Hän huomasi krouvissa kahdestatoista viiteentoista vanhan, nokkelan näköisen pojan, jonka luuli kaksikymmentä minuuttia sitten nähneensä kuoripojan puvussa. Hän kysyi tätä, ja kun nuorella kirkonpalvelijalla ei ollut mitään aihetta teeskentelyyn, kuuli d'Artagnan häneltä, että hän kello kuudesta yhdeksään aamuisin toimi kuoripoikana ja kello yhdeksästä puoliyöhön työskenteli tarjoilijana kapakassa.
Hänen jutellessaan pojan kanssa tuotiin hevonen sen talon portille, johon Bazin oli mennyt. Hevonen oli satuloitu ja suitsitettu. Tovin kuluttua tuli Bazin ulos.
"Kas", virkkoi poika, "tuolla on meidän pedellimme, joka aikoo ratsastaa pois."
"Minne hän ratsastaa?" kysyi d'Artagnan.
"Sitä en tiedä."
"Puoli pistolia", tarjosi d'Artagnan, "jos otat siitä selon."
"Minulle", huudahti poika säihkyvin silmin, "jos otan selville, minne herra Bazin ratsastaa? Se ei ole vaikeata. Ettehän vain tee pilaa minusta?"
"En, kautta upseerikunniani; tässä näet kolikon."
Ja hän näytti pojalle houkuttelevaa rahaa, mutta antamatta sitä hänelle.
"Minä kysyn häneltä."
"Ei, sillä tavoin et saisi mitään tietää", neuvoi d'Artagnan; "odota kunnes hän on lähtenyt, ja sitten voit kysellä ja urkkia, miten vain haluat. Se jää sinun asiaksesi. Se puoli pistolia on varallasi." Ja hän pisti rahan takaisin taskuunsa.
"Kyllä ymmärrän", virkkoi poika, huulillaan se viekas hymy, joka on pariisilaispojalle niin ominainen; "no, pitänee varrota."
Ei tarvinnut odottaa pitkääkään aikaa. Viittä minuuttia myöhemmin lähti Bazin ratsastamaan hiljaista ravia, hoputellen hevostaan sateenvarjonsa iskuilla.
Bazin oli aina tottunut käyttämään sateenvarjoa ratsuraipan asemesta.
Tuskin oli hän kääntynyt kulmasta Rue de la Juiverielle, kun poika vainukoiran tavoin ryntäsi hänen jäljilleen.
D'Artagnan asettui jälleen pöydän ääreen, samalle paikalle kuin tullessaankin, täydellisesti vakuutettuna siitä, että hän saisi kymmenen minuutin kuluessa tietää, mitä halusi.
Siinä ajassa kerkisikin poika takaisin.
"No?" kysyi d'Artagnan.
"Niin", vastasi poika, "nyt sen tiedän."
"Minne hän siis ratsasti?"
"Saanko sen puoli pistolia?"
"Tietysti. Sano pois."
"Antakaa minun ensin katsella sitä! Lainatkaa se minulle nähdäkseni, että se ei ole väärä."
"Tuossa on."
"Kuulkaas, isäntä", virkkoi poika, "herra tahtoo vaihtaa."
Isäntä seisoi tiskinsä takana; hän ojensi esiin pikkurahoja ja otti vastaan kolikon.
Poika sujautti rahat taskuunsa.
"Sanopas nyt, minne hän meni", pyysi d'Artagnan, joka oli hymyillen tarkannut hänen pikku temppujaan.
"Hänen määränään oli Noisy."
"Mistä sen tiedät?"
"Voi, hyväinen aika, sen tietämiseen ei tarvinnut olla kovinkaan nokkela! Tunsin hevosen; sen omistaa teurastaja, joka toisinaan vuokraa sen Bazinille. Ajattelinpa, että teurastaja ei anna käytettäväksi hevostaan tahtomatta tietää, mikä on matkan määränä, vaikka hän ei voikaan pelätä herra Bazinin pystyvän ratsastamaan hevosta menehdyksiin."
"Ja hän vastasi sinulle, että määräpaikkana oli…"
"Noisy, niin. Se muuten näyttääkin olevan hänen tapanaan; hän ratsastaa sinne pari kolme kertaa viikossa."
"Tunnetko Noisyn?"
"Kyllä vainkin; siellä asuu imettäjäni."
"Onko Noisyssa mitään luostaria?"
"On, ja komea, – jesuiittaluostari."
