Muistelmia kuolleesta talosta. Dostoyevsky Fyodor

pyhäpäivinä ja niidenomistajat kuljeskelivat aina kaikkien kasarmien läpi itseänsänäytellen. Koreilemisen halu tuntui joskus hyvin lapselliselta; jamonessa suhteen olivatkin vangit täydellisiä lapsia. Tosi on, ettäkaikki nämä vaatteet jotenkuten äkkiä hävisivät omistajiltaan, välistäjoutuivat jo samana iltana pantiksi aivan mitättömästä hinnasta.Tuhlaaminen kehittyi muuten asteettain. Sitä harjoitettiintavallisesti juhla- tai nimipäivinä. Nimipäivän viettäjä nousi aamullaylös, asetti kynttilän pyhän kuvan eteen ja rukoili; sen jälkeenpukeutui hän juhlavaatteisiin ja tilasi itselleen päivällisen.Ostettiin lihaa, kalaa ja valmistettiin limppusoppaa; sitten söi hänkuin härkä, melkein aina yksinään, harvoin tarjoten muilletovereilleen. Nyt tuotiin esille viinaa: nimipäivän viettäjä joiitsensä humalaan kuin käki ja lähti sitten kaikin mokominkuljeskelemaan pitkin kasarmeja, häilyen ja hoiperrellen sekä kokiennäyttää kaikille, että hän oli humalassa, että hän "huilasi."Kaikkialla suosii venäläinen rahvas juoppoutta, mutta vankien keskenjuoppoa oikein kunnioitettiin. Juoppous oli vankilassa jonkunlaisenamahtina. Iloisella tuulella ollessaan palkkasi vanki itselleensoittajan. Täällä oli eräs karannut puolalainen sotamies, joka pystyiviulunsoittoon, ja viulu olikin hänen ainoana omaisuutenaan. Hän eiharjoittanut mitään muuta ammattia kuin iloisten tanssisäveliensoittamista päihtyneille. Hänen velvollisuutenaan oli luopumattaseurata humalaista isäntäänsä kasarmista kasarmiin ja vinguttaaviuluansa kaikesta voimastaan. Usein näytti hän kyllästyneeltä,ikävystyneeltä. Silloin hänelle huudettiin: "soita, maksun oletsaanut!" ja se pani hänet jälleen vinguttamaan. Kun vanki alkoi juoda, voi hän olla lujasti vakuutettu siitä, että hänestä päihtyneenäpidetään huolta, että hänet aikoinaan saatetaan levolle ja piilotetaanjonnekin, jos päällikkö sattuisi tulemaan. Kaikki tämä tapahtuitoisten puolelta ilman mitään palkinnon toivoa. Aliupseeri jainvaliidi taas, jotka asuivat vankilassa järjestyksen valvomistavarten, olivat myöskin varmat siitä, ettei humalikas voi vaikuttaamitään häiriötä. Häntä tarkasti koko kasarmi, ja jos hän rupesimeluamaan, raivoomaan, niin toiset kyllä olivat valmiit häntärauhoittamaan, jopa sitoivat hänet köysiinkin. Senpä tähdenalipäälliköt katselivatkin juoppoutta sormien lomatse, eivätkätahtoneet tehdä sitä vastaan muistutuksia. He tiesivät hyvin hyvästi, että jos viinaa ei sallittaisi, tapahtuisi vielä hullumpia juttuja. – Mutta mistäs viinaa hankittiin?

