Ciappelletto vastasi: Voi isäni, mitä te puhutte? Omalle, rakkaalle mammalleni, joka kantoi minua ruumiissaan yhdeksän kuukautta yötä ja päivää ja kanniskeli sylissäänkin satakin kertaa, kovin pahoin tein, kun kirosin hänelle, ja liian suuri synti se on. Ja jos te ette rukoile Jumalaa puolestani, niin en voi saada sitä anteeksi.
Kun munkki nyt näki, ettei Ciappellettolla ollut enää mitään sanottavaa, niin antoi hän hänelle synninpäästön sekä siunauksensa ja piti häntä suorastaan pyhimyksenä, sillä hän uskoi täydellisesti, että se, mitä Ciappelletto oli puhunut, oli totta.
Ja kukapa ei olisi sitä uskonut, kuullessaan miehen kuolemaisillaan puhuvan sellaista? Ja kaiken lopuksi munkki sanoi hänelle vielä: Ser Ciappelletto, Jumalan avulla te kyllä paranette. Mutta jos kuitenkin kävisi niin, että Jumala kutsuisi teidän siunatun ja aivan otollisen sielunne luokseen, niin suvaitsisitteko, että teidän ruumiinne haudattaisiin meidän kirkkoomme?
Tähän Ciappelletto vastasi: Kyllä, isäni; enkä tahtoisikaan nyt joutua muualle, koska te olette luvannut rukoilla Jumalaa minun puolestani, paitsi sitä, että minä olen aina kunnioittanut erikoisesti juuri teidän veljeskuntaanne. Ja siksi pyydän teitä, että kun nyt menette takaisin luostariinne, pitäisitte huolta siitä, että minulle lähetetään Herran totista ruumista, jonka olette aamulla alttarilla pyhittäneet. Sillä, vaikka en olekaan sen arvoinen, aion teidän luvallanne nauttia sitä ja sitten saada myöskin pyhän ja viimeisen voitelun, niin että joskin olen syntisenä elänyt, edes kuolen kristittynä.
Pyhä mies sanoi, että se oli hänestä suuresti mieleen ja että Ciappelletto oli oikeassa, sekä lupasi pitää huolta siitä, että ehtoollinen hänelle kohta lähetetään. Ja niin tapahtui.
Veljekset, jotka pelkäsivät suuresti, että Ciappelletto pettää heitä, olivat asettuneet erään väliseinän viereen, joka eroitti sen huoneen toisesta, missä Ciappelletto makasi, ja kuulivat ja ymmärsivät asiaa seuratessaan kaikki, mitä ser Ciappelletto sanoi munkille. Ja heille tuli monta kertaa, kun he kuulivat, mitä kaikkea hyvää tämä ilmoitti tehneensä, niin kova halu nauraa, että olivat pakahtua. Ja he puhuivat keskenään: Mikä on tuo mies, jota ei vanhuus, ei sairaus eikä kuolema, jonka hän näkee niin lähellä, eikä edes pelko Jumalan edessä, jonka tuomiolle hän voi odottaa tuokion päästä joutuvansa, ole voinut kääntää pahuudesta, eikä saada häntä tahtomaan kuolla toisin kuin hän eli.
Mutta kun he kuulivat Ciappelletton selvittävän asiansa niin, että hänet otettaisiin haudattavaksi kirkkoon, niin eivät he muusta välittäneet.
Vähän sen jälkeen Ciappelletto nautti ehtoollista, ja kun hän huononi tavattomassa määrin, sai hän viimeisen voitelunkin. Ja kohta iltasoiton jälkeen samana päivänä, jolloin hän oli suorittanut kauniin rippinsä, hän kuoli.
Niin ollen veljekset sopivat, miten pitää hänelle hänen omilla varoillaan kunniakkaat hautajaiset, ja lähettivät sanan munkkien olinpaikkaan, että nämä tulisivat samana iltana toimittamaan yömessun, niinkuin tapa vaati, ja sitten aamulla noutamaan ruumista. Ja he järjestivät kaikki kuntoon, mitä siinä tarvittiin.
Kun hurskas munkki, joka oli Ciappelletton ripittänyt, kuuli, että hän oli kuollut, meni hän luostarin priorin puheille ja soitti sitten kokoukseen ja todisti paikalle saapuneille veljille, että ser Ciappelletto oli ollut pyhimys, niinkuin hän oli hänen ripistään huomannut. Ja koska hän uskoi, että Isä Jumala oli tekevä hänen kauttansa vielä paljon ihmeitä, sai hän heidät vakuutetuiksi siitä, että hänen ruumiinsa oli tuotava sinne kaikkein suurimmin ja hartaimmin kunnianosoituksin.