"Hyvä", virkahti d'Artagnan; "ei epäilystäkään enää!"
"Olette siis tyytyväinen?"
"Peräti. Mikä on nimesi?"
"Friquet."
D'Artagnan otti muistikirjansa ja merkitsi siihen pojan nimen ja viinituvan osoitteen.
"Sanokaa minulle, herra upseeri", jatkoi poika, "onko ansaittavissa vielä lisää puolia pistoleja?"
"Ehkä", vastasi d'Artagnan.
Saatuaan nyt tarvitsemansa tiedon maksoi hän viinin, jota ei ollut juonut, ja lähti kiireesti takaisin Tiquetonne-kadulle.
YHDEKSÄS LUKU
Miten d'Artagnan etsii Aramista kaukaa ja löytää hänet istumasta hevosen lautasilla Planchetin takana
Kotiin tullessaan näki d'Artagnan miehen istuvan liesinurkassa. Se oli Planchet; niiden vanhojen vaatteiden avulla, joita emännän mies oli palatessaan jättänyt jälkeensä, oli hän muuttanut ulkomuotoansa niin suuresti, että d'Artagnaninkin oli vaikea tuntea häntä. Madeleine esitteli hänet kaikkien tarjoilijain läsnäollessa. Planchet puhutteli upseeria kauniilla flaamilaisella lauselmalla, upseeri vastasi muutamin sanoin, jotka eivät olleet mitään kieltä, ja asia oli sovittu. Madeleinen veli tuli d'Artagnanin palvelukseen.
D'Artagnan oli jo laatinut suunnitelmansa; peläten tulevansa tunnetuksi ei hän tahtonut päiväs-aikaan lähteä taipaleelleen. Hänellä oli siten runsaasti aikaa käytettävissään, kun Noisy sijaitsi ainoastaan kolmen tai neljän lieuen11 päässä Pariisista, Meauxin tien varrella.
Hän aloitti kunnollisella aamiaisella. Se on usein huono alku, kun tahtoo työskennellä aivoillansa, mutta sitävastoin varsin viisas toimenpide, kun on ruumiillinen toimellisuus tarpeen. Sitten hän vaihtoi asuansa, jottei univormu herättäisi epäluuloja, otti kolmesta säilästään isoimman ja parhaan, jota hän käytti ainoastaan tärkeissä tilanteissa, antoi kello kahden tienoissa satuloida molemmat hevosensa ja ratsasti Planchetin saattamana ulos la Villette-tullista. La Chevrette-hotellin naapuritalossa toimiteltiin vielä mitä tyystimpiä tutkimuksia Planchetin tavoittamiseksi.
Päästyään puolentoista lieuen päähän Pariisista huomasi d'Artagnan maltittomuudessaan lähteneensä liikkeelle vieläkin liian aikaisin ja pysähtyi lepuuttamaan hevosia. Majatalo oli täynnä hyvin epäiltävän näköistä väkeä, jolla näytti olevan joku yöllinen retkeily mielessä. Ovelle ilmestyi viittaan verhoutunut mies, mutta nähdessään muukalaisen teki hän kädellään merkin, ja vieraista lähti kaksi ulos keskustelemaan hänen kanssansa.
D'Artagnan lähestyi huolettomasti emäntää, ylisti hänen viiniänsä, joka oli hyvin kehnoa Montreulin lajia, teki hänelle muutamia kysymyksiä Noisysta ja kuuli, että koko kylässä oli ainoastaan kaksi isompaa taloa. Toisen omisti hänen korkea-arvoisuutensa Pariisin arkkipiispa, ja siinä asui nykyään hänen veljentyttärensä, Longuevillen herttuatar; toinen oli jesuiittiluostari, tavallisuuden mukaan noiden hengenmiesten omistama. Ei siis ollut sijaa erehdykselle.
Kello neljältä lähti d'Artagnan uudestaan matkaan ja ratsasti käymäjalkaa, sillä hän ei tahtonut joutua perille ennen pimeäntuloa. Kun talvisena päivänä ja pilvisellä säällä ratsastaa käyden halki seudun, missä ei mitään tapahdu, ei ihminen juuri voi tehdä muutakaan kuin mitä jänis Lafontainen mukaan tekee yösijallaan, nimittäin uneksia; d'Artagnan siis uneksi, ja Planchet samaten. Mutta heidän unelmansa olivat aivan erilaisia, kuten piankin ilmenee.
Muuan emännän virkkama