“Älä välitä, mitäs tämä nyt on. Meneehän niitä pohjaan isoja laivojakin”.
Girš on itse sitä tietämättään aivan oikeassa. Seuraavana päivänä leviää maailman lehdistössä tieto Titanicin uppoamisesta neitsytmatkallaan.
Erik matkustaa pikajunalla Pariisista Berliiniin. Siellä hän vaihtaa Ostbahnille junaan, joka on menossa Itä-Preussin pääkaupunkiin Königsbergiin. Hän jää pois Danzigin suuressa satamakaupungissa, josta on hyvä laivayhteys Riian ja Revalin kautta Helsinkiin.
Laivan lähtöä odotellessaan hän kävelee Danzigin keskustassa, joka on täynnä vanhoja, kauniita taloja, monet peräisin Hansan loistoajoilta. Useinkaan vanhoilla taloilla ei ole numeroita, vaan seinällä on eläinkuvio, jonka mukaan talo tunnetaan. Breitgassen varrella on talo, jonka oven päällä roikkuu lohen kuva. Siinä on ravintola “Zum Lachs” ja Erik pistäytyy syömään. Yhdellä hyllyllä on huvittava litrainen likööripullo. Sen nimi on “Danziger Goldwasser”. Liköörin seassa leijailee kullankeltaisia hiutaleita, jotka pulloa ravisteltaessa näyttävät keltaiselta lumikuurolta.
Tarjoilija selittää, että kultaa hitaleet ovatkin, ohuesta lehtikullasta tehtyjä. Likööri on valmistettu siinä samassa talossa, pullottamossa nimeltä “Der Lachs zu Danzig”. Erik arvelee, että kullan juominen saattaa haitata ruuansulatusta, mutta tarjoilija on toista mieltä:
“Monet lääkärit uskovat kullan auttavan reumaan ja muihinkin tauteihin.”
Erik ostaa 40-volttista likööriä sisältävän putelin. Hänellä ei ole aikomustakaan juoda moista kultapirtua, mutta onhan se kiinnostava matkamuisto piirongin päällä.
Erikin isä työskentelee merkittävässä asemassa senaatin talousosastolla. Kamarineuvos Edvard Mikael Strandille ei tuota pienintäkään vaikeutta järjestää poikaansa töihin Suomen Pankkiin, aluksi tietysti alimpaan mahdolliseen palkkaluokkaan, mutta kuitenkin. “Ora et labora, kyllä se ura siitä urkenee”, vakuuttaa kamarineuvos pojalleen. Rouva Marie-Helene Strand alkaa saman tien puhua avioliitosta jonkun siveän säätyläisneidon kanssa sekä sen hänelle avaamasta mahdollisuudesta tulla isoäidiksi – “nyt kun sinulla on työpaikka ja varmaan pian oma asuntokin”. Pankin nuorimman konttorirotan palkalla ei tietenkään omaa asuntoa hankita, mutta rouva Marie-Helene on keskustellut asiasta miehensä kanssa. Kamarineuvos Strand omistaa Helsingissä useita kiinteistöjä ja Erik on sentään ainoa poika.
Työ pankissa on tylsää eikä millään tavoin vaativaa. Sitä enemmän jää aikaa hullutteluun, joskaan Helsinki ei valitettavasti vastaa sellaisten mahdollisuuksien puolesta Pariisia sitten mitenkään. Hengenheimolaisen Erik löytää Paavali Pietikäisestä, joka työskentelee hänen toverinaan pankissa. Paavali on pesunkestävä savolainen, vaikka yrittää peittää murteensa. Erik puhuu kotikielenään ruotsia, joskin hän kävi suomenkielisen oppikoulun. Sitä paitsi hän oppi kotona jonkin verran viroa, sillä hänen äitinsä tulee rääveliläisen suolakauppiaan Wachtmeisterin perheestä. Siitä rouva Marie-Helene kuitenkin vaikenee visusti, sillä hänen mielestään virolainen syntyperä ei ole oikein hieno. Jos kukaan ei ryhdy erityisesti kyselemään, hän antaa ymmärtää olevansa suomenruotsalainen. Viroa Erikille opettaa isoäiti, joka muuttaa heille suolakauppias Wachtmeisterin kuoltua.
Paavali on hauskaa seuraa, kertoo mielellään vitsejä ja murjaisee tilanteen sattuessa parin rivin runon ihan tuosta vain lonkalta. Tosin Erikin mielestä Paavalin Pegasoksen takajalka ontuu pahanlaisesti. Nuoret miehet tottuvat hummailemaan yhdessä. Tuona kesänä siihen on syytäkin. Pidetään olympialaiset kisat Ruotsissa, Tukholmassa. Hannes Kolehmainen juoksee hymyillen itselleen kolme kultamitalia ja yhden hopean ja mitalisaalis on muutenkin mahtava. Sitä paitsi suomalaisten joukkue tekee demonstroivasti pesäeron Venäjän keisarikuntaan. Kannetaan omaa kylttiä, jossa lukee Finland ja avajaismarssilla jättäydytään muusta joukkueesta sen verran jälkeen, että katsojat ymmärtävät kyseessä olevan ihan eri porukka kuin venäläiset. Erikin isä on siitä pahalla päällä:
“Mielenosoituksilla ei saavuteta mitään. Kaikki hyvä mitä suomalaisilla on olemassa, on saatu hillitysti neuvotellen ja suuriruhtinasta kunnioittaen”. Kamarineuvos Strand on vaivaisessa seitsemässä vuodessa unohtanut, että yleinen äänioikeus, eduskuntalaitos ja Suomeen kohdistuneiden venäläistämistoimien peruuttaminen on saatu aikaan juuri mielenosoituksilla eli suurlakolla.
