Tiedän hyvin, ettei lääkäri jätä hyväkseen käyttämättä tätä viivytystä. Jos lapsi kuolee, hän sanoo, että hänet on kutsuttu liian myöhään; jos se paranee, lääkäri tietysti on sen pelastanut. Olkoon niin: riemuitkoon lääkäri; mutta kutsuttakoon hän sairaan luo ainoastaan tämän ollessa viimeisillään.
Koska lapsi ei osaa parantaa itseään, niin osatkoon ainakin olla sairas; tämä taito korvaa edellisen ja on usein vaikutuksiltaan paljon terveellisempi; se näet on luonnon taito. Kun eläin on kipeä, se kärsii ääneti ja pysyy alallaan; emme kuitenkaan näe enemmän kipeitä eläimiä kuin ihmisiä. Kuinka monta ihmistä onkaan kuollut kärsimättömyydestä, pelosta, levottomuudesta ja ennen kaikkea lääkkeistä; ja nämä ihmiset heidän tautinsa olisi säästänyt ja aika yksin olisi heidät parantanut. Minulle kenties huomautetaan, että eläimet, joiden elintapa on enemmän luonnonmukainen, joutuvat harvemmille taudeille alttiiksi kuin me. Aivan niin, niiden elintapa on juuri se, minkä tahdon antaa oppilaalleni; hän on siis siitä hyötyvä yhtä suuresti.
Ainoa lääketieteen hyödyllinen osa on terveydenhoito-oppi. Mutta sekin on vähemmän tiede kuin hyve. Kohtuus ja työ ovat ihmisen kaksi oikeata lääkäriä. Työ lisää ruokahalua ja kohtuus estää sitä väärinkäyttämästä.
Tietääksemme mikä elintapa on hyödyllisin elämälle ja terveydelle, tulee meidän vaan tietää mitä elintapaa noudattavat ne kansat, joiden terveys on paras, jotka ovat rotevimpia ja elävät kauimman aikaa. Jos yleiset havainnot osottavat, ettei lääketiede tuota ihmisille lujempaa terveyttä tai pitempää ikää, niin yksistään sen tähden, ettei tämä taito ole hyödyllinen, se on vahingollinen, se kun turhanpäiten vaatii palvelukseensa ajan, ihmiset ja asiat. Terveyttämme hoitelemalla se aika, joka tähän kuluu on hukkaan mennyttä ja siis elinajasta vähennettävä; ja koska lisäksi kulutamme tämän ajan itseämme kiusataksemme, olisi parempi, ettei sitä ollenkaan olisi. Ja jos tasapuolisesti laskemme, niin se on vähennettävä loppuiästämme. Ihminen, joka elää kymmenen vuotta ilman lääkärejä, elää enemmän itseään ja toisia varten kuin se, joka elää kolmekymmentä vuotta heidän uhrinaan. Koska olen kokenut kumpaakin, luulen olevani oikeutettu enemmän kuin kukaan muu tästä seikasta tekemään johtopäätöksiäni.
Nämä ovat ne syyt ja perusteet, joiden nojalla vastaanotan ainoastaan rotevan ja terveen oppilaan ja tahdon häntä pysyttää sellaisena. En tahdo hukata aikaa pitkältä todistamalla käsitöiden ja ruumiinharjoitusten hyödyllisyyttä terveyden vahvistajina. Sitä ei kukaan kiellä. Esimerkkejä kaikkein pisimmästä eliniästä tarjoavat melkein yksinomaan henkilöt, jotka ovat enimmin harjottaneet ruumiinliikkeitä ja jotka ovat kestäneet kaikkein enimmin vaivoja ja työtä.15 En myöskään ole esittävä lukuisia yksityisseikkoja siitä huolenpidosta, jonka aion omistaa tälle yhdelle kysymykselle. Lukija on huomaava, että ne niin välttämättömästi liittyvät minun kasvatusmetodiini, että vaan tarvitsee käsittää sen yleistä henkeä, päästäkseen kaipaamasta muita selityksiä.
Elämän kanssa alkavat tarpeet. Vastasyntynyt lapsi tarvitsee imettäjää. Jos äiti suostuu täyttämään velvollisuutensa, on se sitä parempi; hänelle annetaan ohjeita kirjallisesti. Tämä etu ei näet ole haittoja vailla, se kun hieman erottaa kasvattajaa oppilaastaan. On kuitenkin luultavaa, että lapsen menestyksen harrastus ja kunnioitus sitä henkilöä kohtaan, jolle hän tahtoo uskoa niin kalliin aarteen, saattavat äidin tarkkaavasti noudattamaan opettajan antamia neuvoja. Saattaa olla varma siitä, että hän on tekevä kaikki, minkä vaan tahtoo tehdä, paremmin kuin kukaan muu. Jos on turvauduttava vieraaseen imettäjään, on ensi tehtävä tunnollisesti valita siksi kelpaava henkilö.
