Niinkuin sinulle on ilmoitettu, asun minä todella Siuntiossa eikä sen pitäisi olla tuntematonta tuttavilleni kaupungissa; sillä joka kerta kun veljeni on käynyt siellä, on hän myöskin tavannut Holmstenin. – Osan kesää oleskelin saaristossa ja voin hyvin. Muutoin olen terve ja reipas ja asun nyt paikassa, jonka nimi on Qvarnby ja jonka omistaa tilanhaltija Wiens. Neljästä ruplasta kuukaudessa on minulla kaikki tarpeeni. Selvää on siis, että minä – koska toimeentulo täällä on niin halpaa ja koska minä täällä voin toimittaa mitä olisi tekeminen kaupungissakin, nimittäin uudistaa (upparbeta) Kullervoa – mieluummin oleskelen vielä jonkun ajan maalla.
Olen vähän miettinyt mimmoinen nyt mahtaa olla asemasi valtiossa.
Kirjoitat kesällä oleskelleesi Orivedellä, mutta nyt olet
Skatalla.8 Luultavasti on kuitenkin kaikki hyvin, tulee ainakin
hyväksi.
Sinä kirjoitat kirjeessäsi: "Jos jollakin tavoin olen loukannut sinua, niin kaiketi annat sen anteeksi"; semmoisista lauseista, sanotut enemmän pilalla kuin todella, luonnollisesti emme välitä; sillä me olemme ystäviä, eikä mikään valta voi katkaista niitä siteitä, jotka yhdistävät meitä. – Mutta sinä sanot myös, että rouva P. ajattelee samoin suhteestani häneen. Olisiko hän loukannut minua anteliaisuudellaan ja hyväntahtoisuudellaan? Muuta en ole saanut kokea häneltä. Kumminkaan en usko hänen todella niin ajattelevan; ja esitä sinä hänelle sydämelliset terveiseni. On oleva hauska hetki syksyllä, kun minä jälleen saan nähdä hänen avonaiset, iloiset ja raittiit kasvonsa. —
Sano terveisiä kaikille ystävilleni kaupungissa, varsinkin niille, joista puhut kirjeessäsi.
En tiedä mitä enempää kirjoittaisin sinulle, vaan päätän toivossa että tapaamme toisemme syksyllä Helsingissä, ja jonakin iltahetkenä totilasin ääressä vaihdamme ajatuksia ja aatteita; mutta sitä ennen on meidän kuitenkin silloin tällöin annettava tietoja toisillemme. – Vastaa tähän kirjeeseeni niin pian kuin aika myöntää, enkä minä puolestani myöskään unohda tehdä samoin, kun vuoroni taas tulee. Jos tahdot että kirje tulee nopeasti perille, niin jätä se postikonttoriin kirjoituksella: seuraa possessionaatti J. Stenvallin [Wiensin?] sanomia. – Voi hyvin!
Alexis Kivi.
5.
Siuntiossa u p. heinäkuuta 1863.
Veli!
Kiitos kirjeestäsi ja vaivastasi rahakirjeen kanssa, jonka olen saanut.
Paikka missä asun on nimeltä Fanjunkars; mutta sitä ei tarvita päällekirjoituksessa, vaan on semmoinen osoite kuin viime kirjeessäsi riittävä. – Kotikyläni nimi on Palojoki, ja on se ensimäinen kylä, joka tiellä Porvoosta Turkuun kohtaa sinua sitten kun olet tullut Nurmijärven alueelle. Veljeni omistaman paikan nimi taas on Myllymaa ja on se kaksi (venäjän) virstaa kirkolta. Käy ensin hänen luonaan sekä sitte hänen seurassaan vanhempieni kodissa.
Muutoin tahdon, edeltäpäin sanoa sinulle, ettei Nurmijärvellä ole mitään taiteen eikä luonnon puolesta, joka voisi sinua erityisesti miellyttää: ei näköaloja eikä ylänköjä ja laaksoja romanttisissa ryhmityksissä; ja kuitenkin ovat nämät seudut minulle ihanimmat maan päällä; semmoinen taikavoima on lapsuuden muistoilla. Paljaita ahoja olet sä näkevä, ykstoikkoisia metsiä ja metsien keskellä jonkun tiheästi rakennetun kylän.
Kirkko on sinusta oleva hyvin vähäpätöinen: mutta huomaa kuitenkin tornin tasaiset suhteet, kellojen syvämielinen sointu, saarnastuolin, mutta varsinkin alttarin symmetria ja yksinkertainen sulous, mystillinen majesteettisuus Kristuksen kuvassa, kun hän väikkyy pilvissä taivaaseen astuessaan. Huomaa myöskin neitsyt Maaria, lapsi sylissä: hänen kasvonsa ovat minusta aina olleet naiskauneuden ihanteena, varsinkin kun katselee etäältä. Minun mielestäni neitseellisyys ja äidillisyys niissä yhtyvät mestarillisella tavalla. – Jos haluaa ruveta hieman haaveksimaan ja lapsettelemaan, niin voisi itseksensä huudahtaa: millä suloisuudella nukahtaisi tuolla rinnalla! Mutta arvostele itse kaiken tämän nähtyäsi; minä olen kenties liian puolueellinen ja puolueellisiahan enimmiten ollaan asioissa, jotka koskevat kotiseutua ja lapsuutta.
