Mars-kuun päivää varo!
Uneksija! Pois tiekseen! – Tulkaa nyt.
No, etkö tule kilpaa katsomaan?
Minäkö? En.
Ma pyydän, tule pois.
Ei mulle sovi leikit: mull' ei ole
Tuot' Antonion hilpeätä mieltä.
Mut huvias en estää tahdo, Cassius;
Sun jätän nyt.
Jo aikoj' olen tarkannut sua, Brutus:
Ma silmissäs en näe sit' ystävyyttä
Ja suoruutta, jot' ennen niissä näin.
Sa liian kylmäks olet, vieraaks tullut
Rakastavalle ystävälles.
Cassius,
Sin' älä pety. Muotoni jos peitän,
Niin katseheni sekasorron käännän
Vaan omaan itseeni. Mua jonkun aikaa
Riitaiset intohimot vaivanneet on,
Aatokset, jotka mulle yksin sopii;
Ne ehkä käytökseeni varjon luovat.
Mut tuota älkööt surko ystäväni,
Sanoko kylmyyttäni muuks, kuin että,
Sielussaan sotaa käyden, Brutus parka
Unohtaa muille ystävyyttä näyttää.
Siis ymmärsin sun, Brutus, aivan väärin,
Poveeni tuohon sen vuoks peitin monta
Suur'arvoist' aatetta ja oivaa tuumaa.
Sano, Brutus hyvä, voitko nähdä kasvos?
En, Cassius; itseään ei näe silmä,
Jos muist' ei esineistä heijastu se.
Niin kyllä!
Ja paljon surkutellaan sitä, Brutus,
Ett'ei sull' ole kuvastinta, joka
Salatun arvos silmiis tois, niin että
Näkisit kuvajaises. Tiedän kuinka
Monikin kelpo Rooman mies, – pait Caesar,
Tuo jumala, – puhuissaan Brutosta
Ja huokaillessaan ajan ikeen alla,
Sois että Brutoll' olis heidän silmät.
Mua mihin vaaraan vietteletkään, Cassius,
Kun tahdot saada minun etsimään
Sit' itsestäni, mit' ei minuss' ole?
Siis, Brutus hyvä, kuule mitä lausun:
Ja koska tiedät, että parhain itses
Kuvastimessa näet, niin minä, peilis,
Sinulle kainost' ilmaisen sen puolen
Sinusta, jot'et itse vielä tunne.
Mua, Brutus, älä epäile. Jos oisin
Ma ilmi narri, taikka tapa mulla
Tarita julkivalall' ystävyyttä
Kaikille vastatulleille; jos tiedät
Ett' ihmist' imartelen, syleilen
Ja sitten häntä parjaan; tai jos tiedät
Ett' ilmi-tunnustuksen juomingeissa
Teen koko seuralle, mua silloin varo.
Mik' ilo tuo? Mä pelkään että kansa
Kuninkaaks valikoipi Caesarin.
Vai pelkäät sitä? Siis mun täytyy luulla,
Ett'et sa sitä sois.
En soiskaan, Cassius;
Rakastan häntä paljon kuitenkin. —
Vaan miks mua täällä viivytät niin kauan?
Mit' aiot mulle ilmoittaa? Jos koskee
Se yhteishyvää, toisen silmän eteen
Aseta