Cellinin mestariteoksia."
"Ja mitä taistelua se esittää?"
"Marignanon. Se kuvaa juuri sitä hetkeä, jolloin muuan esi-isäni ojentaa miekkansa Frans ensimmäiselle, kun tämä on vastikään taittanut omansa. Tällöin tuli sukulaiseni Enguerrand de la Fère Pyhän Mikaelin ritarikunnan jäseneksi. Viisitoista vuotta jälkeenpäin – sillä kuningas ei unohtanut, että hän oli kolme tuntia taistellut Enguerrand-ystävänsä miekalla sen katkeamatta – lahjoitti hänen majesteettinsa hänelle tämän kannun ja lisäksi miekan, jonka kenties olet aikaisemmin nähnyt minulla ja joka sekin on varsin kaunista kultasepän työtä. Se tapahtui jättien aikana", lisäsi Atos; "me olemme kääpiöitä noihin miehiin verraten. Istuutukaamme nyt illastamaan, d'Artagnan. Mutta kuulehan", virkkoi Atos pikku palvelijalle, joka tarjoili lientä, "kutsu tänne Charlot."
Poika meni ulos, ja tovin kuluttua astui huoneeseen se palvelija, jonka puoleen matkustavaiset olivat tullessaan kääntyneet.
"Hyvä Charlot", lausui Atos, "minä suosittelen erityiseen hoivaasi herra d'Artagnanin palvelijan Planchetin koko siksi ajaksi, minkä hän viipyy täällä. Hän pitää hyvästä viinistä, ja sinulla on kellarin avain. Hän on kauan maannut kovalla alusella ja pitää sen vuoksi arvossa hyvää vuodetta; pyydän sinua huolehtimaan, että hän saa sellaisen."
Charlot kumarsi ja lähti.
"Charlot on kelpo mies", huomautti Atos; "hän on palvellut luonani kahdeksantoista vuotta."
"Sinä ajattelet kaikkea", vastasi d'Artagnan, "ja minä kiitän sinua
Planchetin puolesta, hyvä Atos."
Tämän nimen mainitseminen sai nuoren miehen silmät suurenemaan, ja hän ihmetteli, puhuiko d'Artagnan tosiaan kreiville.
"Se nimi kuulostaa sinusta eriskummaiselta, eikö niin, Raoul?" virkkoi Atos hymyillen. "Se oli soturinimenäni kun herra d'Artagnan, kaksi urheata ystävää ja minä kunnostausimme La Rochellen luona kardinaali-vainajan ja herra de Bassompierren johdolla, joka muuten hänkin on sittemmin kuollut. Herra d'Artagnan suvaitsee yhäti puhutella minua tällä toverinimellä, ja sen kuuleminen ilahduttaa aina sydäntäni."
"Se nimi oli kuuluisa", huomautti d'Artagnan, "ja sai eräänä päivänä osakseen voittojuhlan kunnianosoitukset."
"Mitä sillä tarkoitatte, monsieur?" kysyi Raoul lapsekkaan uteliaana.
"En minäkään tiedä, totta tosiaan", virkkoi Atos.
"Oletko unohtanut Saint-Gervaisin vallinsarven, Atos, ja ruokaliinan, josta kolme luotia teki lipun? Minulla on parempi muisti kuin sinulla; se on varsin vereksenä mielessäni, ja kerronkin sen teille, nuori mies."
Hän selitti nyt Raoulille vallinsarvella sattuneen seikkailun, niinkuin
Atos oli hänelle jutellut muistelman esi-isästään.
Tätä kertomusta kuunnellessaan oli nuori mies kuulevinaan mainittavan sellaista urotyötä, joista Tasso tai Ariosto on runoillut ja jotka kuuluvat ihmeelliseen ritariaikaan.
"Mutta sitä ei d'Artagnan ole sanonut sinulle, Raoul", jatkoi Atos vuorostaan, "että hän oli aikakautensa parhaita miekkailijoita. Rautaiset kintereet, teräksiset ranteet, varma ja tulinen katse, – ne asetti hän kiistakumppaniansa vastaan; hän oli kahdeksantoista ikäinen, kolmea vuotta vanhempi sinua, Raoul, kun minä ensi kertaa näin hänet koeteltujen miesten kanssa kilpasilla."
"Ja herra d'Artagnan jäi voittajaksi?" kysyi nuori mies, jonka silmät säihkyivät tämän keskustelun aikana ja näyttivät rukoilevan seikkaperäistä selvitystä.
"Taisin surmata erään", sanoi d'Artagnan luoden Atokseen kysyvän katseen. "Toisen tein aseettomaksi tai haavoitin, – en oikein muista."
"Niin, sinä haavoitit hänet. Olitkin peräti kätevä miekkailija!"
"Enkä liene vielä aivan pahasti vieraantunutkaan siitä taidosta", jatkoi d'Artagnan puhjeten gascognelaiseen itserakkaaseen nauruunsa; "äskettäinkin…"
Atoksen katse ummisti hänen suunsa.
