"No, kun tuli pimmee, lähin minä tallustamaan ylöspäin pitkin joen rantaa ja kulin pari virstaa kunnes tulin autiolle paikalle; ja tuumasin mä siinä sitte mitä tekisin. Jos yrittäsin käyrä jalkasin erespäin, niin ne pian tulis jälilleni koirillans, ja jos varastasin paatin, niin ne pian kaipais sitä paattia ja ymmärtäis, että minä olin sen ottanu, nääkkös, ja ne ottas sitte selkoo, miss olisin noussu maihin, ja nuuskis jäläkiäni. Ja niin päätin mä, että uiskenteleva tukkilautta olis paras, se ei tekis mittään jäläkiä.
"No, pian näinkin valon, joka tuli ajaen jokkee alaspäin, ja s'oli valoa tukkilautan lyhyrystä. Minä hyppäsin vetteen ja uin sitä kohoren ja pysytin itteäni ajopuiren seassa, eikä kukkaan minua nähäny, kun oli pimmee. Ja kun lautta ui ohi, kapusin mä ylös sen peräpuolelle ja panin maata siihen. Väki oli kaikki etupuolella, jossa lyhyryt oli. Ja virta oli kova, niin että minä aattelin että sillä viisin ennättäsin parikymmentä virstaa ennen päivän koittoo, ja sitte luiskahtasin vetteen ja uisin rantaan ja pujahtasin mettään siell' Illinoisin puolella.
"Mutta mull'oli paha onni sillä kertaa. Justiin kun me oltiin saaren yläpään kohoralla, niin tuli yks noista pirun miehistä käyren perään päin lyhty käressä. Siin'ei ollu väärtti ruveta orottamaan, vaan minä luiskahin vetteen taas ja uin saareen päin. No, minä luulin pääseväni maalle missä hyväns, mutta mitä vielä! Ranta oli perhanan jyrkkä, ja minä sain uia pitkän matkan ennenkun pääsin maihin. Mutta pääsinpähän viimeinki ja menin sitte mettään ja tuumasin ittekseni, että piru vie en rupeiskaan ennää mihinkään tekemisiin tukkilauttain kanss niinkauvan kun he tolla viisin retustelit ympäri lyhyryins kanss. Mull'oli piippuni ja vähä kessutupakkaa ja tulitikkuja lakissani, ja n'oli pysyny kuivana, niin että mull'oli aika hyvä olla."
"Vai niin, ja sull'ei ollut mitään syömistä koko aikana, mies raukka.
Mainiota. Kuulitko, miten he ampuivat kanoonalla?"
"Kyllä, ja mä tiesin että ne ampu sulle. Ja mä näin veneen kulkevan ohi myös; istuin puskain takana kattomassa."
Pikku parvi poikalintuja tuli lentäen samassa; lensivät pari syltä, laskivat maahan ja lensivät taas. Jim sanoi, että se merkitsi sadetta. Hän sanoi, että sit' oikeastaan merkitsi se, kun kananpojat tai tyttötiitiset sillä viisin lensivät, mutt' että hän ajatteli, että s'oli sama, jos poikalinnut sitä teki. Minä tahdoin pyydystää niistä muutamia, mutta Jim pani kovasti vastaan, sanoen että se merkitsi kuolemaa mukamas. Hän sanoi, että hänen isänsä kerran makasi hyvin kipeänä, ja yks heistä silloin pyydysti linnun, ja nyt sanoi hänen mummunsa että hänen isänsä kuolis, ja hän kuolikin.
Jim sanoi myöskin ett'ei koskaan pidä räknätä niitä aineita, joita keitetään päivälliseksi; se mukamas tietää kovaa onnea. Eikä myöskään pidä puistaa leipämuruja pöytäliinasta auringon laskettua, sanoi hän; se tietää sekin kovaa onnea. Hän sanoi, että jos jollakin on mehiläispesä ja hän kuolee, niin pitää räknätä mehiläiset ennen auringonnousua ens' aamuna; muuten mukamas mehiläiset kaikki sairastuvat ja jättävät työnsä ja kuolevat. Jim sanoi, että mehiläiset ei pistä hupattoja; mutta sitä minä en uskonut, sillä minä olin koetellut niitä kerran pari, ja ne ei pistänyt minua.
Olinhan kuullut yhtä ja toista tänkaltaisista asioista ennen, mutt'en suinkaan kaikkia. Jim, hän tunsi kaikellaiset merkit ja enteet. Hän sanoi ylimalkain tietävänsä kaikki. Minä sanoin, että näytti siltä, kuin hän tuntis ainoastaan pahat merkit, ja kysyin, eikö hän tietäisi mitään hyviäkin. Silloin sanoi hän:
"Niitä ei ole paljon, ja mitä hyötyä niistä oliskaan? Jos jottai hyvvää tapahtuu, niin ennättäähän aina sen saara tietää." Ja sitten hän sanoi: "Jos sulla on paljon karvoja käsivarsissa ja rinnassa, niin se merkittee, että sinusta tulloo rikas mies. No, se nyt sentään voi olla hyvä tietää, sillä jos oot köyhä ennastaan ja köyhyys mielestäs kestää liian kauvan, niin saattaahan tapahtua, että meet tappamaan ittes suutuksissas. Mutta jos tuosta merkistä näet, että kerran mailmassa tuut rikkaaks, niin voit malttaa mieltäs ja orottaa; voit kenties saara lainakskin rahhoo, kun rintakarvat on niinku takauksessa."
