Mitä hänen omiin ajatelmiinsa tulee, on muistaminen, että ne on kirjoittanut nuorukainen, joka äsken oli täyttänyt kuusitoista vuotta. Se selittää tuon nuorekkuuden ja liioittelun hänen tavassaan lausua ajatuksensa, mutta siitä huolimatta ne sisältävät paljon sellaista, mikä on kuvaavaa Stenbäckin maailmankatsannolle kypsyneemmälläkin iällä. Sanalla sanoen: samoinkuin ehtoollisrukouksissa tapasimme ilmeisiä piirteitä tulevasta runoilijasta, samoin tunnemme nuorukaisen ajatuksista tulevan miehen. Luonnollisesti on suuri osa ajatelmia syntynyt lukemisesta eikä persoonallisesta elämänkokemuksesta, mutta vaikkapa ne siis eivät olekaan ehdottomasti alkuperäisiä, lausuvat ne kuitenkin sattuvalla tavalla ilmi, mitä hän on pitänyt totena ja oikeana. Sen vuoksi seuraavat otteet muistiinpanovihoista eivät ainoastaan liene täysin paikkansa ansaitsevia, vaan myöskin lukijan mielenkiintoa herättäviä.
Mainittiin jo, että mietelmät ovat hajanaisia, s.o. seuraavat toisiaan ilman yhteyttä, niin että ainoastaan poikkeuksellisesti pari kolme muodostaa yhtenäisen ajatusjakson. Jotta ne olisivat nautittavampia lukea, on ne tässä järjestetty ryhmiin aineen mukaan jättäen pois sellaista, jolla ei ole näyttänyt olevan persoonallista luonnetta.
Itsetunto.
Oikein ajattelevan ja tuntehikkaan tulee aina olla kyllin itselleen; hänellä tulee olla rohkeutta seurata hyvää haltiaansa etsimättä syrjästä ketään tuekseen.
Joka miehen tulee olla kyllin itselleen.
Nöyryys Jumalan edessä on voimaa ja miehuutta ihmisten edessä.
Miehekäs ylpeys ja sankarivoima on oman sisällisen arvonsa tuntemista.
Ei mikään ole niin tuskallista kuin nähdä itsensä syyttömästi sivuutetuksi.
Syvän ja pysyvän haavan viiltää sydämeen, kun näkee sielunsa tunteet ja halut väärinkäsitetyiksi ja halveksituiksi.
Se joka pelkää vaikeuksia, ei ole tehty niiden voittajaksi.
Elämä.
Voimaton elämä on kurjinta kaikesta; se kahlehtii mielikuvituksen, jollei se sitä kokonaan hävitä, ja alentaa ihmisen eläinten kaltaiseksi. Taistelu antaa vereksiä voimia, ja on aina jotain kaunista siinä, että saa koetella voimiaan.
Kuinka monta kuvaa nuoruus luokaan itselleen; se luo elämän itselleen käsitystensä mukaan. Onnellinen se, jolla on voimaa vaeltaa sitä tietä, jonka nuoruuden saastuttamaton, riemukas mielikuvitus on viitoittanut!
Millä ajatuksilla nuorukainen, joka elää elämänikänsä vilkkainta ja aavistusrikkainta aikaa, valitsee tulevaisuudeksi toimettoman, yksitoikkoisen elämän, on käsittämätöntä.
Muutamille ihmisille on tarpeen tuntea itsensä kaikkien rakastamaksi, ja kun he eivät siksi tule, mikä myöskin on mahdotonta, tuottaa se heille ääretöntä tuskaa; tulee aina koettaa kulkea sitä uraa, jonka on itselleen viitoittanut, välittämättä muusta ja elämättä mitään muuta varten.
Kysytään rohkeutta taisteluun kohtaloa vastaan, joka kuitenkin aina tulee voittajaksi, mutta kuitenkin on suloista rohkealle ja voimakkaalle miehelle antaa sen salamain viuhua päänsä ympärillä.
Ei koskaan ole vielä syntynyt suurta miestä, joka on suorittanut jotakin todella suurta ja taivaallista, jolla ei olisi ollut tulinen, kuohuvatunteinen sielu ja joka ei olisi kyennyt tuntemaan innostusta kauniista ja jumalallisesta.
Seurustelu, nainen.
Se joka ei ole kunnioitettavampi kotoisessa elämässään kuin julkisessa ja seuraelämässä, on huono ihminen.
