Muistelmia kuolleesta talosta. Dostoyevsky Fyodor

tavalla tai toisella koski, oli liioteltuja ajatuksia vangeista.Tuntuipa melkein siltä, ikäänkuin he olisivat joka hetki odotelleetvangin ryntäystä veitsi kourassa jonkun viattoman ihmisen kimppuun.Mutta omituisinta oli se, että vangit itsekin tiesivät että heitäpeljättiin ja se seikka synnytti heissä nähtävästi jonkunlaistaylpeyttä. Huomattava on kuitenkin, että vankien paras päällikkö on se, joka heitä ei pelkää. Ja yleensä, ylpeydestä huolimatta, vangeillekinon paljoa mieluisampaa, kun heihin luotetaan. Siten voidaan saavuttaaheidän suosiotansakin. Vankeusaikanani tapahtui, vaikka tosin sangenharvoin, että joku päälliköistä tuli vankilaan ilman vartijoita. Olipahauska nähdä, kuinka se hämmästytti vankeja. Semmoista pelotontapäällikköä aina kunnioitettiin ja jos joku rikos olikin tekeillä, jäise hänen läsnä ollessaan tekemättä. Vankien vaikuttamaa pelkoa onolemassa kaikkialla, missä vaan on vankeja, enkä minä oikein tiedä,mikä siihen lienee syynä. Jonkunlaista aihetta senlaiseen pelkoonantaa tietysti jo vangin, pahantekijäksi tunnustetun ihmisenulkomuotokin; sen ohessa tietää jokainen vankilaa lähestyvä, että sensisällä oleva ihmislauma on kokoontunut sinne vastoin omaa tahtoansaja etteivät mitkään toimenpiteet voi muuttaa elävää ihmistäkuolleeksi: hän säilyttää tunteensa, koston- ja elämänhalunsa sekämuut taipumuksensa ja tahtoo niitä tyydyttää. Mutta siitä huolimattaei vankia tarvitse ollenkaan pelätä; sillä eihän ihminen rupea niinhelposti toistansa veitsi kourassa ahdistamaan. Sanalla sanoen, jossemmoinen vaara onkin mahdollinen, jos se joskus voipikin tapahtua, niin ovat moiset onnettomuudet kuitenkin niin harvinaisia, etteiniistä maksa puhuakaan. Kysymys on nyt tietysti ainoastaan tuomituistavangeista, joista moni iloitsee päästyään viimeinkin vankeuteen(siihen määrin mieluista on väliin uusi elämä), ja tahtoo siis eläähiljaan sekä rauhallisesti; sitä paitsi kovin levottomia estävät muutvangit liiasta vallattomuudesta. Pakkotyöläinen, olkoon hän kuinkarohkea ja häijy tahansa, pelkää vankeudessa kaikkea. Kanteen-alaisenvangin laita on taas toinen. Hän voipi todellakin hyökätä syrjäisenihmisen kimppuun ilman mitään näennäistä syytä, ainoastaan sen tähden, että hän saa huomenna rangaistuksensa. Mutta kun uusi rikos tapahtuu, lykkääntyy rangaistuskin tuonnemmaksi. Vaikuttavana syynä hyökkäykseenon siis kohtalon muuttaminen, maksoi mitä maksoi. Tunnenpa eräänsellaisen omituisen tapauksen.