"Sinun pitää tietää, Raoul", pitkitti vuorostaan Atos, "sinun, joka luulet olevasi näppärä pitelemään miekkaa ja voisit turhamaisuutesi tähden joskus helposti kokea julman nöyryytyksen, pitää tietää, kuinka vaarallinen se mies on, jonka notkeutta on kylmäverisyys tukemassa. Minä en koskaan voisi esittää sinulle vakuuttavampaa esimerkkiä siitä; pyydä huomenna, että herra d'Artagnan antaa sinulle opetustunnin, jollei hän tunne itseänsä liian väsyneeksi matkastaan."
"Mutta hyvä Atos, olet kuitenkin itse varsin taitava opettaja juuri niissä kyvyissä, joista minua ylistät. Vielä tänäänkin puhui Planchet kuuluisasta kaksintaistelusta karmeliittiluostarin luona loordi Winterin ja hänen kumppaniensa kanssa. Voi, nuori mies", jatkoi d'Artagnan, "täällä täytyy jossakin olla miekka, jota olen usein sanonut valtakunnan ensimmäiseksi."
"Olen tärvellyt käteni miekkailemalla tuon lapsen kanssa", sanoi Atos.
"On käsiä, jotka eivät milloinkaan tärvelly joustavuudestaan, hyvä Atos", vastasi d'Artagnan, "mutta jotka sitävastoin tärvelevät monia muita."
Nuori mies olisi mielellään antanut keskustelun jatkua koko yön, mutta Aatos huomautti hänelle, että heidän vieraansa varmaankin oli väsyksissä ja tarvitsi lepoa. D'Artagnan väitti kohteliaasti vastaan, mutta Atos vaati hartaasti häntä ottamaan huoneensa haltuunsa. Raoul vei sinne vieraan, ja kun Atos arvasi hänen viipyvän d'Artagnanin luona niin kauan kuin suinkin, saadakseen tämän yhä kertoilemaan sankaritekoja heidän nuoruutensa päiviltä, tuli hän itse tovin kuluttua noutamaan nuorukaisen ja lopetti tämän mieluisan illan sydämellisellä kädenpuristuksella, toivottaessaan hyvää yötä muskettisoturille.
SEITSEMÄSTOISTA LUKU
Atoksen valtiotaito
D'Artagnan meni makuulle vähemmin nukkuakseen kuin saadakseen yksinäisyydessä aprikoida kaikkea, mitä oli tänä iltana nähnyt ja kuullut.
Hänellä oli hyvä sydän, ja heidän tuttavuutensa alusta asti oli hän tuntenut Atosta kohtaan vaistomaista mieltymystä, joka oli lopulta lujittunut vilpittömäksi ystävyydeksi. Senvuoksi ilahdutti häntä sanomattomasti, että hän oli nyt havainnut kreivin niin erinomaisen järkeväksi ja voimakkaaksi mieheksi eikä höperöksi juomariksi, jonka hän oli odottanut tapaavansa nukkumassa pois humalaansa jollakin tunkiolla. Ilman suurtakaan vastustelua tunnusti hän mielellään Atoksen ylemmyyden, ja kun kateus ja nolostus olisivat varmastikin vallanneet vähemmin ylvään mielen, tunsi hän ylimalkaan vain vilpitöntä ja sydämellistä mielihyvää, joka antoi hänelle mitä parhaita toiveita tehtävänsä menestymisestä.
Hän ei ollut kuitenkaan mielestään nyt huomannut Atosta yhtä suoraluontoiseksi ja avomieliseksi joka kohdassa. Kuka olikaan tuo nuori mies, jota hän sanoi ottopojakseen ja joka oli niin ihmeellisesti hänen näköisensä? Miten oli selitettävissä hänen paluunsa seuraelämään ja se liikanainen raittius, jota hän oli ruokapöydässä noudattanut? D'Artagnania huoletti myöskin eräs toinen seikka, joka kyllä oli näköjään merkityksetön, nimittäin Grimaudin poissaolo; eihän Atos ollut koskaan ennen voinut eritä tästä palvelijastaan, ja nyt hän ei ollut edes maininnut tämän nimeä, vaikka keskustelu oli sovitettu antamaan aihetta siihen. D'Artagnanilla ei siis enää ollut ystävänsä luottamusta tai oli Atos jo kiinnitetty jollakin näkymättömällä siteellä, kenties ennakolta saanut tiedonkin d'Artagnanin tulosta.
Hän ei voinut olla ajattelematta Rochefortia ja mitä tämä oli hänelle sanonut Notre-Damen kirkossa. Olikohan Rochefort käväissyt Atosta tapaamassa ennenkuin hän oli itse ehtinyt paikalle?
D'Artagnanilla ei ollut aikaa antautua pitkällisiin tutkimuksiin. Hän päätti jo seuraavana päivänä ryhtyä selvittelyyn. Se seikka, että Atos osasi niin taitavasti peitellä köyhyyttään, ilmaisi halua esiintyä huomattuna ja viittasi kunnianhimon rippeeseen, joka oli helposti puhallettavissa täyteen leimuun. Atoksen vilkas luonne ja nopea äly teki hänet vastaanottavaisemmaksi