      Viinaa ostettiin anniskelijoilta. Heitä oli vankilassa joitakuita; kauppaansa harjoittivat he hyvällä menestyksellä, huolimatta siitä,että juojia ja "huilaavia" oli yleensä vähän, juomiseen kun tarvittiinrahaa, ja sitä taas oli vaikea hankkia. Kauppa alkoi ja pitkittyiaivan omituisella tavalla. Ajatelkaamme, ettei jollakin vangilla ollutammattia tai ettei hän halunnut työskennellä (semmoisia oli täälläkyllä), vaan tahtoi kuitenkin saada rahaa ja, ollen kärsimätönluonteeltaan, tahtoi saada sitä pian. Hänellä on hiukan varoja aluksija hän päättää ruveta anniskelijaksi. Yritys on vaikea ja vaatiipaljon alttiiksi antamista; sillä onhan selkäsaunan saaminen sekätavaran ja pääoman menettäminen mahdollista. Mutta anniskelija eihuoli siitä. Ensi kerralla tuo hän itse viinansa vankilaan ja myö sensitten voitollisesti. Hän käyttää samaa keinoa toisen ja kolmannenkinkerran, ja jos ei joudu päällikön kynsiin, laajentaa kauppansasuuressa määrin; hänestä tulee urakkamies, pääoman-haltija, hänpalkkaa asiamiehiä ja apulaisia, on vähemmin vaaran alainen, vaanvoittaa yhä enemmin ja enemmin. Vaara sen sijaan uhkaa hänenapulaisiaan.

      Vankilassa on aina perin köyhtyneitä ihmisiä, jotka ovat ilman työttäja käyvät repaleissa, vaan joilla sen sijaan on rohkeutta japäättäväisyyttä. Sellaisten ihmisten ainoana pääomana on heidänselkänsä; siitäkin voi olla jotain hyötyä ja senpä päättääkin rahansamenettänyt tehdä kaupan esineeksi. Hän menee urakkamiehen luo jasuostuu rupeamaan hänelle viinan-kuljettajaksi; rikkaallaanniskelijalla on semmoisia apulaisia useampia. Jossain vankilanulkopuolella on sovelias henkilö – sotamies, porvari, väliin jokunainenkin – joka urakkamiehen rahoilla ja sopimuksen mukaista, verrattain isoa palkintoa vastaan ostaa viinaa kapakasta ja kätkee senjohonkin määrättyyn paikkaan, jonne vangit tulevat työtä tekemään.Hankkija maistelee aina itse tavarasta ja täydentää vajauksentunnottomasti vedellä; se saa kelvata semmoisenaan, eikä vanginsovikkaan olla kovin vaatelias. Onhan hyvä, etteivät hänen rahansamene aivan hukkaan ja että hän saa viinaa, tosin huonoa, muttakuitenkin viinaa. Hankkijan luo ilmaantuvat anniskelijan osoittamatkuljettajat, varustettuina härän suolilla. Nämä suolet pestään ensinja täytetään sitten vedellä, joten ne pysyvät venyväisinä ja kelpaavattarvittaessa viinasäiliöiksi. Täytettyään suolet viinalla, kietoovanki ne ympärilleen niin taitavasti kuin mahdollista. Luonnollistaon, että tässä käytetään mitä suurinta taitoa ja varkaan kokokavaluutta. Asia koskee vangin kunniata; hänen on pettäminen sekäsaattajansa että vartijat. Ja hän pettääkin heidät. Ollen taitavavaras, välttää hän aina saattajan, tavallisesti jonkun nuorenrekryytin silmäyksen. Sen ohessa otetaan ajasta ja paikasta tarkkavaari. Vanki esim. on muurari ja hän kiipee kiukaalle: kukapa voinähdä, mitä hän siellä tekee? Eihän saattomiehen sovi kiivetä hänenjälkeensä. Vankilaa lähestyessään ottaa hän käteensä viisitoista tahikaksikymmentä kopeikkaa ja rupee odottamaan korpraalia. Kutakin työstäpalaavaa tarkastaa vahdissa oleva korpraali ja avaa hänelle vasta senjälkeen vankilan ovet. Viinan kuljettaja luottaa tavallisesti siihen, ettei korpraali huoli