      Täällä vankilassa, sotilasosastossa oli eräs entinen sotamies, jokaoli tuomittu vankeuteen pariksi vuodeksi; hän oli hirveä kerskailijaja suuri pelkuri. Yleensä tavataan näitä ominaisuuksia venäläisessäsotamiehessä aivan harvoin. Meidän sotilaamme näyttää aina niintoimekkaalta, ettei hänellä ole aikaa kerskailemiseen. Mutta jos hänkerran on kerskailija, on hän samalla myöskin tyhjäntoimittaja japelkuri. Dutow (vangin sukunimi) pääsi viimein lyhyen vankeusaikansapäähän ja palasi jälleen linjarykmenttiin. Mutta hänen kalttaisensa, joita lähetettiin vankilaan muka parannusta varten, turmeltuivatsiellä ja joutuivat usein, pari-kolme viikkoa vapaana oltuansa, takasin vankeuteen, ei kuitenkaan enää pariksi kolmeksi vuodeksi vaan"ainaiseen osastoon", viideksitoista vuodeksi. Niinpä kävi nytkin.Kolmen viikon kuluttua vapaaksi pääsemisensä jälkeen teki Dutowmurtovarkauden; sitä paitsi oli hän röyhkeä ja vallaton. Oikeustuomitsi kovan rangaistuksen. Siitä pahanpäiväisesti säikähtyneenähyökkäsi hän, päivää ennen kuin hänet piti suljettaman ulossotarinnasta, veitsi kourassa, vankien huoneeseen tulleen upseerinkimppuun. Tietysti hän käsitti aivan hyvin, että seurauksenasemmoisesta teosta on vaan kovempi rangaistus ja pitempi vankeusaika.Mutta hänen tarkoituksensa olikin ainoastaan lykätä rangaistuksenkauheata hetkeä, vaikkapa muutamiksi tunneiksi. Hän oli siihen määrinpelkuri, ettei tohtinut edes haavoittaakaan upseeria; hyökkäys olitehty ainoastaan näön vuoksi, jonkunmoisen uuden rikoksen aikaansaamiseksi, että sen johdosta vaan syntyisi uusi oikeudenkäynti.

      Rangaistuksen edellä oleva hetki on vangille tietysti kauhea, ja minäolin tilaisuudessa näkemään useita tuomittuja rangaistuksen edellisenäpäivänä. Tavallisesti kohtasin minä heitä sairashuoneessa, vankienosastossa, jossa usein makasin kipeänä. Kaikki vangit koko Venäjänmaassa tietävät, että lääkärit ovat heitä kohtaan säälivämpiä kuinmuut ihmiset. Lääkärit eivät tee koskaan mitään eroitusta vankienvälillä, kuten melkein kaikki muut vastoin tahtoansa tekevät. Alhainenkansa on tässä kohden kuitenkin poikkeuksena, sillä se ei moitikoskaan vankia hänen rikoksestaan, olkoonpa rikos kuinka suuritahansa, vaan pitää sen sovitettuna kärsityn rangaistuksen ja kovanonnen kautta. Senpä tähden sanookin venäläinen rikosta onnettomuudeksija rikoksen tekijää onnettomaksi. Sellaisessa nimityksessä on syvämerkitys, jonka ohessa on huomattava, että sanasepitys on tehtytajuttomasti, vaistomaisesti. Mutta lääkärejä pitävät vangit useintodellisina suojelijoinansa, etenkin kanteen-alaiset, joiden tila ontukalampi kuin muiden. Sellainen vanki laskee arviolta, milloin hänenkauhea rangaistuspäivänsä saapuu ja lähtee sairashuoneeseenlykätäkseen tuon raskaan hetken vaikka hiukankin tuonnemmaksi. Kun hänsitten sairashuoneesta palaa ja tietää varmaan, että rangaistustapahtuu huomenna, tulee hänen mielensä kovin levottomaksi. Muutamatkoettavat itserakkaudesta salata tunteitaan, vaan teeskennelty rohkeusei voi pettää ketään. Muut huomaavat, kuinka asianlaita on, vaikka heihmisrakkaudesta vaikenevatkin. Minä tunsin erään nuoren murhaajan, entisen sotamiehen, joka oli tuomittu saamaan täyden määränkepinlyöntejä. Hänet valtasi semmoinen pelko, että hän päätti juodaedellisenä päivänä korttelin nuuskalla sekoitettua viinaa. Huomattavaon, että viinaa on aina olemassa rangaistavaksi tuomitulla vangilla.Sitä hankitaan suuresta maksusta kauan aikaa edeltäpäin ja tuomittu onvaikka puolen vuotta välttämättömiä tarpeitaan vailla, säästääkseenrahaa viinakortteliin, jonka hän juopi neljänneksen tuntia ennenrangaistustaan. Vangit ovat yleensä vakuutetut siitä, että juovuksissaoleva tuntee vähemmin kipua vitsojen tai kepin lyönneistä. Kunmiesparka oli juonut viinan, tulikin hän oitis sairaaksi; hän oksensiverta ja hänet vietiin melkein tunnottomana sairaishuoneeseen. Tämäoksentaminen turmeli hänen rintansa siinä määrin, että hänessämuutaman päivän kuluttua ilmestyi oireita varsinaiseen keuhkotautiin, johon hän puolen vuoden kuluttua kuolikin. Lääkärit, jotka häntäparantelivat, eivät tienneet, mistä tauti oli alkunsa saanut.

