– Minun täytyy siis joko työntää tämä vanhaan peltikattilaani homehtumaan, maksaa itse painatuskustannukset tai silpoa koko juttu sellaiseksi, että se miellyttää ostajia, jotta ansaitsisin sillä mahdollisimman paljon. On hyvä hankkia taloon mainetta, mutta raha on käyttökelpoisempaa. Niinpä on parasta pitää perheneuvottelu tämän tärkeän asian ratkaisemiseksi, tuumi Jo ja kutsui perheen koolle.
– Älä pilaa kirjaasi, tyttöseni, sen sisältö on arvokkaampi kuin uskotkaan. Anna sen odottaa ja kypsyä. Tämä oli isän neuvo; hän puhuikin kokemuksesta, sillä jo kolmenkymmenen vuoden ajan hän oli odottanut oman hedelmänsä kypsymistä eikä vieläkään kiirehtinyt korjaamaan sitä, vaikka se jo oli makea ja mehukas.
– Minun mielestäni Jon on parempi yrittää kuin jäädä odottamaan, arveli rouva March. – Arvostelu on paras opettaja tällaisissa asioissa, sillä se auttaa häntä näkemään arvaamattomia vikoja ja ansioita ja onnistumaan paremmin seuraavalla kerralla.
– Se on totta, myönsi Jo rypistäen kulmiaan. – Olen jauhanut niin kauan mielessäni tätä kirjaa, etten itsekään tiedä onko se hyvä, huono vai keskinkertainen. Siitä on paljon apua, että joku puolueeton henkilö tutkii sitä ja ilmoittaa, mitä hän siitä arvelee.
– Minä en poistaisi siitä sanaakaan, pilaat vielä koko kirjan. Henkilöt sinänsä ovat paljon mielenkiintoisemmat kuin se, mitä heille tapahtuu. Kaikki menee vain sekaisin, jos rupeat sitä muuttelemaan, selitti Meg, joka lujasti uskoi, että tämä romaani oli paras mitä milloinkaan oli kirjoitettu.
– Mutta herra Allen sanoo: "Jättäkää selittely pois, lyhentäkää kertomusta ja tiivistäkää sen tunnelmaa, antakaa henkilöidenne kertoa omalla suullaan", keskeytti Jo turvautuen kustantajan mielipiteeseen.
– Tee niin kuin hän sanoo, hän tietää mikä menee kaupaksi. Kirjoita hyvä, lukijoille mieluinen kirja, ja koeta ansaita niin paljon rahaa kuin suinkin mahdollista. Sitten kun olet saanut nimeä, voit ruveta kulkemaan omia teitäsi ja kuvailemaan filosofisia ja mietiskeleviä henkilöitä, sanoi Amy, joka otti asian aivan käytännölliseltä kannalta.
– No niin, nauroi Jo, jos minun henkilöni ovat 'filosofisia ja mietiskeleviä', ei se ole minun syyni, sillä minulla ei ole aavistustakaan noista asioista, paitsi mitä joskus isältä olen kuullut. Jos hänen viisaita ajatuksiaan on päässyt puikahtamaan minun romaaniini, sen parempi vain. No, Beth, mitä mieltä sinä olet?
– Tahtoisin nähdä sen pian painettuna. Beth hymyili heikosti sanoessaan tämän, mutta hän painotti tietämättään 'pian'-sanaa, ja lapsellisen vilpittömät silmät katsoivat Jota niin rukoilevasti, että surullinen aavistus täytti hetkeksi sisaren sydämen, ja hän päätti ryhtyä toimeen "pian".
Niinpä nuori kirjailija laski spartalaisen päättävästi esikoisensa pöydälle ja paloitteli sen säälimättä kuin ihmissyöjä. Toivoen voivansa miellyttää kaikkia hän pyysi neuvoja puolelta ja toiselta, mutta ei osannut olla kenellekään mieliksi enempää kuin sadun ukko aaseineen.
Isä piti mietiskelystä, jota tekijän tietämättä oli eksynyt mukaan, se sai siis jäädä, vaikka Jolla olikin omat epäilyksensä niiden kohtien suhteen. Äidin mielestä tarinassa oli tosiaan liian verkkaisia kuvauksia; ne siis poistettiin melkein kaikki – ja samalla monta kokonaisuuden kannalta tärkeätä kohtaa. Meg ihaili romaanin surullista loppua, niinpä Jo sommitteli kuolinkamppailun entistäänkin järkyttävämmäksi tehdäkseen hänelle mieliksi. Amy taas ei pitänyt leikillisistä paikoista, ja parasta tarkoittaen Jo sen vuoksi poisti nekin kohdat, jotka olivat luoneet hiukan hilpeyttä kertomuksen synkkään juoneen. Ja lopulta, tuhoa täydentääkseen, hän lyhensi romaanistaan kolmanneksen ja lähetti sitten pienen kirjaparkansa, kuin kynityn satakielen, suureen touhuavaan maailmaan onneansa koettamaan.
