Kaikki me tykättiin, että s'oli turkkasen muhkea vala, ja me kysyttiin Tomilta, oliko hän sen keksinyt omasta päästään. Hän sanoi keksineensä osan itse, mutta loput oli hän ottanut ryövärihistorioista ja merirosvo-romaaneista; ja semmoinen oli tapa kaikilla paremmilla ryövärijoukoilla, sanoi hän.
Muutamat meistä arveli, että s'olis vielä muhkeampaa, jos murhattaisiin semmoisten poikain perheetkin, jotka juoksivat kantelemassa salaisuuksiamme. S'oli Tominkin mielestä mainio parakraafi, ja heti hän kirjotti sen valapaperiinsa lyijykynällä. Silloin sanoi Ben Rogers:
"Niin, mutta Huck Finn tässä, hänellähän ei ole mitään perhettä – miten tuumaatta menetellä hänen kanssaan?"
"Herranen aika, onhan hänellä isä, tiemmä" – sanoi Tom.
"Niin, kyllähän hänell' on isä, mutta sitä värkkiähän ei enää koskaan näe tähän aikaan. Hän ruukkasi aina maata päissään sikojen parissa siellä vanhan parkkihuoneen seinustalla, mutta kai mar siitä jo on toista vuotta kun hänt'on nähty näillä tienoin. Ties niissä hän retustaa."
No, he jankuttivat tuota asiaa nyt pitkän aikaa, ja olipa läheltä, ett' olisivat pyyhkineet minut pois listasta, he kun näet väittivät, että joka pojalla mukamas piti olla perhe tai ainakin joku, joka kelpais murhattavaksi; muuten tapahtuis toisille vääryys. Mull'oli milt'ei itku kurkussa. Mutta pistipä siinä sitten päähäni keino, ja minä kysyin, eikö fröökynä Watson kelpaisi; he saisivat kernaasti murhata hänet minun laskuuni. He huusivat yhdestä suusta: "Hyvä, hyvä! Se käy kuin voideltu. Huck pääsköön Liittoon!" Sitten pisti joka mies nuppineulalla sormeensa saadakseen verta nimenkirjotukseen, ja minä tietysti myöskin pränttäsin siihen puumerkkini.
"Noo-o", sanoi Ben Rogers, "mitä laija affääreja tämä Liitto nyt oikeastaan aikoo ajaa?"
"Murhia ja ryöväyksiä vain tietysti", sanoi Tom.
"Mutta mitä me oikeastaan ryövätään? – elukoitako, vai murtautaanko ihmisten taloihin, vai – "
"Mitä hullutuksia! Varastaa elukoita tai murtautua toisten taloihin, se ei ole ryöväritointa, se on varkautta", sanoi Tom. "Me ei olla mitään varkaita. Siin'ei ole mitään muhkeaa, mokomassa. Ei, me ollaan oikeita ryöväriä; me väijytään metsässä naamarit naamalla, me rynnätään sieltä ulos ja pidätetään postivaunut ja muut ajopelit ja tapetaan ihmiset ja viedään heiltä kellot ja rahat."
"Onkohan meidän aina täytymys tappaa ihmiset?"
"S'on tietty. Muutamat kirjailijat tosin ovat eri mieltä; mutta yleinen mielipide heidän keskenään kannattaa kuitenkin tappamista. Ei sentään aivan kaikkia voitettuja tapeta. Muutamat me laahataan mukanamme tänne luolaan ja pidetään vankina, kunnes heidät lunastetaan."
"Lunastetaan? Mitä laija se on?"
"Jaa, sitä min'en oikein tiedä, mutta niin seisoo aina kirjoissa. Sitä ruukataan kaikissa kunnollisissa ryövärijoukoissa, ja meidän täytyy tietysti myös tehdä niin."
"Mutta millä kurin voidaan me tehdä niin, joll'emme tie mitä se on?"
"Se ei koske minuun. Enkö mä sanonut, että seisoo niin kaikissa kirjoissa? Tahotko mukamas sinä nyt menetellä toisin kuin niissä seisoo ja laittaa sekasotkua ja harmia? Silloinhan ei koko yrityksestä tulis hölyn pölyä."
"No, no, pakise sinä parastas, Tom Sawyer, mutta minä ainakaan en saa päähäni, mitä noiden vankien pitää tehdä tullakseen lunastetuiksi, jos me ei tiedetä miten se käy päinsä. S'on vain se, jota tahtoisin tietää. Mitä laija luulet sinä sen olevan?"
"Ties taivas. Kenties se merkitsee, että meidän täytyy pitää ne luonamme kunnes kuolevat."