Siihen priori ja muut herkkäuskoiset munkit suostuivat. Ja illalla menivät he kaikki sinne, missä Ciappelletton ruumis oli, ja pitivät sen ääressä suuren ja juhlallisen kuolinmessun, ja lähtivät seuraavana aamuna, kaikki kuoripaitoihin ja kasukoihin puettuina, kirjat kädessä ja ristit edessä ja laulaen noutamaan tuota ruumista, ja veivät sen komeassa saatossa ja juhlallisesti kirkkoonsa. Ja heitä seurasi melkein koko kaupungin väki, miehet ja naiset. Ja kun ruumis oli asetettu kirkkoon, nousi hurskas munkki, joka oli hänet ripittänyt, saarnatuoliin ja alkoi saarnata ihmeellisiä asioita hänestä, hänen elämästään, hänen paastoistaan, hänen neitseellisyydestään ja yksinkertaisuudestaan ja viattomuudestaan ja pyhyydestään, kertoen muun muassa, mitä ser Ciappelletto oli pitänyt suurimpana syntinään ja itkenyt sitä tunnustaessaan, joten hän oli tuskin saanut ajetuksi vainajan päähän, että Jumala antaa sen hänelle anteeksi. Ja sitten munkki siirtyi haukkumaan kansaa, joka häntä kuunteli, ja sanoi: Ja te, jotka Jumala on kironnut, te sadattelette joka oljenkorren tähden, joka jalkoihinne sekaantuu, Jumalaa ja Jumalan äitiä ja koko taivaan sotalaumaa!
Ja vielä puhui hän paljon muuta kaunista vainajan kunniallisuudesta ja puhtaudesta. Ja lyhyesti sanoen: hän sai sanoillaan, joita koko seudun väki ehdottomasti uskoi, kaikki siellä-olijat niin päästä pyörälle, että kun toimitus oli loppunut, kaikki ryntäsivät maailman kauheimpana tungoksena suutelemaan ruumiin jalkoja ja käsiä. Ja kaikki vaatteet revittiin hänen yltään, sillä jokainen, joka sai niistä vähäisenkin tilkun, piti itseään suorastaan autuaana. Ja koko päivä täytyi ruumis pitää näytteillä, jotta kaikki voivat päästä sitä näkemään ja koskettamaan.
Seuraavana yönä hänet sitten haudattiin kunniakkaasti marmoriarkussa erääsen kappeliin, ja jo seuraavana päivänä alkoi väkeä vähitellen vaeltaa sinne ja sytyttää sinne kynttilöitä ja rukoilla häntä sekä luonnollisesti tehdä hänelle myöskin lupauksia ja ripustaa kappeliin vahakuvia, kukin tekemänsä lupauksen mukaan. Ja siinä määrin kasvoi hänen pyhyytensä maine ja hänen jumaloimisensa, että tuskin oli ainoaakaan, joka vastoinkäymisen kohdatessa olisi antanut lupauksiaan muille pyhimyksille kuin hänelle. Ja häntä alettiin nimittää ja nimitetään vieläkin Pyhäksi Ciappellettoksi, ja ihmiset vakuuttavat, että Jumala on tehnyt monta ihmettä hänen tähtensä ja tekee vielä tänäkin päivänä niille, jotka hurskaasti häneen turvautuvat.
Sillä tavalla siis eli ja kuoli ser Cepparello da Prato, josta tuli pyhimys, niinkuin olette kuulleet. Enkä tahdokaan väittää mahdottomaksi, ettei hän voisi olla autuaitten joukossa Jumalan kasvojen edessä, sillä saattoipa hän, vaikka elämänsä olikin jumalatonta ja häpeällistä, kaikkein viimeisimmillään katua vielä niin ankarasti, että Jumala armahti häntä ja otti hänet valtakuntaansa. Mutta koska tämä on salattua, niin arvostelen sen mukaan, miltä asia näyttää, ja sanon, että hän on paremminkin joutunut pirun kynsiin ja kadotukseen kuin paratiisiin.
KOLMAS KERTOMUS
Juutalainen Melkisedek pelastuu, kertomalla sadun kolmesta sormuksesta, suuresta vaarasta, jonka Saladin hänelle oli valmistanut.
Saladin, jonka urhoollisuus oli niin suuri, että se ei ainoastaan kohottanut häntä vähäpätöisestä miehestä Babylonian sulttaaniksi, vaan antoipa hänelle monta voittoakin saraseenilaisista ja kristityistä ruhtinaista, kulutti monissa sodissa ja tavattomalla anteliaisuudellaan loppuun kaikki aarteensa. Ja kun hänen piti erääsen odottamattomaan tarpeesen saada melkoinen summa rahaa, eikä hän tiennyt, mistä sen ottaa niin kiireesti kuin hän sitä tarvitsi, niin muistui hänen mieleensä eräs rikas juutalainen nimeltä Melkisedek, joka lainasi korkoa vastaan rahaa Aleksandriassa. Tämän ajatteli Saladin kykenevän rahoillaan palvelemaan häntä, jos tahtoisi. Mutta Melkisedek oli niin kitsas, ettei varmaankaan mielisuosiolla sitä tekisi, ja väkivaltaa Saladin ei tahtonut häntä kohtaan harjoittaa. Mutta koska hätä ahdisti häntä kovasti, niin ajatteli hän päänsä puhki keinoa, jolla saisi juutalaisen häntä palvelemaan, ja päätti viimein tehdä hänelle väkivaltaa näennäisen oikeuden varjolla. Ja siksi hän kutsutti Melkisedekin luokseen ja otti hänet ystävällisesti vastaan, ja kun oli pyytänyt häntä istumaan seuraansa,