No niin, se painettiin, ja Jo sai siitä kolmesataa dollaria, ja lisäksi vielä niin paljon kiitosta ja moitetta, ettei hän ollut voinut aavistaakaan, vaan joutui kaikesta niin pyörälle päästään, että kesti hyvän aikaa ennen kuin hän toipui ennalleen.
– Äiti, sinä sanoit, että arvostelut olisivat minulle hyödyksi, mutta kuinka se on mahdollista, kun ne ovat keskenään aivan vastakkaisia? En edes tiedä olenko kirjoittanut lupaavan kirjan vai olenko rikkonut kaikkia kymmentä käskyä vastaan! huudahti Jo raukka lukiessaan arvosteluja, jotka hetkeksi täyttivät hänen mielensä ilolla ja ylpeydellä painaakseen sen seuraavassa silmänräpäyksessä raivon ja masennuksen valtaan. – Tässä sanotaan: "Erinomainen kirja, läpeensä todellinen, täynnä kauneutta ja vakavuutta; kaikki siinä on puhdasta, tervettä ja raikasta", luki kirjailija neuvottomana. – Seuraava kirjoittaa vuorostaan: "Romaanin koko perusasenne on huono, se on täynnä sairaalloisia kuvitelmia, spiritistisiä aatteita ja luonnottomia henkilöitä." Mutta eihän minulla ole mitään erityistä asennetta, en usko spiritismiin enkä sen vuoksi ymmärrä, miten tämä arvostelu voisi olla oikea. Muuan sanoo: "Tämä on parhaita romaaneja, mikä Amerikassa on ilmestynyt vuosiin!" (Tiedän kyllä että se on valhetta.) Eräs taas väittää: "Vaikka kirja onkin omaperäinen, voimakkaasti ja tunteellisesti kirjoitettu, se on vaarallinen." Todellakin! Toiset tekevät siitä pilaa, toiset ylistävät taivaaseen asti, mutta kaikki ovat sitä mieltä että tähtään kirjallani johonkin päämäärään, vaikka kirjoitin sen vain huvin ja rahan vuoksi. Olisi ollut parempi painattaa se kokonaisena tai jättää se tyystin julkaisematta, sillä minä vihaan epäoikeudenmukaisia arvosteluja.
Kotiväki ja ystävät tekivät parhaansa lohduttaakseen Jota, mutta herkästä ja rohkeasta tytöstä epäonnistuminen tuntui katkeralta. Se oli kuitenkin hänelle hyödyksi, sillä arvostelukykyisten henkilöiden kritiikki on aina terveellistä nuorelle kirjailijanalulle. Kun ensimmäinen mielipaha haihtui, Jo pystyi jo nauramaan pienelle kirjaparalleen ja näkemään mikä siinä oli hyvää. Hän tunsi viisastuneensa ja vahvistuneensa saamistaan iskuista.
– Minä en ole nero niin kuin Keats enkä aio kuolla tähän paikkaan, hän selitti reippaasti: – Olen loppujen lopuksi onnistunut vetämään heitä nenästä; sitä mikä on suoraan todellisesta elämästä, väitetään luonnottomaksi ja valheelliseksi, kun taas se, minkä olen keksinyt omasta päästäni, on "ihastuttavan luonnollista, kaunista ja todenmukaista". Lohdutan itseäni sillä, ja sitten kun ehdin, julkaisen uuden kirjan.
5.
KOTOISIA KOKEMUKSIA
Kuten useimmat nuoret rouvat, Megkin oli päättänyt tulla oikein malliemännäksi. Koti tulisi olemaan Johnille paratiisi; hän näkisi aina vaimonsa hymyilevänä, söisi joka päivä herkullista ruokaa eikä hänen vaatteistaan puuttuisi ikinä ainoatakaan nappia. Meg ryhtyi työhön rakkautensa lämmöllä, tarmokkaana ja iloisena eikä sen vuoksi voinutkaan epäonnistua – pieniä kompastuksia lukuunottamatta. Mutta rauhan tyyssijaksi hänen paratiisiaan ei voinut suinkaan sanoa; pikku emäntä touhusi, pelkäsi kuollakseen epäonnistumista ja hääri todellisen Martan tavoin moninaisten murheiden painamana. Joskus hän oli liian väsynyt edes hymyilläkseen. Johnin vatsa ei sietänyt hienoa ruokavaliota, vaan vaati kiittämättömästi yksinkertaista ravintoa. Mitä taas nappeihin tulee, Meg sai piankin ihmetellä, mihin ne kaikki joutuivat, ja pudistaa päätään miesten huolimattomuudelle. Hän jo uhkaili, että John sai itse ruveta ompelemaan nappinsa, jotta nähtäisiin kestäisikö hänen työnsä paremmin kömpelöiden sormien kärsimättömät nykäisyt.
He olivat onnellisia senkin jälkeen kun huomasivat, ettei ihminen elä pelkästä rakkaudesta. Johnin mielestä Meg oli yhtä kaunis hymyillessään kodikkaan kahvipannun takaa, eikä Megin mielestä heidän aamujäähyväistensä romanttisuutta pilannut lainkaan se, että John