Eräs rikkaiden ihmisten onnettomuuksia on se, että heitä kaikessa petetään. Onko siis ihmeellistä, että heillä on huono ajatus ihmisistä? Rikkaus turmelee heidät ja oikeutettuna kohtalonkostona he itse ensiksi kokevat ainoan tuntemansa vaikutuskeinon puutteellisuudet. Kaikki heidän talossaan on huonosti tehtyä, paitsi se, minkä itse tekevät, mutta he eivät melkein koskaan tee mitään. Jos on kysymys imettäjän hankkimisesta, niin annetaan kätilön valita. Mikä on seurauksena siitä? Yksinkertaisesti se, että paras imettäjä on se, joka asiamiehelle on maksanut enimmin. Minä en siis mene pyytämään kätilön neuvoa hankkiessani imettäjää Émilelle. Aion itse pitää huolta sen hankkimisesta. En ehkä siitä osaa pitää yhtä oppinutta esitelmää kuin kirurgi, mutta varmaankin olen onnistuva paremmin, ja hyvä intoni on minua pettävä vähemmin kuin hänen ahneutensa.
Tätä valitsemusta varten ei suinkaan tarvita mitään salaperäisiä tietoja. Sitä määräävät säännöt ovat tunnetut. Mutta en tiedä, pitäisikö kenties kiinnittää vähän enempi huomiota maidon tuoreuteen ja laatuun. Aivan nuori maito on vallan vetistä; sen täytyy melkein vaikuttaa ulostavasti puhdistaakseen äsken syntyneen lapsen sisälmykset sakean meconiumin jäännöksistä. Vähitellen imettäjän maito muuttuu sakeammaksi ja tuottaa vahvempaa ravintoa lapselle joka on tarpeeksi voimistunut sitä sulattaakseen. Siinä piilee varmaankin tarkoituksenmukaisuutta, että luonto kaikissa erilaisissa naaraissa muuttaa maidon laadun imetettävän iän mukaan.
Vastasyntynyt lapsi tarvitsisi siis imettäjän, joka itse hiljattain on synnyttänyt. Tähän yhtyy vaikeuksia, sen tiedän; mutta niin pian kuin poiketaan luonnon järjestyksestä, jokainen seikka kohtaa vaikeuksia, jos se on hyvin tehtävä. Ainoa mukava suoriutumistapa on hutiloiminen; se tavallisesti valitaankin.
Imettäjän tulisi olla terve sekä ruumiiltaan että sielultaan. Hillittömät intohimot saattavat turmella hänen maitonsa samoin kuin huonot ruumiinnesteet. Jos taas yksinomaan pannaan painoa imettäjän ruumiillisiin ominaisuuksiin, katsellaan asiaa vaan toiselta puolelta. Imettäjän maito saattaa olla hyvä, mutta hän itse häijy; hyvä luonne on yhtä tärkeä kuin hyvä ruumiinrakennus. Jos imettäjäksi valitaan paheinen nainen, niin en tahdo väittää, että imetettävä perii hänen paheensa, mutta ainakin se niistä kärsii. Onhan imettäjä velvollinen sille maitonsa ohella tarjoamaan huolenpitoa, joka vaatii intoa, kärsivällisyyttä, lempeyttä ja puhtautta. Jos hän on nautinnonhimoinen, kohtuuton, niin on hän pian turmeleva maitonsa; jos hän on huolimaton tai kiivasluontoinen, niin miten käy tuon pienokaisparan, joka on jätetty hänen mielivaltaansa ja joka ei voi puolustautua eikä valittaa? Häijyt ihmiset eivät koskaan kelpaa aikaansaamaan minkäänlaista hyvää.
Imettäjän oikea valitseminen on kahta tärkeämpi sen vuoksi, ettei imetettävällä tule olla muuta kasvattajatarta kuin hän, samoin kuin sillä ei tule olla muuta opettajaa kuin kasvattajansa. Tämä oli tapana muinaiskansoilla, jotka tuhlailivat vähemmän sanoja, mutta olivat meitä viisaammat. Imetettyään omaan sukupuoleensa kuuluvia lapsia imettäjät eivät enää hylänneet niitä. Senpä tähden heidän näytelmäkappaleissaan esiintyvät uskotut naishenkilöt ovat imettäjiä. On mahdotonta että lapsi, joka joutuu toisista käsistä toisiin, voisi saada hyvää kasvatusta. Kunkin vaihtamisen jälkeen lapsi itsekseen vertailee, ja seuraus tästä vertailemisesta on se, että sen kunnioitus vähenee ohjaajiaan kohtaan; ja luonnollinen seuraus taas siitä on, että heidän vaikutusvaltansa heikkenee. Jos kasvatti joskus johtuu ajattelemaan, että on olemassa aikaihmisiä, joilla ei ole enemmän järkeä kuin lapsilla, niin kunnioituksen tunne kokonaan häviää ja kasvatus on hukkaan mennyttä. Lapsen ei tule tuntea muita esimiehiä kuin isänsä ja äitinsä tai heidän puutteessa imettäjänsä ja kasvattajansa; ja näissä kahdessakin jo on liikaa. Mutta tämä kaksinaisuus on välttämätön, ja ainoa seikka, joka voi lieventää tätä epäkohtaa on se, että nuo kaksi erisukupuolista henkilöä, jotka lapsen kasvatusta ohjaavat, siihen määrään ovat yhtä mieltä sen suhteen, että nämä kaksi lapsen mielestä muodostavat vaan kuin yhden ainoan henkilön.
Imettäjän tulee elää entistään hieman mukavammin, hänen ruokansa tulee olla vähän ravitsevampaa; mutta hän ei saa kokonaan muuttaa elintapaansa.