Kun hän viimein pääsi sieltä lukkojen takaa, sanoi se uusi tuomari tahtovansa tehdä hänestä ihmistä. Hän otti hänet omaan kotiinsa ja puki hänen päälleen oikeat vaatteet ja antoi hänen syödä aamiaista ja päivällistä ja illallista samassa pöydässä kuin hän itse ja rouvansa ja fiinit fröökynänsä ja piti häntä ikäänkuin omana poikanaan, niin sanoakseni. Ja illallisen perästä otti tuo suunnattoman siivo tuomari puhuakseen hälle raittiudesta ja kohtuudesta ja jumala ties mistä, kunnes ukko rahjus mukamas rupes poraamaan ja sanoi olleensa viheliäinen raato ja vaivanen syntinen ihminen; mutta hän tunsi mukamas nyt parannuksen enkelin ja pyhän hengen lähestyvän ja aikoi syntyä uudestaan, niin ettei siitä lähin kenenkään tarvinnut häntä hävetä, ja hän toivoi hyvän tuomarin häntä auttavan siinä hommassa eikä halveksivan häntä. Tuomari sanoi, että hänen teki mieli "puristaa häntä sydämmelleen" niiden sanojen tähden; ja sitten itki itse tuomarikin, ja hänen rouvansa ja fiinit fröökynänsä itkivät myös. Ja isä ukko sanoi, että ihmiset olit häntä aina, hänen vahingokseen mukamas, ymmärtäneet väärin tähän hetkeen asti; ja tuomari sanoi uskovansa häntä. Ja sitten sanoi ukko rahjus vielä, että semmoinen mies kuin hän tarvitsi vain hyvyyttä ja suopeutta; ja sitä samaa sanoi tuomarikin, ja sitten ne porasivat taas. Kun sitten tuli aika mennä makuulle, nousi isä ukko seisomaan niin suorana kuin pystyi, katsoi kattoon ja kohotti kätensä ylöspäin ja sanoi:
"Katsokaa tätä kättä, hyvät herrat ja rouvat ja kaikki tyyni; katsokaa sitä ja kourikaa sitä. Se käsi, se on ollut ruokottoman sian käsi! Mutta se ei ole sitä enään. Se on nyt semmoisen miehen käsi, joka aikoo syntyä uuestaan ja ruveta elämään uutta elämää. Ja se käsi aikoo – saakeli soikoon – kuolla tuohon paikkaan, jos ei se piä sanaansa. Muistakaa mitä minä sanon. Se on nyt puhas käsi, kunnon miehen käsi. Kourikaa sitä – ei kenenkään tarvitte sitä hävetä."
No, he kourivat sitä kaikki tyyni, toinen toisensa perään, ja sitten taas itkettiin. Ja jumaliste – tuomarin rouva suuteli hänen kättään. Ja sitten isä ukko pani puumerkkinsä raittiuslistaan. Ja se hurskas tuomari sanoi että s'oli juhlallinen hetki, tai jotain semmoista. Sitten veivät he isä ukon kauniimpaan kamariinsa ja lukitsivat oven. Mutta yöllä tuli hänen päällensä se tavallinen jano, ja hän ryömi ulos ikkunasta kuistin-katolle ja laski alas kattoränniä myöten ja lippas kapakkaan, jossa hän vaihtoi uuden takkinsa pariin viinapulloon. Sitten kapusi hän ylös samaa tietä jälleen kamariinsa ja piti siellä kelpo viinajuhlan; ja tuoss' aamun koitossa kömpi hän taaskin ulos, aika lailla päissään, ja popsahti nurin niskoin alas kuistin-katolta ja taitti vasemman käsivartensa kahdesta paikasta ja oli paleltuneena puoli-kuoliaaksi, kun löysivät hänet aamulla. Ja kun sitten mentiin katsomaan tuota hienoa vieraskamaria, niin oli siellä täysi tulva pitkin lattiaa.
Se hyvä tuomari oli ikäänkuin vähän pahoillaan. Hän sanoi, että hänen ymmärtääkseen ainoa keino ukko vaarin parannukseen oli kelpo pamaus kunnollisesta pyssystä.
Kuudes luku
No, eihän siinä kuitenkaan kauvan mennyt, ennenkun ukko oli pystyssä taas, ja silloin rupesi hän heti käräjöimään laamanni Thatcherin kanssa saadakseen nuo rahat, ja minua hän kiusasi alinomaa, kun en lakannut käymästä koulussa. Pari kertaa sai hän minut kynsiinsä ja pehmitti selkänahkaani aika lailla, mutta yhtäkaikki kävin minä koulussa niinkuin ennenkin, ja enimmäkseen onnistuikin minun petkuttaa hänet ja luikua hänen näkyvistään. Totta puhuakseni ei mulla sitä ennen ollut niin sanottavaa intoa ollutkaan koko kouluun, mutta nyt kävin itsepintaisesti siellä ja tottelin tarkasti koulukomentoa yksistään harmittaakseni ukkoa. Tuo käräjöiminen kävi niin hitaasti, ett'ei siitä näkynyt tulevan mitään; ja niinpä mun aina tavan takaa täytyi käydä lainaamassa pari kolme dollaria laamannilta ja antaa ukolle, joka silloin joka kerta meni suorastaan kapakkaan juomaan. Ja joka kerta kun hän oli juonut, piti hän melua ja elämää kylässä, ja silloin joutui hän myös säntilleen joka kerta putkaan. Mutta se niin sanoakseni oikein kuului hänen ohjelmaansa ja oli vanha rakas tapa.