Kun Erikin isä antaa pojalleen asunnoksi neljän huoneen ja keittiön kortterin Kruununhaasta ottaa Erik Paavalin luokseen asumaan, jotta tämä pääsisi eroon pienestä ja epämukavasta alivuokralaisasunnostaan. Erikin äiti tietysti motkottaa, kun asuntoon muuttaa ihminen, joka edustaa toista sukupuolta kuin mummokuumeeseen sairastunut rouva Marie-Helene on toivonut, mutta Erik lohduttaa, että järjestely on väliaikainen. Ja siinä hän todella on oikeassa.
Pankin konttorissa työskentelee muuan neiti Tekla Wallenius. Hän on saavuttanut jo 29 vuoden merkittävän iän, mutta avioliiton paljon kehuttuun satamaan hänen ei ole onnistunut vielä seilata. Sitä ei sovi ihmetellä naisen ulkonäköä ajatellen. Romuluista Teklaa ei voi mitenkään kutsua kaunottareksi, mutta onhan hänellä muita avuja. Hän on opiskellut keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa, jossa tuohon aikaan ei naisopiskelijoita paljon näkynyt. Suurlakon aikana hän herätti huomiota riehumalla Helsingin kaduilla ja vaatimalla naisille äänioikeutta.
Talvi on kulunut pankissa nyhertäessä kaikenlaisten tyhjänpäiväisten paperien parissa. On toukokuu ja nuorukaisilla kevättä rinnassa. Helsingin ilma helottaa raikkaana, jäät ovat jo lähteneet. Lokit kirkuvat kauppatorilla kiimaansa ja Esplanadin lehmuksiin puskee kauniita kellanvihreitä hiirenkorvia. Kun nuoret miehet työviikon lopettajaisiksi päättävät lähteä oluelle he puolipiloillaan kutsuvat Teklaa mukaan. Yllättäen Tekla suostuu, kun tarjolla on kerran kaksi kavaljeeriakin. Tavallisesti ei näy ensimmäistäkään. Sitä paitsi hän kannattaa edelleen vankasti naisasiaa. Jos kerran miehet voivat lähteä töiden loputtua kaljalle, niin miksi muka naiset eivät voisi?
Muutamien oluiden jälkeen kaikki tulevat hilpeälle tuulelle, mutta sitten havaitaan, ettei kenelläkään ole enää rahaa. Se tapahtuu pahalla hetkellä, sillä he ovat iloisen nousuhumalan alkuvaiheessa, juuri siinä hetkessä, jolloin viina olisi erityisesti maullansa. Ei näy edes tuttavia, joilta voisi vipata.
“Eikä kämpilläkään ole yhtään mitään”, murehtii Paavali ja silloin Erikillä välähtää:
“Onpa kyllä, Danziger Goldwasser!”
He alkavat astella kohti Kruununhakaa. Myös Tekla lähtee mukaan. Jos kerran liköörin juominen sopii miehille, niin miksei se muka naisille sopisi? Ikävä kyllä heidän Kruununhakaan suuntautuva kävelyreittinsä ohittaa kuvanveistäjä Ville Vallgrenin muotoileman ylieroottisen patsaan Havis Amanda, joka viitenä vuotenaan Helsingin kauppatorilla on aiheuttanut paljon pahennusta ja saa nuorukaisten järjen siirtymään metrin aivojen alapuolelle.
Niin siinä sitten käy, että joskus aamuyöstä nuoret tokkuraiset miehet astuvat vuoron perään Teklan kanssa lihalliseen yhteyteen. Huomen valkenee tietysti surkeana ja moraalinen krapula on hirveä. Kun masentunut ja kiukkuinen Tekla kokoaa hameensa ja poistuu, yrittää Paavali lohduttaa ystäväänsä:
“Kun aikansa kultavettä käyttää
alkaa Teklakin söötiltä näyttää”.
Pahaksi onneksi asia ei jää pelkäksi käyttörunoudeksi. Kahden kuukauden päästä ottaa Tekla pojat puhutteluun ja ilmoittaa olevansa raskaana. Aborttipuoskarista hän ei halua kuulla puhuttavankaan. Nyt jommankumman pitää ottaa vastuu ja naida hänet. Päättäkää itse!
Tätä pitää pohtia kupin ääressä, vaikka eihän siinä paljon pohtimista ole. Erik sanoo mieluummin ampuvansa kuulan kalloonsa kuin naivansa noin ruman suffragettinaisen.
“Niin että sinun se on naitava, veli Paavali.”
“Vaan kun nyt sattuu olemaan niin, että minulla on jo Kuopiossa eukko ja lapsikin. En välittänyt sinullekaan asiasta puhua, kun olen kaikille väittänyt olevani poikamies.”
Kun