Samuli Samulinp.: Minä Samuli Samulinpoika.
Tuomari: »Vannon ja vakuutan.»
Samuli Samulinp.: (varmasti). Vannon ja vakuutan!
Tuomari: »Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta…»
Samuli Samulinp.: (Hänen katsantonsa on rohkea ja hänen äänensä voitonvarma. Hän huutaa melkein uhkaavasti): Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta!
(Eräs lautamiehistä keskeyttää yht'äkkiä tuomarin, kuiskaa hänelle jotain korvaan, ja he keskustelevat sopottavalla äänellä).
Tuomari: (näyttää olevan kovin hämmästynyt): Samuli Samulinpoika menee vielä vähäksi aikaa ulos miettimään valanteon tärkeyttä ja odottaa siellä siksi, kunnes teidät taas kutsutaan sisään… (Hänen mentyään, lautamiehelle):… Minä en ymmärrä oikein, mitä herrastuomari tarkoittaa.
Lautamies: Herrassyötinki on vielä nuori eikä tunne kansan tapoja tällä paikkakunnalla. Ette tainnut huomata, että sillä oli molemmat sormet samalla puolen kirjan taitetta, ja usko on semmoinen, että jos valaa vannottaessa ei toinen sormi ole toisella ja toinen toisella puolen kirjan keskitaitetta … tällä tavalla näin, ikäänkuin pihtinä sielua pitämässä … niin ei ole valalla mitään merkitystä, puhuipa siinä mitä tahansa.
Tuomari: Oliko hänellä sitten sormet sillä tavalla?
Lautamies: Sehän tässä huomattiin ja tahdottiin ilmoittaa, että se on kansantapa semmoinen…
Tuomari: Käskekää hänet uudelleen esille.
Lautamies: Pelti olisi kanssa aukaistava, ennenkuin herrassyötinki alkaa toimituksen.
Tuomari: Samuli Samulinpoika (joka on tullut sisään ja jäänyt ovensuuhun seisomaan), oletteko nyt tarkoin miettinyt valan merkitystä?
Samuli Samulinp.: Olen miettinyt, korkea oikeus.
Tuomari: Oletteko ajatellut, että teitä odottaa kadotus ja kuolema ja iankaikkinen helvetti, jos hiuskarvankaan verran totuudesta poikkeatte ettekä sano, niinkuin on asian oikea laita? Oletteko kaiken tämän ajatellut ja tyystin tuuminut itsenne ja omantuntonne kansa?
Samuli Samulinp.: Olen tietenkin, korkea oikeus.
Tuomari: Astukaa siis valalle … ja te, herrastuomari, avatkaa pelti… (Vihaisella kurahduksella lentää pelti auki, ja Samuli Samulinpoika säpsähtää)… Pankaa kaksi sormea kirjalle, Samuli Samulinpoika! Mitä te viivyttelette?
Samuli Samulinp.: (pyyhkäisee kiireesti leukaansa kädellään ja asettaa sormensa, niinkuin ne olivat ensi kerrallakin. Mutta silloin huutaa)
Tuomari (jymisevällä äänellä): Onko tarkoituksenne vannoa väärin, Samuli Samulinpoika? Mitenkä olette asettanut sormenne? Hajalleen sormet! Toinen toiselle puolen taitetta!… Ettekö tottelee… Herrastuomari, menkää ja hajoittakaa hänen sormensa!
Lautamies: Ei saa tehdä vääryyttä! Noin ne on valaa tehdessä sormet pidettävä.—Kyllä se nyt jo on valmis.
Tuomari: »Minä Samuli Samulinpoika…»
Samuli Samulinp.: »Minä … Sa Sam … Samuh-linpoika…»
Tuomari: »Vannon ja vakuutan» … sanokaa selvästi joka sana…
Samuli Samulinp.: »Va…vannon ja vak…huutaa…»
Tuomari: »Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta…»
Samuli Samulinp.: (tuskin kuuluvasti):—hänen pyhän…keljuminsa kautta…
Tuomari: Elkää nielkö sanojanne … »että minä en ole polttanut sillä pannulla, joka…»
Samuli Samulinp.: (On peräytynyt loitommalle pöydästä ja pitää enää ainoastaan kurkalta sormiaan kirjan päällä. Läähättää ja vilkuilee ympärilleen. Ei virka mitään).