Minun pistää vihaksi, etten voi viettää tätä kesää sinun kanssasi. Olisi omituisen suloista niin suuressa arvossa pidetyn ystäväni keralla, pyssy olkapäällä, vaeltaa kotimetsissä, esimerkiksi lempiseudussani Kanaanissa, jossa lapsena olen paimentanut isäni lehmiä, virittänyt satimia ja pauloja sekä vanhempana aina syksyllä metsästänyt. Siellä istuisimme jonkun korkean männyn juurelle, sytyttäisimme piippumme, sepustelisimme runoja ja filosofeeraisimme. Se olisi hauskaa. Minä puolestani olen lujasti päättänyt, että me kerran, ennenkuin nuoruudenpäivämme ovat menneet, nautimme tätä huvia. – Ilmoita minulle kuitenkin, mihin aikaan tulet oleskelemaan Nurmijärvellä; sillä me voisimme mahdollisesti tavata toisemme siellä.
Eräässä kirjeessäsi minulle näytit sinä toivovan, että asuisimme yhdessä Helsingissä; se olisi minunkin hartain toivomukseni. Voisimme syksyllä ruveta asuintovereiksi, jollei sinun olosuhteesi jo ole muuttuneet niin, että se on mahdotonta. Kaikesta tästä voit minulle kirjoittaa. Jatkakaamme kirjeenvaihtoa sittenkin kun olet asettunut maalle. Lähetä kirje vain Appelrotille; kyllä se sieltä saapuu tänne.
Voitko lainata minulle muutamia vihkoja Shakespearea (ei kuitenkaan 4:ttä vihkoa eikä sitä, joka sisältää Timon Ateenalaisen, ne on minulla itsellä, toiset on lainassa Nurmijärvellä ja Helsingissä) ja jättää ne, hyvässä kääreessä, Weckströmille. Varsinkin toivoisin saada ne, jotka sisältävät Hamletin, Kaksi nuorta herraa Veronasta sekä Henrik 4: nnen. Minä lukisin niitä ääneen muutamille naisille täällä, vaikka tietysti täytyy jättää pois paljon. Se olisi luullakseni hyvin terveellistä minulle. Siis: jos voit toimittaa mitä pyydän, niin tee se.
Kiitos Suomen lipusta: minä pidän siitä paljon ja pitäisin enemmänkin, jos se olisi yksinkertaisempi ja jos sillä olisi perinnäinen merkitys oletellun sijasta. Sen pitäisi olla symboli jostakin omituisesta suomalaisesta kansakunnassa taikka Suomen luonnossa. Mikä kansa ei ole vuodattanut verta ja mikä kansa ei olisi valmis puolustamaan isänmaatansa? – Muutoin voisivat minusta punaiset tilkut kulmissa olla poissa, niin olisi lipun miellyttäväisyys puhtaampi ja yksinkertaisempi. Mutta olkoon tämän laita kuinka tahansa. Pääasia on että saamme oman lipun.9
Voi hyvin ja kirjoita pian minulle.
A. Kivi.
P.S. Sydämellinen tervehdys herra Weckströmille ja hänen rouvalleen. Minä uskallan myöskin lähettää kunnioittavan tervehdyksen Albina Palmqvistille.
6.
Helsingissä 16 p. kesäkuuta 1864.
Veli!
Kiitos kirjeestä, johon vihdoinkin ryhdyn vastaamaan, minkä, paha kyllä, olen liian kauan laiminlyönyt.
Minua ilahduttaa suuresti, että elämä pohjoisessa on sinusta enemmän miellyttävä kuin päinvastoin. Toivon että nyt rauhassa voit työskennellä tulevaisuutesi ja onnesi eteen, joka tähän saakka ei vielä ole suonut kummallekaan meistä hymyileviä katseitaan. Minä onnittelen sinua myöskin yhä lähempään ja lähempään tuttavuuteen jonkun seudun "musikaalisen tyttären" kanssa!
Minun tulostani teidän seuduillenne en vielä voi sanoa mitään, mutta että minä kerran tulen käymään Hyrynsalmella sekä myöskin saamaan tuntea tuulahduksen Lapin taikailmasta, sen olen varmasti päättänyt.
Muutoin kirjoitan minä vielä novelliani, jonka minä – niinkuin sinä muistaakseni jo tiedät – aion myydä följetongiksi suomalaiseen lehteen Maiden ja Merien takaa. Kullervoa painetaan paraikaa, ja kesäkuun lopulla taikka heinäkuun alulla on kirja ilmestyvä.
Vasta nyt ovat valtiopäivät kokonaan lopussa; ja hauska oli aika,