Hur skall ej stödd af dig jag stadigt gå
Och bära vittnesbörd, Gud, till din ära.
När tröst behöfves, vill jag fly till dig,
Jag vet din engel sänder du till mig.
[Oi, milloin hyväksi katsot, sälytä risti hartioilleni?
Onhan kuitenkin suloista kantaa Jeesuksen ristiä!
Kuinka vakavana voinkaan kulkea sinun tukemanasi
ja todistaa, Jumala, sinun kunniaasi.
Konsa lohtua kaipaan, tahdon paeta turviisi,
tiedän ettäs lähetät enkelisi luokseni.]
Seuraava laulu, neljäs, jossa on kertosäe: Gud, öfver mig förbarma dig! on kaiketi sekä sisällykseltään että muodoltaan täydellisin. Runoelmassa vallitsee läpeensä yksinkertaisuus ja selvyys, jotka ilmaisevat suurta runoilijaa. Olkoon näytteeksi vain alkusäkeet:
Hur skön din dag går åter upp Ur österns gyllne sal, o Gud,
Och löser upp hvar blommas knopp
Och jorden klär i ljusets skrud!
Gud, öfver mig förbarma dig!
Nu kommen är den helga stund,
Den viktigaste i mitt lif.
O, blicka i mitt hjärtas grund
Och därifrån all ondska drif!
Gud, öfver mig förbarma dig!
[Kuinka ihanana, oi Jumala, sinun päiväsi taas nousee
idän kultaisesta salista
ja avaa joka kukkasen kuvun
ja vaatettaa maan valkeudella!
Armahda minua, Jumala!
Pyhä hetki on nyt joutunut,
tärkein elämässäni.
Oi, katsahda minun sydämeni pohjaan
ja poista sieltä kaikki pahuus!
Armahda minua, Jumala!]
Viidennessä laulussa on huomattavana sen riemuitseva rytmi ja helkkyvä kaksisäkeinen kerto. Kuunneltakoon vain ensi stroofia:
Så är jag din! Jag för dig stod
Och löftet svor.
Då kände jag, hur du är god
Och hur din kärlek stor.
Jag är Guds barn, o fröjd, o fröjd,
All kärleks och all lyckas, höjd!
[Siis olen omasi! Minä seisoin sinun edessäsi
ja vannoin lupauksen.
Silloin tunsin, kuinka sinä olet hyvä
ja kuinka rakkautesi on suuri.
Olen Jumalan lapsi, oi riemua, oi riemua,
kaiken rakkauden ja onnen kukkuraa!]
Kuinka välittömästi sävel "soi sydämen kieliltä"! Sama tunnelma, vaikka tyynempänä, kaikuu vielä viime laulusta, emmekä voi jättää sen kuudesta stroofista ottamatta tähän kolmea seuraavaa:
Jag är så glad, jag är så nöjd,
I Herren Gud har jag min fröjd.
Jag sjunger säll min barnasång
Och sjunger om den än en gång,
Och än en gång.
O, till min Jesus kan jag fly,
När morgonsolens strålar gry.
Och när då qvällen kommer sen,
Jag somna får uppå hans knän
Som på min mors.
Så vill jag gå min väg med fröjd
Och hämta kraft från himlens höjd,
Till dess min graf jag tillredd ser,
Tills jag emot Guds anlet' ler
Så säll, så säll!
[Minä olen niin iloinen, olen niin tyytyväinen,
Herrassa Jumalassa minulla on riemuni.
Minä laulan onnellisena lapsenlauluani
ja laulan sen vielä kerran
ja vielä kerran.
Oi, Jeesukseni turviin saatan paeta,
kun aamuauringon säteet koittavat.
Ja kun taas ilta ehtii,
saan nukahtaa hänen polvilleen
kuin äitini polville.
Siis tahdon käydä tietäni riemulla ja hakea voimaa taivaan korkeudesta, kunnes näen hautani jo valmiina, kunnes kohtaan Jumalan kasvot hymyillen niin onnellisena, niin onnellisena!]
Nämä otteet antanevat niillekin lukijoille, jotka eivät ennestään tunne näitä vasta viidenteen Stenbäckin runoelmain painokseen (1899) otettuja lauluja, käsityksen niiden laadusta. Vaikka useat yksityiskohdat todistavat niiden aikaista syntyperää, huomaa kuitenkin ihmetyksellä, kuinka runokieli on kypsynyttä. Jo nyt, niinkuin aina edelleen, kumpuaa laulu yksinkertaisena ja luontevana sydämen syvyydestä. Jo nyt Stenbäck käyttää noita sanain ja säkeiden toisteluja, jotka ovat niin kuvaavia hänen lyriikalleen ja antavat sille niin voimakkaan ja hartaan sävyn.
Se uskonnollinen innostus, josta laulut puhuvat, oli epäilemättä täyttänyt nuoren runoilijan sielun ja sydämen, mutta luonnoltaan se oli toinen kuin myöhemmissä uskonnollisissa runoelmissa kohtaava. Synnintunto, rukoukset armosta ja laupeudesta sekä onni liiton uudistamisesta lausutaan ilmi niin sanoaksemme yleiskristillisesti; sitä ei vielä kannata se omituinen käsitys armon ja sovituksen etsimisestä, joka kuuluu pietismille ja jonka Stenbäck myöhemmin omisti. Kenties oli tämä syynä siihen, ettei hän ottanut laulusikermää runoelmainsa joukkoon, vaikka hän pienillä korjauksilla, joita hän teki muihinkin runollisiin tuotteihinsa, olisi voinut viimeistellä ne täysvalmiiksi muodoltaan. Kuinka lieneekin, kieltämätöntä on, että laulujen todistus syvästä uskonnollisesta herätyksestä nuorukaisvuosina on mitä tärkeintä runoilijan ymmärtämiselle. Sillä joskin innostus lähinnä seuraavana aikana jäähtyi, jopa silloin tällöin näytti aivan kadonneelta, ilmenee toki tuon tuostakin merkkejä perustunnelman ja elämänkäsityksen uskonnollisesta luonteesta.
Voisi tuntua siltä, kuin vastaesitellyn tapauksen olisi pitänyt muitta mutkitta johtaa Stenbäck papin uralle. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä hänen taipumuksensa olivat liian selvästi kääntyneet esteettisiin ja kaunokirjallisiin harrastuksiin. Kotona viettämänsä vuoden ja pitkän aikaa vielä edelleen hän omisti aikansa miltei yksinomaan n.s. humaniorain lukemiseen. Paitsi ruotsalaista kirjallisuutta harrasti hän etupäässä saksalaisten klassillisten ja romantillisten kirjailijain lukemista. Omaisten tiedonannon mukaan hänellä oli Saksan kirjallisuutta tutkiessaan tapana sisarilleen kertoa, mitä hän siitä oli löytänyt kaunista ja vaikuttavaa. Tytöt kun eivät osanneet saksaa, kävi se niin, että Lauri vapaasti ja sujuvasti käänsi heille sekä suorasanaisia