Tuomari: »Että minä en ole polttanut sillä pannulla, joka…»
Samuli Samulinp.: Että minä … että minä … että minä en … että minä kyllä en sillä pannulla… (On peräytynyt yhä enemmän. Riuhtaisee yht'äkkiä itsensä irti kuin lumouksesta ja hyökkää ovea kohti, huutaen mennessään): … kyllä minä sillä pannulla kuitenkin poltin!
NÄKÖHÄIRIÖ
—Omituinen piirre muutamanlaisissa kaunottarissa … oletko huomannut —puhui ystäväni meidän äsken Esplanadia kävellessämme—joka tekee sen, että minä melkein pelkään heihin likemmältä tutustua.
Menehän kerran katsomaan Korkeasaaren kauriita…
Siellä on niitä kolme, ja niille on aidattu erityinen iso pihatto saaren keskeen. Tullessasi pölähtävät ne heinäkokonsa äärestä pakoon toiselle puolelle pihaton ja asettuvat sinne silmät suurina ja sarvet korkealla sinua katsomaan. Niiden liikkeet ovat hiukan kulmikkaat, mutta samalla notkeat ja suloiset niinkuin juuri neidoksi kehittymäisillään olevan tytön. Sinä olet niille outo ja kun liikahdatkin, niin hytkähtävät ne juoksuun ja menevät jännähytellen sitä edemmäksi, kuta lähemmäksi sinä tulet. Houkuttelet niitä nisuleivän palasella luoksesi, niiden tekisi mieli tulla, ne levittelevät sieraimiaan ja katsoa leimauttelevat noilla suurilla, ruskean kauniilla silmillään. Siellä etäällä halun ja pelon välillä häilyessään ja laskiessaan, uskaltavatko vai ei, näyttävät ne niin älykkäiltä ja ymmärtäväisiltä. Tulet ajatelleeksi, että jos on totta sielujen vaellus, niin tuolla takana ehkä piilee nuoren neidon sielu, joka vain leikkii piilosilla kauriin naamarissa ja saattaa milloin tahansa pudottaa valepukunsa ympäriltään ja esiintyä ihmisenä. Sinä et ihmettelisi, jos se alkaisi haastaa omaa kieltäsi ja kutsuisi sinua nimeltäsi ….
Houkuttelet niitä yhä, ne lähestyvät ja päätänsä keikailevasti kallistellen askel askeleelta antautuvat puheillesi, viivytellen jalkoteräänsä ilmassa ja sillä tuskin näkyvästi hangen pintaa kosketellen. Olet niihin ihastunut, ja hienonnat niiden piirteet ihmisellisiksi.
Ne kesyttyvät, tulevat aivan lähellesi, pistävät hilpeän hienot turpansa ja kaarevat suuret sieraimensa aitauksen raosta ulos—ja sinusta tuntuu heitä kosketellessasi, niinkuin hellyttelisit morsiantasi.
Mutta sitten satut sinä uudelleen katsahtamaan tuon kauneimman kauriin otsaa ja silmiä ja nenänvartta, ja on kuin kuulisit väärän äänen tai kun haaveksiessasi satuttaisit itsesi johonkin, jota et ole huomannut.
Otsa on paksu ja luiseva ja liikkumaton, eikä siitä äly kuullakaan läpi. Silmät ovat kaukana toisistaan, ne ovat ahnaat ja tyhmät ja niiden ilme on yksinkertainen. Niissä ei ole mitään ominaista pohjaväriä, ainoastaan pinta välkkyy, mutta välkkyy mitään kuvastamatta. Nenän varsi on pitkä ja kova… Ne ovat sittenkin eläimiä, sieluttomia ja järjettömiä—likeltä katsoen.
Hätistät ne menemään, ja siellä edempänä, toisella puolella pihaton, jossa pää ja muu olento sulavat yhteen, siellä niitä taas huviksesi katselet.
Ja sitten sinä voit kohdata kaunottaren tanssisalissa tai näin ulkona kadulla. Häntä on sinulle kehuttu, ja sinä olet utelias häneen tutustumaan ja häntä lähenemään. Sillä tuolta loitommalta hän näyttää niin viehättävältä, sopusointuisesti liikkuessaan. Ja nuo silmät, nuo suuret ruskeat gasellinsilmät, ne ovat niin älykkäät ja kirkkaat, ja välistä on niiden kosteassa katseessa salaperäinen, selittämätön hurmaus.
Sinulle tulee vastustamaton halu tulla tutuksi, esittelyttää itsesi, lähetä häntä ja kuulla hänen puhuvan ja sanoillaan noita katseitaan säestävän.
Mutta kun hän istuu sinua vastapäätä ja alkaa puhua ja sinä tarkastelet häntä