Émile eli Kasvatuksesta. Жан-Жак Руссо

tarvitsevat paljon unta, ne kun harjottavat tavattoman paljon ruumiinliikettä. Toinen näistä seikoista on toisen vastapainona; kokemus osottaa että molemmat niille ovat yhtä tärkeät. Levon aika on yö, se on luonnon järjestys. On yleisesti tunnettu asia, että uni on levollisempi ja makeampi auringon ollessa taivaanrannan alapuolella ja ettei auringonsäteiden lämmittämä ilma salli meidän nauttia yhtä rauhallista ja virkistävää unta. Terveellisin tapa on epäilemättä nousta ja panna maata auringon mukana. Siitä seuraa, että ihmisten ja eläinten meidän ilmanalassamme tarvitsee nukkua kauemmin talvella kuin kesällä. Mutta kansalaisen elämä ei ole tarpeeksi yksinkertainen ja luonnollinen eikä tarpeeksi vapaa muutoksista ja satunnaisuuksista, jotta voisi totuttaa ihmistä tuollaiseen yhdenmukaisuuteen siinä määrässä, että se hänelle muuttuisi välttämättömäksi. Tietysti tulee noudattaa määrättyjä sääntöjä; mutta ensimäinen sääntö on se, että niistä voi poiketa kun tarve vaatii. Älkää siis ajattelemattomasti hemmotelko oppilastanne totuttamalla sitä yhtämittaiseen levolliseen uneen, joka ei koskaan keskeydy. Antakaa hänen ensin seurata luonnon lakia, mutta älkää unhottako, että hänen eläessään keskellä yhteiskuntaamme tulee kohota yläpuolelle tätä lakia, että hänen tulee osata panna maata myöhään, nousta aikaisin, tulla äkkiä herätetyksi ja valvoa yönsä siitä kärsimättä. Jos tämä alotetaan jo aikaisin ja jos jatketaan hitaasti ja asteittain, totutetaan ruumis kestämään sellaista, mikä tuottaisi sille perikadon, jos se täysin kehittyneenä joutuisi sen alaiseksi.

      Niinikään on tärkeätä alusta pitäen tottua kovaan vuoteeseen; täten lopulta ei pidä mitään vuodetta epämukavana. Yleensä ankara elintapa, kun se on muuttunut tavaksi, lisää mielihyvän aistimuksia; veltto elintapa taas tuottaa lukemattomia mielipahantunteita. Liian hemmotellut henkilöt eivät enää saa unta muuten kuin nukkuen untuvilla; ne henkilöt, jotka ovat tottuneet nukkumaan laudoilla, saavat unta missä tahansa. Sille, joka heti maata pantuaan vaipuu uneen, ei mikään vuode ole kova.

      Pehmeä vuode, jossa nukkuja vajoaa höyheniin ja untuviin, veltostuttaa ja ikäänkuin hajottaa ruumiin. Liian lämpimän peitteen verhoomat munuaiset kuumenevat. Siitä johtuu usein kivitauti ja toisenlaisia kipuja ja välttämättömästi herkkä ruumiintila, joka tarjoaa hedelmällisen maaperän kaikille taudeille.

      Paras vuode on se, joka tuottaa parhaan unen. Sellaisen me, Émile ja minä, hankimme itsellemme päivän kuluessa. Me emme tarvitse persialaisia orjia vuodettamme kohentamaan; tekemällä maatyötä parhaiten kohennamme makuusijamme.

      Tiedän kokemuksesta, että kun lapsi on terve, sen voi mielensä mukaan nukuttaa ja pitää valveilla. Kun lapsi on pantu vuoteeseen ja kun se lörpötyksellään väsyttää hoitajaa, tämä sanoo sille: nuku! Se vaikuttaa yhtä vähän kuin jos hän lapsen ollessa sairaana sanoisi: tule terveeksi. Paras keino saada lapsi nukkumaan on se, että sitä itseä ikävystytetään. Jos puhuu siksi, kunnes sen on pakko vaieta, se on nukkuva pian. Saarnat ovat aina jossakin suhteessa hyödylliset; on parempi puheella nukuttaa lapsi kuin tuudittamisella. Mutta jos illalla käytätte tätä nukutuskeinoa, varokaa sen käyttämistä päivällä.

      Joskus herätän Émilen, en juuri peläten, että hän voisi tottua nukkumaan liian kauan, vaan totuttaakseni hänet kaikkeen, siihenkin, että hänet äkkiä herätetään. Minulla olisi varsin vähän kykyä tähän tehtävääni, ellen osaisi totuttaa häntä heräämään itsestään ja nousemaan niin sanoakseni minun mieleni mukaan, ilman että hänelle sanon sanaakaan. Jos hän ei nuku tarpeeksi kauan, viittaan siihen, että aamupäivä on oleva ikävä, joten hän itse pitää voittona kuta enemmän tätä aamupäivää hän voi kuluttaa uneen. Jos hän taas nukkuu liian kauan, osotan hänelle herätessään jotakin, joka häntä erityisesti huvittaa. Jos tahdon, että hän herää määrähetkellä, sanon hänelle: huomisaamuna kello kuusi lähdetään kalaan, tai tehdään huviretki siihen tai siihen paikkaan; tahdotko tulla mukaan? Hän sanoo lähtevänsä ja pyytää minua herättämään. Lupaan tahi olen lupaamatta, miten katson asianhaarojen vaativan. Jos hän herää liian myöhään, olen jo lähtenyt. Olisipa kummallista, ellei hän pian oppisi itsestään heräämään.