"No, se käy mukiinsa. Miks'et puhunut suus puhtaaks heti? – Meidän pitää siis pitää niitä vankina kunnes siivosti ottavat kuollakseen. Mutta tuleehan meille siitä aika lailla vaivaa. Ajatelkaas kuinka paljo he syövät ja miten he luultavasti alinomaa yrittävät karkuun."
"Mitä sä lörpötät, Ben Rogers? Millä kurin he pääsis karkuun, kun heitä aina on vahtimassa vartia, joka ampuu heidät kuoliaaksi, jos vähän liikahtavatkaan?"
"Hoohoo, vai pitää olla vartiakin? Sepäs vasta hauskaa se, kun ei koskaan sais nukkua öisin, vaan aina vain istua kuin pata ässä vahtimassa noita lurjuksia! Minusta tuo kaikki on sulaa tyhmyyttä. Miks'emme yhtä hyvin voi 'lunastaa' heitä aimo nuijaniskulla kalloon heti kun tulevat?"
"Siks' että seisoo niin kirjoissa, sanon ma. Kuules sinä, Ben Rogers, aiotko sinä ruveta hutiloimaan tässä asiassa, hä? Puhu suus puhtaaks. Uskotko sinä, että kirjailijat tietävät miten tulee menetellä, vai etkö usko? Siinä kysymys. Tahdotko sinä mukamas heitä opettaa? Älä luulekkaan! Ei niin mitään lunastusta muulla viisin kuin sillä oikealla, niinkuin kunnialliset ryövärit ruukkaa! Siitä vastaan minä."
"No, olkoon menneeks sitte. Kernaasti minun puolestani. Minusta s'on hassua. Mutta sanoppas – tapetaanko me naisetkin?"
"Kuules, Ben Rogers, jos minä olisin niin tyhmä kuin sinä, niin pitäisin ainakin suuni. Tappaa naiset! Mitä hulluutta! Kirjoissa ei koskaan seiso mitään mokomaa. Me laahataan ne tänne luolaan ja ollaan heille hyvin kohteliaita; ja yks kaks, niin rakastuvat he meihin eivätkä enää koskaan tahdo kotiansa."
"Vai niin, no hyvä, minä suostun. Mutta luulenpa, että meillä sillä kurin lopultaki on luola niin täpö täynnä naisia ja nuoria miehiäkin, jotka odottavat lunastusta, ett'ei täällä enää ole sijaa ollenkaan ryöväreille. Mutt'olkoon menneeks, minä pidän suuni."
Pikku Tommy Barnes oli nukkunut nurkkaan, ja kun he nyt herättivät hänet, peljästyi hän ja rupesi poraamaan ja sanoi tahtovansa mennä kotiin äitinsä luo; eikä hän tahtonut olla ryövärinä enää.
He piti nyt tietysti kaikellaista pilaa hänen kanssaan ja haukkuivat häntä kitukakaraksi ja mammanpojaksi, kunnes hän suuttui ja uhkasi mennä suoraa päätä ilmaisemaan kaikki salaisuudet. Mutta Tom antoi hälle viis centtiä, että hän pitäisi kitansa, ja sanoi että me nyt kaikki mentäis kotiin ja yhdyttäis tulevalla viikolla ryövätäksemme vähän ja tappaaksemme vähän ihmisiä.
Ben Rogers sanoi, ett'ei hän juuri päässyt ulos muulloin kuin sunnuntaisin, ja tahtoi että me alettaisiin tulevana sunnuntaina. Mutta kaikki muut pojat sanoivat, ett' oli väärin alkaa ryöväriliikettä sapattina, ja se seikka ratkaisi asian. Me päätettiin kokoontua jonakin päivänä niin pian kuin suinkin, ja sitten valittiin Tom Sawyer päälliköksi ja Jo Harper alipäälliköksi, ja sitten pötkittiin me kotiin.
Minä kapusin ylös verandakatolle ja ryömin sisään ikkunasta juur kun päivä alkoi koittaa. Uudet vaatteeni oli kuraa ja savea täynnä, ja min'olin väsynyt kuin vanha koni.
Kolmas luku
No hyvä, minä sain herätessäni aika aamusaarnan vanhalta fröökynä Watsonilta, hänen nähdessään missä siivossa vaatteeni olit. Mutta leskirouva ei rähissyt rahtuakaan, vaan hieroskeli nuttuja hyppysissään ja koki saada niistä lähtemään kurat ja savet, ja hän näytti vain olevan kovasti pahoillaan, niin että minä päätin olla hälle mieliksi jonkun