Hän retusti alinomaa rouva Douglasin talon ympärillä, niin että leskirouva hälle viimein sanoi, että joll'ei hän siitä herkeis, niin laittais hän poliisin hänen kimppuunsa. Nytkös ukko vasta raivostui mukamas; sanoi heille näyttävänsä kuka oli Huck Finnin isä. Ja mitäs ollakkaan! Eräänä päivänä kevätpuoleen oli hän minua nuuskimassa ja sai minut kynsiänsä ja vei minut mukaansa pienessä veneessä neljättä virstaa jokea ylöspäin; laski sitten rannalle Illinoisin puolelle metsäiseen paikkaan, jossa ei ollut minkäänlaista muuta asumusta kuin muuan vanha hirsimökki, joka piileili siinä niin tiheässä metsikössä, ett'ei kukaan outo olis sitä millään mokomin löytänyt.
Ukko ei päästänyt minua hetkeksikään näkyvistään, niin että minun oli tuiki mahdoton lipata tieheni. Siinä mökissä asuimme me sitten, ja yöksi lukitsi hän aina oven ja pisti avaimen päänsä alle. Hänellä oli pyssy, jonka hän luultavasti oli varastanut jostakin, ja me kalastettiin ja metsästettiin ja saatiin sillä viisin elatuksemme. Tuon tuostakin salpasi hän minut sisään ja souteli kolme virstaa jokea alaspäin lossipaikalle, jossa oli viinapuoti, ja sieltä hän kaloilla ja linnuilla osti viinaa ja toi kotiin ja joi itsens hyvään humalaan ja antoi huvikseen mulle tavanmukaisen pieksiäissaunan. Leskirouva sai viimein vihiä piilopaikastamme ja lähetti sinne miehen ottamaan minut pois mukamas, mutta isä ukko ajoi hänet pyssyllä käpälämäkeen; ja miten olikaan, niin rupesin minä vähitellen tottumaan tähän oloon ja tykkäämään siitä, kunhan vain olisin päässyt vähemmällä kurituksella.
S'oli varsin hauskaa ja mukavaa tuo laiskotteleminen aamusta iltaan, – ei niin mitään muuta tekemistä kuin savuja vedellä vain ja käydä kalastelemassa; ei mitään huolta läksyistä tai mokomista. Pari kuukautta kului, niin vaatteeni oli repaleissa; ja minä rupesin ihmettelemään, miten edes koskaan olin viihtynyt tuon leskirouvan luona, jossa alinomaa piti pestä naamansa ja kammata tukkansa ja syödä talrikilta ja mennä maata ja nousta ylös kellon mukaan ja istua kirja nenän alla – ja muuta joutavaa turhuutta; ja tuo kuivettunut fröökynä Watson sitten, joka alinomaa jankutti ja naukui. Mulla ei ensinkään ollut ikävä sinne takasin, vaan tykkäsin elämästä metsässä oikein hyvin.
Mutt' yhtäkaikki niin ukko rahjus mielestäni käytti keppiään liian ahkerasti, niin että selässäni ja raajoissani rupesi tuntumaan jonkinmoista siantautia. Ja päälle päätteeksi hän usein oli poissa pitkät ajat ja piti minua aina sill'aikaa salpattuna tuohon viheliäiseen mökkiin. Kerran oli hän tällä viisin retkillään kolme päivää perätysten, ja minun oli turkkasen ikävä. Aloin aatella, että hän oli hukkunut ja ett'en enää pääsis ulos ollenkaan tuosta luolasta. Totta puhuakseni silloin aika lailla pelästyin. Ja niinpä heti paikalla aloin tuumia jotain temppua päästäkseni totta päätä karkuun. Olinhan kyllä ennenkin monta kertaa yrittänyt ulos, kun ovi oli pönkättynä, mutta en ollut keksinyt mitään keinoa. Oli siinä tosin pari ikkunareikää seinässä, mutta niistä olis tuskin rakkikoirakaan mahtunut läpi; ja korsteinikin oli aivan liian ahdas. Ovi oli paksuista tammilankuista. Ja ukko veijari oli niin viisas, ett'ei jättänyt pienintä puukkoakaan mökkiin, poislähteissään; olin sataan kertaan nuuskinut jok'ainoan nurkan, – eihän mull'ollutkaan muuta tekemistä. Mutta tällä kertaa löysin maar sittenkin jotain; löysin näet vanhan ruostuneen sahan, joss'ei ollut kahvaakaan. S'oli pistetty kurkihirren ja katon väliin. Minä voitelin sitä vähä ihralla ja kävin työhön. Meill'oli vanna hevosloimi naulattuna mökin takaseinään pöydän takana, jott'ei tuuli pääsis puhaltamaan seinänraoista sammuttamaan meiltä kynttilän. Minä ryömin pöydän alle ja nostin hevoslointa ja rupesin sahaamaan irti lohkaretta seinän vahvasta alahirrestä, saadakseni tarpeeksi suuren reiän. Siin'oli kyllä työtä, mutt' olin sen yhtäkaikki saanut melkein valmiiksi, kun yhtäkkiä kuulin ukko vaarin pyssyn paukahtavan metsästä. Kiireintä myöten korjasin pois sahajauhot ja laskin alas hevosloimen ja kätkin sahani, ja hetken päästä astui ukko sisään.
Hän ei ollut hyvällä tuulella, vaan luontonsa mukaan kiukkua täynnä. Sanoi käyneensä kylässä,