"Onko sulla paljon karvoja käsivarsissa ja rinnassa, Jim?"
"Senhän näet."
"No, ootko sinä sitten rikas, sinä?"
"Enhän oo, mutta min'oon kerran ollu rikas ja kukaties tuun rikkaaks vieläkin. Olihan mulla, nääkkös, kerran koko neljätoista dollaria, mutta kova onni tahtoi että rupesin pikuleeraamaan, ja siilon meni kaikki tyyni h – vettiin taas."
"Millä sinä pekuleerasit, Jim?"
"Karjakaupalla, tiiäkkös. Sijotin kymmenen dollaria lehemään. Mutta sitä en tee toiste. Eräänä päivänä tuo lehemä peto petti minut ja kuoli."
"Ja sinä menetit kymppis."
"En kokonaan. Menetin vain noin yhyreksän dollaria, sillä minä möin nahan ja talin yhyrestä dollarista ja kymmenestä centistä."
"No, silloinhan sulia vielä oli viis dollaria ja kymmenen centtiä jälellä. Pekuleerasitko vielä niilläkin?"
"Pikuleerasin. Muistathan tuota vanahan patruuna Bradishin puujalka neekeriä? Hän perusti tommosen pankin ja sanoi, että jokainen, joka panis siihen yhyren dollarin, sais vuoren loputtua nelijä dollaria. No, kaikki pitäjän neekerit pani rahoja puujalan pankkiin, mutta eihän niill'ollu kelläkään siihen paljon panemista. Minä olin ainoa varakkaampi; ja minä tietysti vaarin että mun piti saara enemmän kuin nelijä dollaria voittoo. Jos en saa mitä taharon, sanoin mä, niin perustan minä pankin itte, piru vie teenkin niin. No, patruunan puujalka rupes pelekäämään 'kilpailua', kuten hän sano, sill'eihän kannattas kaks pankkia, meinas hän; ja sitte hän sano, että jos minä tahtosin panna nuo viis dollariani hänen pankkiins, niin minä vuoren lopussa saisin vissisti kolomekymmentäviis dollaria.
"No, se nyt rupeis vetelemään, tykkäsin mä, ja niinpä paninkin rahani pankkiin; tuumasin sitte, kun saisin ne kolomekymmentäviis dollaria, ruveta tekemään ahväärejä heti ja koota paljon, paljon. Tapasin erään neekerin, nimeltä Bob, jok'oli kaapannut lankkulautan, jost'ei hänen isäntänsä mittään tienny. Minä nyt ostin Bobilta tään lautan ja sanoin, että hän sais ne kolomekymmentäviis dollaria kun vuosi olis loppunu. Mutta – onko maar mokomaa kuultu? Yöllä kävi joku roisto varastamassa koko lankkulautan, ja seuraavana päivänä tulee tuo p – leen puujalka neekeri sanoen että pankki oli 'lakkauttanut maksunsa' mukamas. Ja aivan oikein; me emmä saanu penniäkään."
"No, mitä teit sinä kymmenellä centilläs, Jim?"
"Joo, minä tuumasin sillä pittää lystiä pikkusen, mutta sitte näin mä semmosta unta, että mun piti antaa ne yhyrelle neekerille, jonka nimi oli Balum – niin, ne haukkuu häntä kylän kesken Pöllö-Balumiksi, sillä ompahan ikääsku vähän yksinkertanen, mies parka. Mutta häll'on hyvä lykky, sitä sannoo kaikki; ja minä näin, että mull'oli hiton huono lykky. No, minä näin siinä unessa, että jos Balum sais ne kymmenen centtiä, niin minä voittasin niillä paljon. No, Balum otti rahat, ja sitte kuuli hän sunnuntaina kirkossa, kun pappi sano, että joka antaa köyhille, hän lainaa Herralle ja saapi satakertasesti takasin. Ja paikalla pistää Pöllö-Balum minun kymmenen centtiäni haaviin ja istuu sitte orottamaan mitä siitä lähtis."
"No, mitä siitä lähti, Jim?"
"Mitäkö siitä lähti? Ei niin mittään, ei yhtään penniä. Rahani oli mennyttä kalua, eikä Pöllö-Balumkaan saanu eres mit'oli pannu. Johan nyt! Ja minä en, piru vie, ennää lainaa pois rahojani sillä viisin. Tuo pappi ei kelepaa takaukseen; hän on petkuttaja. Olisin eres saanu takasin kymmenen centtini, ilman inträssii. Mutta sinne meni jumaliste koko pääomakin."
"No, no, Jim. Eihän siitä nyt mitään. Tiedäthän että kuitenkin kerran maailmassa tulet rikkaaks, jos saat elää kaikkine karvoines."
"No niin. Ja oikeimmittee oonkin minä upporikas nyt jo. Onhan, nääkkös, mulla nyt omana tää ruumiini ja sieluni, ja niiren hinta on kahareksan sattaa