On aina hupaisinta, kun itse huvittaa itseään.
Teeskentelevää ihmistä kohtaan ei koskaan voi tuntea vilpitöntä kunnioitusta. Se joka aina on iloinen, on teeskentelevä. On aina hupaisempaa ihmisen seurassa, jolla on huomattava luonteen piirre, vaikkapa häijykin, kuin teeskentelevän. Teeskentelevän ihmisen seurassa on vaikea itse olla luonnollinen ja avomielinen.
On kummallista kuinka ihmiset, jotka kokoontuvat huvitellakseen, saavat huvitusta siitä tyhjästä elämästä, joka tavallisesti on ominaista moisille seurapiireille. He vaivaavat aivojaan pitääkseen puhelua vireillä, ja mies se, joka on kalustanut muistinsa muutamalla tusinalla tuhmansukkelia kaskuja ja jolla on juoruava kieli, hänet siellä aina otetaan avoimin sylin vastaan. Mutta kuinka oikeinajatteleva ihminen voi tyytyä moiseen lörpötykseen, on vaikea sanoa. Siksipä harvalla onkin hauska moisissa seuroissa.
Se joka nauraa ilkeän ihmisen tyhmille sukkeluuksille, se alkaa iljettää muita. Voikohan ilkeys suututtaa enemmän kuin tyhmyys? Voi kyllästyä niin toiseen ihmiseen, että ei siedä häntä silmiensä eteenkään.
Jokapäiväisyys ja yksitoikkoisuus parhaiten voivat tukahduttaa neron; sen vuoksi on sille, jolla on korkeampia lahjoja, niin ylen vaarallista oleskella arki-ihmisten seurassa.
Ihana on se tunne, jonka tuottaa tieto siitä, että on voittanut toisen ihmisen kunnioituksen ja mieltymyksen; se on miltei sama kuin hyvän työn teosta.
Mies tuntee aina ensiksi jonkunmoista vastenmielisyyttä toista sukupuolta kohtaan.
Naisten seura on aina hauskempaa ja mieltäkiinnittävämpää kuin miesten.
Jos nainen puhuu vähäpätöisiä asioita, on se siedettävää, mutta kuulla miehen puhuvan ansioistaan, varallisuudesta ja taloudesta, kertovan uutisia tai vetisiä, naurettavia kaskuja – totta tosiaan se on liian iljettävää. Myöskin on naisilla yleensä terävämpi silmä oikein arvostelemaan ihmisiä kuin miehillä. Ja kuinka paljon kauniimmalta sukkeluus soi kaunottaren suusta.
Erilaisia ihmisiä.
Kylmä ihminen on tuhat kertaa huonompi kuin haaveilija. Haaveilija tuntee vilkkaasti ja syvästi, mutta mitä voi odottaa kylmältä?
Ei mikään ole loukkaavampaa kuin kuulla arki-ihmisten halpamaisia arvosteluja sydämemme pyhimmistä ja rakkaimmista tunteista. Arki-ihmisten luonteelle on ominaista uskoa, että kaikki tulee tehdä ruoan ja toimeentulon, vaatteen ja leivän vuoksi.
Arkipäiväiset, kylmät ihmiset on kohtalo määrännyt hiljaa ja ilkkuen pistämään tikarin jalompien ihmisten rintaan. Anna minulle taivaallinen voima, oi Jumala, että kestäisin heidän pistojaan, kunnes lopullinen surmanisku sattuu, enkä säästääkseni itseäni kulkisi heidän teitään ja eläisi heidän kurjaa elämäänsä!
Tavallisesti sanotaan pahantekijälle olevan ominaista, ettei hän voi katsoa ihmisiä silmiin, ja usein kuitenkaan ei kunniallisinkaan voi sitä tehdä.
Hämilläolo on aina jaloa ja se osoittaa saastumatonta sydäntä. Se joka ei joskus ole hämillään, on joko julkea tai hyvin teeskentelevä.
Joka ihminen on alussa hämillään, kun hän astuu maailmaan; hän ei tunne ympäröiviä esineitä ja arastelee vastaantulijoita.
Ihmisestä, jolla häntä puhutellessa on ystävällinen näkö, mutta muuten paha ja kiukkuinen katse, saan aina huonoja ajatuksia.
Vakavasta ja umpimielisestä ihmisestä voi helposti saada huonoja ajatuksia;