      Puhuessani vankien arkamaisuudesta rangaistuksen edellä, on minunlisättävä, että moni heistä osoitti hämmästyttävää pelottomuuttakin.Minä muistan monta esimerkkiä uhkarohkeudesta, joka välistä näyttijonkunlaiselta tunnottomuudelta, ja nämä esimerkit eivät olleetharvinaisia. Etenkin on muistossani erään julman pahantekijänrangaistus. Muutamana kesäpäivänä levisi sairashuoneessa huhu, ettäillalla rangaistaan erästä karannutta sotamiestä ja kuuluisaa rosvoaOrlowia sekä tuodaan sitten vankien osastoon. Odotellessaan Orlowiasanoivat sairaat, että häntä rangaistaan kovasti. Kaikkien mieli olijotenkin liikutettu ja myönnän, että minäkin odotin tuota rosvoa hyvinuteliaana. Jo kauan olin hänestä kuullut ihmeitä. Miestä sanottiinsemmoiseksi ilkiöksi, jommoisia on harvassa; hän oli murhaillutkylmäverisesti sekä vanhuksia että lapsia; hänessä oli sitä paitsitahdon voimaa ja hän tunsi tämän voimansa. Häntä syytettiin useistamurhatöistä ja tuomittiin saamaan keppiä kujajuoksussa. Hänet tuotiinsamana iltana sairashuoneeseen, jossa jo oli pimeä, niin ettäkynttilät olivat sytytetyt. Orlow oli melkein tunnoton ja kovinvaalea, hänen pikimusta, tuuhea tukkansa oli vanuksissa. Hänenselkänsä oli pöhöttynyt ja verisensinertävä. Koko yön hoitivat häntämuut vangit, muuttivat hänelle haudevettä ja kääntelivät häntätoiselta kyljeltä toiselle, antoivat hänelle lääkkeitä, aivan kuin hänolisi ollut heidän oma sukulaisensa tai hyväntekijänsä. Seuraavanapäivänä tointui hän täydellisesti ja astui pari kertaa laattianpoikki! Se hämmästytti minua; sillä hän oli tullut sairashuoneeseenkovin heikkona ja rasittuneena. Hän oli kärsinyt samalla kertaa puolettuomituista kepinlyönneistä. Lääkäri keskeytti rangaistuksenhuomattuaan, että sen jatkaminen olisi tuottanut vangillevälttämättömän kuoleman. Sen ohessa oli Orlow pienikasvuinen jaheikkoruumiinen mies sekä kuihtunut pitkällisen oikeuden käynninaikana. Ken on sattunut tapaamaan oikeudenalaisia vankeja, sevarmaankin muistaa kauan aikaa heidän kuihtuneita, laihoja ja kalpeitakasvojaan sekä kuumeentapaista silmäystään. Siitä huolimatta paraniOrlow nopeasti. Paranemiseen vaikutti nähtävästi hänen sisällinen, henkinen lujuutensa. Tosiaankin oli hän aivan tavaton ihminen.Uteliaisuudesta tutustuin minä häneen lähemmin ja tutkistelin häntäkokonaisen viikon. Varmaa on, etten koskaan elämässäni ole tavannutvoimakkaampaa,