häntä kovin tarkoin tutkia. Mutta välistäkopeloipi tämä salaisimmatkin paikat ja löytää viinan. Silloin onjäljellä viimeinen keino: viinan kuljettaja pistää korpraalin kouraan, salaa saattomieheltä, varalla olevan rahan. Mahdollista on, että hänpääsee semmoisen tempun avulla tavaroineen onnellisesti perille. Muttavälistä keino ei onnistu, ja silloin täytyy hänen turvata ainoaanjälellä olevaan pääomaan s.o. selkäänsä. Asia ilmoitetaan majuurille,pääomaa piestään ja piestään kovasti, viina otetaan takavarikkoon jasalakuljettaja ottaa koko asian niskoillensa, ilmoittamattaurakkamiestä, ei kuitenkaan siitä syystä, että ilmianto inhoittaisihäntä, vaan sen vuoksi, että se on hänelle epäedullinen; hän saisikaikissa tapauksissa selkäsaunan; ainoana huvituksena olisi, että hemolemmat saisivat selkäänsä. Mutta urakkamiestä tarvitseesalakuljettaja vastakin, vaikk'ei hän tavan ja sopimuksen mukaansaakkaan häneltä selkäsaunasta mitään korvausta. Mitä ilmiantoihinmuuten tulee, ovat ne hyvin tavallisia. Vankilassa ei ilmiantajaamitenkään ahdisteta; ei mitään tyytymättömyyttä häntä kohtaan oleolemassa. Häntä ei karteta, vaan pidetäänpä vielä ystävänäkin, niinettä jos joku tahtoisi vankilassa todistella ilmiannon alhaisuutta, eihäntä kukaan ymmärtäisi. Se turmeltunut ja katala aatelismies, jonkakanssa minä lakkasin seurustelemasta, oli majuurin passarin Fetkanystävä sekä hänen vakoojansa, ja Fetka taas kertoi majuurille kaikkimitä oli häneltä kuullut. Se seikka oli täällä hyvin tunnettu, muttakenenkään päähän ei edes pistänytkään mokoman ilkiön rankaiseminen tainuhteleminen.

      Mutta olen poikennut asiasta. Tietysti tapahtuu niinkin, ettäviinan-tuonti onnistuu; silloin ottaa urakkamies vastaan tuodutsuolet, maksaa niistä rahan ja tekee laskunsa. Lasku osoittaa, ettäviina on tullut hänelle kalliiksi, jonka tähden hän tyhjentää suoletja kaataa viinaan vielä kerran vettä, miltei toisen verran lisää, jarupee sitten odottamaan ostajia. Ensi pyhänä, joskus arkenakin, ilmestyy ostaja; se on vanki, joka on useampia kuukausia tehnyt työtäkuin härkä ja säästänyt rahaa voidaksensa tuhlata ne viinaan jonakinedeltäpäin määrättynä päivänä. Tätä päivää on mies parka jo kauanuneksinut ja se ajatus on työn ääressäkin virkistänyt hänen surullistamieltänsä. Vihdoinkin kajastaa tuon päivän rusko idässä; rahat ovatsäästössä, niitä ei ole otettu takavarikkoon, eikä varastettu; hän viene anniskelijalle. Tämä antaa hänelle viinaa, alussa verrattainpuhdasta, s.o. ainoastaan kahdesti vedellä sekoitettua; mutta senmukaan kuin pullon sisältö vähenee, korvataan vajaus vedellä.Viinakuppi maksaa viisi tahi kuusi kertaa enemmän kuin kapakassa.Helppo on arvata, mitenkä monta semmoista kuppia tyhjennetään ja mitäniistä maksetaan, ennenkuin viinan halu on tyydytetty. Juomisestavieraantuminen vaikuttaa kuitenkin, että vanki humaltuu jokseenkinpian ja jatkaa juontiaan, kunnes menettää kaikki rahansa. Sillointuodaan esille muuta tavaraa; anniskelija on samalla pantin ottajakin.Ensin joutuvat hänen käsiinsä äsken hankitut kapineet, sitten vanhatrepaleet ja vihdoin ruunun omaisuuttakin. Tuhlattuaan viinaan kaikkiviimeiseen riepuun asti, panee humalikas maata, ja kun hän sittenseuraavana päivänä