"Te unohdatte, monsieur", selitti Bazin, "että te vastustelitte herraparkani ikuista onnea ja että teidän vikanne ei ollut, jos hän ei muskettisoturiksi jäämällä tuottanut itselleen iankaikkista tuomiota, kun hän kuitenkin tunsi niin voimakasta kutsumusta kirkon palvelijaksi."
"Hyvä Bazin", haastoi d'Artagnan, "paikasta, missä minut nyt kohtaat, pitää sinun havaita, että minä olen kaikin puolin suuresti muuttunut. Vuodet tuovat ymmärrystä, ja kun pidän varmana, että herrasi on hyvällä tiellä sielunsa autuuden valmistelussa, tulin minä nyt tiedustelemaan, missä hän on, jotta hän neuvoillaan voisi auttaa minuakin saman harrastuksen saavuttamiseen."
"Sanokaa pikemmin houkutellaksenne hänet ulos maailmaan. Onneksi", lisäsi Bazin, "olen tietämätön hänen olinpaikastaan, sillä kun nyt olemme pyhässä paikassa, en uskaltaisi valhettakaan puhua."
"Mitä!" huudahti d'Artagnan pettyneenä; "etkö tiedä, missä Aramis on?"
"Ensiksikin", virkkoi Bazin, "oli Aramis kadotuksen sana: Aramiista muodostuu Simara, joka on erään pahan hengen nimi; omaksi onnekseen on hän ainiaaksi luopunut siitä nimestä."
"En minä Aramista etsikään, vaan abbé d'Herblayta", oikaisi d'Artagnan, joka oli päättänyt olla kärsivällinen loppuun asti. "Ja sanohan minulla nyt, hyvä Bazin, missä hän on."
"Ettekö kuullut, herra d'Artagnan, kun vastasin teille, että minä en sitä tiedä?"
"Kyllähän, mutta siihen vastaan minä, että se on mahdotonta."
"Totta se kuitenkin on, monsieur, silkkaa totta, totta kuin Jumalan pyhä sana."
D'Artagnan oivalsi, että hän ei saisi tietää mitään Bazinilta; oli ilmeistä, että tämä puhui vastoin totuutta, mutta hän teki sen niin innokkaasti ja vakaasti, että saattoi helposti havaita hänen säilyttävän salaisuutensa.
"No niin, hyvä Bazin!" virkkoi d'Artagnan; "kosket tiedä, missä herrasi on, niin älkäämme siitä sen enempää puhuko; erotkaamme hyvinä ystävinä, ja otat tästä puoli pistolia, juodaksesi maljani."
"Minä en juo, monsieur", epäsi Bazin, arvokkaasti työntäen takaisin upseerin käden; "sellainen saattaa sopia suruttomille."
– Lahjomaton! – mutisi d'Artagnan. – Minulla on tosiaan huono onni!
Kun d'Artagnan hajamielisenä hellitti Bazinin kaavusta, käytti tämä vapauttaan, peräytyäkseen nopeasti sakaristoon, missä hän ei luullut olevansa turvallinen ennen kuin oli lukinnut oven perässään.
D'Artagnan seisoi liikkumattomana, mietteissään ja silmät tähdättyinä oveen, joka oli hänen ja Bazinin väliseinänä, kun hän tunsi jonkun keveästi koskettavan olkaansa sormenpäällä.
Hän käännähti katsomaan ja oli huudahtamaisillaan kummastuksesta, mutta vaitiolon merkiksi laski nyt henkilö, jonka sormi oli häneen kajonnut, tämän sormen huulilleen.
"Te täällä, hyvä Rochefort!" virkkoi hän puolikovaa.
"Hiljaa!" vastasi Rochefort. "Tiesittekö, että olin vapaalla jalalla?"
"Sain sen kuulla alkuperäisestä lähteestä."
"Keltä sitten?"
"Planchetilta."
"Kuinka? Planchetilta!"
"Niin juuri, hänhän teidät vapautti."
"Planchet!.. Niin, olinpa tosiaan tuntevinanikin hänet, ja tapaus osoittaa, ystäväni, että hyvä työ ei mene koskaan hukkaan."
"Mitä aiotte tehdä täällä?"
"Tulen kiittämään Jumalaa onnellisesta vapautumisestani", vastasi
Rochefort.
"Entä edelleen? Sillä arvattavasti ei tämä ole varsinaisena aiheena."
