Minä julistan teille ystävän, jossa maailma on valmiina, hyvän malja, – luovan ystävän, jolla alati on valmis maailma antaa lahjaksi.
Ja kuten maailma häneltä vyöryi kappaleiksi, vyöryy se hänelle jälleen kehiä tehden kokonaiseksi, kuten hyvän synty pahasta, kuten tarkoituksen synty sattumasta.
Tulevaisuus ja kaukaisin olkoon syysi nykyisyyteesi: ystävässäsi tulee sinun yli-ihmistä syynäsi rakastaa.
Veljeni, lähimmäistä minä en neuvo teitä rakastamaan: minä neuvon teitä rakastamaan kaukaisinta. – Näin puhui Zarathustra.
Luovan teistä
Tahdotko, veljeni, käydä yksinäisyyteen? Tahdotko etsiä tien itseesi?
Viivy vielä hetkinen ja kuuntele minua.
"Ken etsii, hän joutuu helposti itse hukkaan. Kaikki yksinäisyys on rikosta": näin puhuu lauma. Ja sinä kuuluit kauan laumaan.
Lauman ääni on sinussakin vielä kaikuva. Ja kun sanot: "minulla ei ole enää yhteistä omaatuntoa teidän kanssanne", niin se on oleva valitus ja tuska.
Katso, itse tämän tuskan synnytti tuo yhteinen omatunto, ja tuon omantunnon viimeinen kimallus hehkuu vielä murheessasi.
Mutta sinä tahdot kulkea murheesi tietä, joka on tie itseesi? Niinpä näytä minulle oikeutesi ja voimasi siihen!
Oletko sinä uusi voima ja uusi oikeus? Ensimäinen liikunto? Itsestään pyörivä pyörä? Voitko pakottaa tähdetkin itseäsi kiertämään?
Oi, niin paljon on olemassa himoa korkeuteen! Kunnianhimoisten kouristuksia on niin monessa! Näytä minulle, ettet ole yksi noista himokkaista ja kunnianjanoisista!
Oi, niin monta suurta ajatusta on olemassa, jotka eivät saa muuta aikaan kuin palkeet: ne paisuttavat ja tekevät tyhjemmiksi.
Vapaaksi sinä kutsut itseäsi? Sinun hallitsevan ajatuksesi minä tahdon kuulla, enkä sitä, että olet pelastunut ikeestä.
Oletko sellainen, jolla oli oikeus pelastua ikeestä? On olemassa monia, jotka viskasivat pois viimeisen arvonsa, viskatessaan pois orjuutensa.
Vapaa mistä? Mitä koskee se Zarathustraan? Mutta selvästi tulee sinun silmäsi julistaa: vapaa mihinkä?
Voitko sinä antaa itsellesi pahasi ja hyväsi ja ripustaa tahtosi laiksi ylitsesi? Voitko olla oma tuomarisi ja lakisi toimeenpanija?
Peljättävää on olla kahdenkesken oman lakinsa tuomarin ja toimeenpanijan kanssa. Näin singotaan tähti ulos autioon avaruuteen ja yksinäisyyden jäiseen henkäilyyn.
Tänään sinä kärsit vielä monista, sinä yksinäinen: tänään on sinulla vielä rohkeutesi kokonaan ja toiveesi.
Mutta kerran on yksinäisyytesi tekevä sinut väsyneeksi, kerran on ylpeytesi taipuva ja rohkeutesi lannistuva. Huutava olet sinä kerran: "minä olen yksin!"
Kerran et ole enää näkevä korkeatasi ja matalasi olet näkevä liian läheltä; ylhäinenkin itsessäsi on sinua peloittava kuin kummitus. Huutava sinä olet kerran: "Kaikki on petosta!"
On olemassa tunteita, jotka tahtovat surmata yksinäisen; ellei se heille onnistu, no niin, silloin heidän itsensä täytyy kuolla! Mutta voitko sinä olla murhaaja?
Tunnetko, veljeni, jo sanan "ylenkatse"? Ja tuskan oikeudentunnossasi olla oikeamielinen niitä kohtaan, jotka sinua ylenkatsovat?
Sinä pakotat monet oppimaan itsesi uudestaan; siitä he syyttävät sinua ankarasti. Sinä tulit lähelle heitä ja kävit kuitenkin ohi: sitä he eivät anna sinulle milloinkaan anteeksi.
Sinä nouset yläpuolelle heitä: mutta mitä korkeammalle kohoat, sitä pienemmäksi sinä käyt kateuden silmässä. Mutta lentävää vihataan eniten.
Mitenkä te olisitte oikeamielisiä minua kohtaan! – tulee sinun sanoa – minä valitsen itselleni teidän vääryytenne minulle omistettuna osana.