      Jos muuten tapahtuisi niin, mikä on harvinaista, että veltto lapsi näyttäisi taipumusta vajota laiskuuteen, ei pidä antaa sen seurata tätä taipumustaan, josta se tuiki veltostuisi, vaan tulee hankkia sille jotain kiihotinta, joka sen siitä herättää. Luonnollisesti tässä ei ole kysymys sen pakottamisesta vilkkaaseen toimintaan, vaan tulee kiihottaa sitä siihen jollakin sopivalla yllykkeellä, joka yllyke, jos se on hyvin valittu ja luonnon järjestyksen mukainen, tuottaa meille yhtaikaa kaksi etua.

      En saata kuvitella mitään, johon ei voisi, taitavasti menetellen, saada lapsia mielistymään, jopa intohimoisesti kiintymään, ilman että niiden itserakkautta, kilpailuhalua tai kateutta kiihotetaan. Niiden vilkkaus ja matkimishalu riittävät; varsinkin niiden luonnollinen iloisuus tarjoaa hyvän keinon, jonka käyttäminen tuottaa varmat tulokset, mutta jonka hyötyä ei vielä yksikään opettaja ole huomannut. Aina leikkiessään, jos ne vaan varmasti tietävät, että leikki on kysymyksessä, ne kärsivät valittamatta, jopa nauraen, tuskia, joita eivät koskaan muulloin kestäisi vuodattamatta runsaita kyyneltulvia. Pitkät paastoamiset, iskut, palohaavat ja kaikenlaiset väsyttävät retket ovat nuorten raakalaisten mielestä huvituksia; tämä todistaa, että kärsimykselläkin on höysteensä, joka voi poistaa siltä katkeruuden. Mutta eivätpä kaikki opettajat kykene valmistamaan täten höystettyä ruokaa eivätkä kaikki oppilaat sitä nauttimaan irvistelemättä. Mutta eksynpä uudelleen poikkeuksiin, ellen ole varuillani.

      Poikkeuksetta kuitenkin ihminen on tuskien, sukunsa kärsimysten, tapaturmien, hengenvaarojen ja vihdoin kuoleman alainen. Kuta enempi hänet totutetaan näihin ajatuksiin, sitä enempi hänestä häädetään tuo tuskallinen herkkätuntoisuus, joka kärsimättömyyttä synnyttäen lisää tuskan kestämisen vaikeutta. Kuta enempi hänet tutustetaan niihin kärsimyksiin, jotka saattavat häntä kohdata, sitä enempi, kuten Montaigne olisi sanonut, niiltä katkaistaan tuo outouden kärki ja sitä enempi hänen sielunsa karkaistaan. Hänen ruumiinsa on oleva se panssari, josta kaikki henkeä uhkaavat nuolet kimpoavat pois. Koska kuoleman lähestyminen ei vielä ole itse kuolema, on tämä menettävä kauhunsa; hän ei niin sanoakseni kuole ollenkaan. Hän on oleva joko elävä tai kuollut, eikä mitään muuta. Hänestä sama Montaigne olisi voinut sanoa, kuten on sanonut eräästä Marokon kuninkaasta, ettei kukaan ole elänyt niin täydesti viime hetkeen asti. Mielen jäntevyys ja lujuus, kuten kaikki muut hyveet, ovat juurrutettavat lapsuudessa. Mutta niitä ei opeteta lapsille terottamalla niiden nimet lasten muistiin, vaan siten, että ne saatetaan niihin mieltymään, ennenkuin tietävät, että ne ovat hyveitä.

      Kuolemasta puhuessani kysyn, miten on menetteleminen oppilaamme suhteen rokkotaudin vaaraan nähden. Onko rokko siihen istutettava aivan alkuiässä, vai onko odotettava kunnes se saa luonnolliset rokot? Edellinen tapa, joka nykyaikana on yleinen käytännössä, suojelee vaarasta sen osan ihmisikää, jossa elämällä on suurin arvonsa. Sen sijaan se panee alttiiksi vaaralle sen iän, jolla on vähin arvo, jos hyvin toimitettu rokotus yleensä voi tuottaa mitään vaaraa.56

      Jälkimäinen menettelytapa on enemmän sopusoinnussa yleisten periaatteidemme kanssa, nimittäin, että annamme luonnon kaikessa seurata omia ohjeitaan, jotka se heti hylkää, kun ihminen niihin sekaantuu. Luonnonihminen on aina valmis: antakaamme siis luonnon, tuon suuren lääkärin, itse toimeenpanna istutus; se on paremmin valitseva sopivan hetken kuin me.

      Älköön tästä tehtäkö sitä johtopäätöstä, että minä en hyväksy rokottamista, sillä ne perusteet, joiden nojalla minä vapautan kasvattini siitä, eivät olisi ollenkaan käytännölliset teidän kasvatteihinne nähden. Teidän kasvatustapanne ei kehitä niitä kestämään rokkoa, kun saavat tämän taudin; jos sen puhkeaminen jätetään sattuman varaan, kasvattinne luultavasti siihen kuolevat. Olen huomannut, että eri maissa vastustetaan rokotusta sitä enempi, kuta tärkeämmäksi se käy, ja syy tähän on helposti huomattavissa. Tuskin katson tätä kysymystä sen arvoiseksi, että Émileeni nähden rupeaisin sitä punnitsemaan. Hänet rokotetaan tai jätetään rokottamatta, riippuen ajasta, paikasta ja