"Edelleen kuulustamaan ohjeita koadjutorilta ja katsomaan, emmekö voisi tehdä Mazarinille mitään kiusallista kujetta."
"Siinäpä on rauhaton pää! Toimitatte itsenne kai piammiten jälleen
Bastiljiin."
"Oh, sitä minä kyllä varon, uskokaa minua! Kovin ihanaa on saada hengittää vapaata ilmaa. Ja minä", jatkoi Rochefort syvään hengähtäen, "aionkin käväistä maalla, tehdä pikku matkan maaseudulle."
"Vai niin?" sanoi d'Artagnan; "sellainen aikomus minullakin on."
"Voinko kysyä, olematta epäkohtelias, minne te lähdette?"
"Lähden etsimään ystäviäni."
"Mitä ystäviä?"
"Niitä, joita minulta eilen tiedustelitte."
"Atosta, Portosta ja Aramista? Heitä siis haette?"
"Niin."
"Kunniasanallanne?"
"Onko se siis niin kummeksittavaa?"
"Eipä suinkaan, mutta hiukan merkillistä sentään. Kenen puolesta tavoitatte heitä?"
"Ettekö aavista?"
"Kyllä."
"Valitettavasti en tiedä, missä he ovat."
"Ja teillä ei ole mitään keinoa hankkiaksenne selvitystä siitä?
Odottakaa vain viikko, niin minä otan siitä teille selon."
"Viikko on liian paljon; kolmessa päivässä on minun saatava heistä tieto."
"Kolme päivää on lyhyt aika", sanoi Rochefort, "Ranska on laaja."
"Ei auta, te tunnette sanan täytyy; sillä sanalla voidaan suorittaa paljon."
"Milloin aloitatte etsinnän?"
"Olen jo aloittanut."
"Onnea vain yrityksellenne!"
"Ja minä toivotan teille onnellista matkaa."
"Kenties tapaamme taipaleella."
"Ei ole luultavaa."
"Eipä voi sanoa. Sattuma on niin oikullinen."
"Hyvästi!"
"Näkemiin! Jos muuten Mazarin puhuu minusta, niin sanokaa hänelle minun pyytäneen teitä ilmoittamaan, että hän tulee ennen pitkää huomaamaan, olenko minä liian vanha toimimaan, kuten hän väitti."
Rochefort poistui, huulillaan tuollainen pirullinen hymy, joka oli entiseen aikaan usein värisyttänyt d'Artagnania. Mutta tällä kertaa luutnantti katseli häntä ilman levottomuutta ja myhäilikin vuorostaan, kasvoillaan kaihomielinen ilme, jonka kenties ainoastaan tämä muisto kykeni niille antamaan.
"Mene, hornanhenki", jupisi hän, "ja tee mitä tahdot; vähänpä siitä välitän, sillä koko maailmassa ei ole toista Constancea."
Kääntyessään toisaanne näki d'Artagnan Bazinin, joka oli riisunut kirkollisen asunsa ja nyt seisoi pakisten suntion kanssa, saman, jota d'Artagnan oli kirkkoon tullessaan puhutellut. Bazin näytti hyvin innokkaalta ja viuhtoi lyhyillä ja paksuilla käsivarsillaan. D'Artagnan arvasi hänen nähtävästi kehoittelevan suntiota olemaan peräti vaitelias häntä kohtaan.
Noiden kahden kirkonpalvelijan keskustellessa käytti hän tilaisuutta, hiipiäkseen ulos kirkosta ja asettuakseen väijyksiin Rue des Canettesin kulmaan. Bazin ei voinut lähteä ulos d'Artagnanin havaitsematta häntä piilopaikastaan.
Viiden minuutin kuluttua, jollaikaa d'Artagnan seisoi vartiopaikallaan, näyttäysi Bazin kirkon edustalla. Hän vilkui joka taholle, varmistuakseen siitä, että häntä ei vakoiltu; mutta hän ei voinut huomata upseeriamme, jonka pää vain pistäysi esiin viidenkymmenen askeleen päässä sijaitsevan rakennuksen nurkkauksesta. Tyyntyneenä, kun ei nähnyt ketään, uskaltausi Bazin Notre-Dame-kadulle. D'Artagnan kiirehti esiin kätköstään ja ehti parahiksi näkemään hänen kääntyvän Rue de la Juiverielle ja sitten Rue de la Calandrella astuvan erääseen siistinnäköiseen