Vääryyttä ja saastaa he viskaavat yksinäisen perästä: mutta, veljeni, jos tahdot olla tähti, niin sinä et saa loistaa heille vähemmän senvuoksi!
Ja kavahda itseäsi hyvistä ja vanhurskaista! He ristiinnaulitsevat mielellään ne, jotka löytävät itselleen oman hyveensä, – he vihaavat yksinäistä.
Kavahda itseäsi myöskin pyhästä yksinkertaisuudesta! Kaikki on sille epäpyhää, mikä ei ole yksinkertaista; se leikkii myös kernaasti tulella – polttorovioiden tulella.
Ja kavahda itseäsi myöskin rakkautesi hyökkäyksistä! Liian pian ojentaa yksinäinen kätensä vastaantulevalle.
Usealle ihmiselle sinun ei tule antaa kättä, vaan ainoastaan käpälä: ja minä tahdon, että käpälässäsi olisi myös kynnet.
Mutta pahin vihollisesi, jonka voit kohdata, olet sinä aina oleva itse itsellesi; luolissa ja metsissä sinä itse vaanit itseäsi.
Yksinäinen, sinä kuljet tietä, joka johtaa itseesi! Ja itsesi ohi vie sinut tiesi ja ohi seitsemän perkeleesi!
Kerettiläinen sinä olet oleva itsellesi ja noita ja tietäjä ja narri ja epäilijä ja pyhänrikkoinen ja konna.
Polttaa sinun täytyy tahtoa itsesi omassa liekissäsi: mitenkä sinä mielisit tulla uudeksi, ellet ensin ole tullut tuhkaksi!
Yksinäinen, sinä kuljet luovan tietä: jumalan sinä tahdot luoda itsellesi seitsemästä perkeleestäsi!
Yksinänen, sinä kuljet rakastavan tietä: itseäsi sinä rakastat ja senvuoksi sinä halveksit itseäsi, kuten ainoastaan rakastavat halveksivat.
Luoda tahtoo rakastava, koska hän halveksii! Mitä se tietää rakkaudesta, jonka ei täytynyt halveksia juuri sitä, mitä hän rakasti!
Käy rakkautesi kanssa yksinäistymiseesi ja luomisesi kanssa, veljeni; ja vasta myöhään on oikeus ontuen seuraava sinua.
Käy kyynelineni yksinäistymiseesi, veljeni. Minä rakastan sitä, joka tahtoo luoda itseään ylempää ja käy niin perikatoon. – Näin puhui Zarathustra.
Vanhoista ja nuorista naisista
Miksi hiivit niin arkana hämyssä, Zarathustra? Ja mitä pidät niin varovasti kätkössä viittasi alla?
"Onko se aarre, jonka olet saanut lahjaksi? vai lapsi, joka on sinulle syntynyt? Vai käytkö nyt itse varkaitten teillä, sinä pahojen ystävä?" – Totisesti, veljeni! puhui Zarathustra, se on aarre, jonka olen saanut lahjaksi: pieni totuus se on, jota minä kannan.
Mutta se on vallaton kuin pieni lapsi, ja ellen tuki sen suuta, niin se huutaa ylen äänekkäästi.
Kun minä kuljin tänään yksin tietäni auringon laskun aikaan, niin tuli vastaani vanha nainen ja puhui näin sielulleni:
"Paljon on Zarathustra puhunut meille naisillekin, mutta milloinkaan hän ei puhunut meille naisesta."
Ja minä vastasin hänelle: "naisesta tulee puhua ainoastaan miehille."
"Puhu minullekin naisesta, hän sanoi; olen kyllin vanha unhoittamaan sen heti jälleen."
Ja minä noudatin tuon vanhan naisen mieltä ja puhuin näin hänelle:
Naisessa on kaikki arvoitusta, ja kaikella, mitä naisessa on, on yksi ainoa selitys: sen nimi on raskaus.
Mies on naiselle välikappale: päämaali on aina lapsi. Mutta mitä on nainen miehelle?
Kahta tahtoo oikea mies: vaaraa ja leikkiä. Siksi hän tahtoo naista, vaarallisinta leikkikalua.
Mies on kasvatettava sotaan ja nainen soturin virvoitukseksi: kaikki muu on hulluutta.
Liian makeita hedelmiä – niistä ei soturi pidä. Senvuoksi hän pitää naisesta; karvas on suloisinkin nainen.
Paremmin kuin yksikään mies ymmärtää nainen lapsia, mutta mies on lapsellisempi kuin nainen.
Oikeassa miehessä piilee lapsi.