Nyt päätti Taavetti luopua torpasta ja tehdä perinnön jaon. Oikein lain mukaan olisi hänen vielä muutama vuosi pitänyt olla holhun-alaisena, vaan kun hän oli kaiken haltijana ja ansaitsijana ollut jo monta vuotta, ei kukaan lukua pitänyt hänestä, ja hän sai tehdä niin kuin halusi. Hän antoi sisarillensa kaiken omaisuuden ja torpan myynnistäkin saadun rahan, vielä oman ansaitsemansakin säästön lisäksi, ettei jättänyt itselleen kuin kymmenen ruplaa. Sitten hän kuulututti kirjansa ulos siitä seurakunnasta, sisartensa ja lankonsa ja Pynnölän Leenan suureksi mielipahaksi. Hanna sisar muutti asumaan entisiin opettajattarensa huoneisin, jotka oston kautta hänelle joutuivat ja Esteri meni sisar Marille palvelukseen.
Kirjojaan odotellessaan asuskeli Taavetti lankonsa luona Sampiahossa, jossa häntä yhtenään kiellettiin minnekään matkustamasta, mutta Taavetti ei vastannut mitään niihin asioihin. Kun vihdoin hänellä oli kirjat ja passit taskussa meni hän rovastista palatessaan Pynnölään. Leena seisoi pihalla, kun Taavetti siihen saapui.
"Hyvästi nyt, Leena", sanoi Taavetti, puristaen Leenaa kädestä.
"Niinkö sinä nyt lähdet ja jätät kaikki tänne, aivan sipo sillensä?"
"Niin, Leena, tämän päivän perästä et sinä näe minua. Kas minä näetkös en tahdo olla isäsi harmina täällä. Onko isäsi kotona?"
"On, arvaten hän on kamarissa."
"Kiitos neuvostasi, minä menen hänen puheillensa; mene sinä jonnekin muuanne."
Leena meni navettaan päin ja Taavetti isännän luo kamariin.
"Hyvää päivää, isäntä!" sanoi hän, astuttuansa huoneesen.
"Päivää, päivää", vastasi isäntä.
"Minä lähden tänä päivänä pois tästä seurakunnasta. Teidän ei nyt tarvitse olla missään turhassa luulossa, että minä puolestani vävyksenne tunkeun. Eikö se ole teistäkin hauskaa, kun pääsette Taavetista?"
"Mistä sen käsityksen olet saanut että sinusta päästä haluan? Ja minä aina olen pitänyt sinua miesten parhaana?"
"Näettekös, isäntä, minä olen aivan köyhä mies. Ei mulla ole nyt enään, kun olen kaikki jakanut, muuta kuin kymmenen ruplaa."
"Eihän se minulle kuulu, kuinka paljon sinulla on rahaa."
"Kuinka niin."
"Niin se on, enhän minä rahaa tarvitse."
"Enkä minä taas teille antaisikaan rahojani vennon vieraalle ihmiselle.
Hyvästi nyt!"
"Hyvästikkö? Minne se semmoinen kiire on?"
Taavetti oli kumminkin silloin jo ulkona, eikä enempää odottanut eikä kuunnellut, vaikka isäntä huuteli häntä palaamaan kahvia juomaan.
"Hyvästi nyt Taavetti!" huusi Leena navetan ovelta. "Käy nyt sentään joskus vielä tässäkin kylässä!"
"Hyvästi Leenaseni", sanoi Taavetti, kuitenkin mennen ulkopuolelle porttisolan. Siinä hän hetkeksi pysähtyi ja mietti mitä hänen oikeastaan pitäisi tekemän; vähän aikaa siinä mietittyänsä kääntyi hän takaisin Leenan luo.
"Kummallista kun en minä tahdo päästä eroon tästä talosta", tuumi Taavetti Leenalle navetan edessä.
"Niin, ja minä en mitenkään tahdo voida laskea sinua pois, senkin tähden kun sinä aiot ikipäiviksi mennä pois tästä seurakunnasta."
"Hyvästi nyt kumminkin", sanoi Taavetti, pitäen Leenan kättä omassaan. "Täytyyhän minun kumminkin lähteä. Eihän sitä tiedä kuinka kauvan minä pysyn poissa tästä seurakunnasta."
"No, niinhän se on", sanoi Leena, tullen vähän iloisemmaksi. "Hyvästi nyt sitten!"
Isäntä seisoi portailla ja katseli asian menoa sanaakaan virkkamatta.
Taavetti ohjasi kulkunsa portaiden editse ja sanoi sivu mennessään:
"Hyvästi nyt isäntä! Menoa se on kaikki, mikä näkyy!" ja meni niin enempää puhumatta ulos pihasta.
"Soma poika!" arveli isäntä Taavetin mentyä.
Taavetti asteli hyvin miettiväisenä Sampiahoon. Sinne päästyään istahti hän penkille eikä puhunut mitään. Pian huomasi Olli isäntä Taavetin äänettömyyden.
"Kävitkö Pynnölässä pappilamatkalla?"
"Kävinhän minä siellä", sanoi Taavetti pitkäveteisesti.
"Ja siellä mitä sanottiin?"
"Sitä en ymmärrä itsekään, mitä siellä sanottiin, mutta kummallista se on tämä mailman meno."
"Miksi et tee jonkunlaista päätöstä asiassa? Olisi tuo minun asiani, että rikkaan talon tyttö olisi morsiameni, niin empä minä sitä niin veistokselle jättäisi."
"Niin se sinun asiasi ehkä olisi, vaan minun miehelleni ei se sovellu. Minä en ole tottunut muuhun kuin työlläni elämään. Se tuntuisi niin minusta, kun naisin rikkaan tytön, juuri kuin saisin köyhäin apua."
"Ole nyt jo höpisemättä, onko se köyhäin apua, kun naipi rikkaan tytön?
Johan sinun päähäsi on reikä ilmestynyt."
"Kyllä Pynnölän Leenasta hyvä emäntä tulee", sanoi siihen Mari, tarttuen miesten puheesen. "Älä suinkaan Taavetti jätä Leenaa, vaikka hän onkin hiukan vanhempi sinua."
"No, sen tulla, sen tietää kaikki mailma, enhän minä ole Pynnölän Leenaa kosinut. Siinä kaikki, kun hän vaan kävi minua hoitamassa sairauteni aikana."
"Siinäpä se juuri onkin asia", sanoi Mari.
Taavetti jäi puhumattomaksi.
Päivällisen jälkeen suoriutui Taavetti matkalle otettuaan sydämelliset jäähyväiset langoltansa ja sisareltansa ja läksi niin astumaan nahka-laukku selässä outoa tuntematointa tulevaisuutta kohti.
X. Oppiretki
Yötä ja päivää astui Taavetti, melkein aina oli hän tien päällä, että hän ehtisi paljon käydä ennen kuin kymmenen ruplaansa loppuisi. Melkein koskematta saattoi sanoakin sen summan olevan, kun hän saapui pääkaupunkiin.
"Onko täällä yhtään satulamaakaria tai seppää", kysyi Taavetti eräältä kerjäläisakalta tullin luona.
"Kyllä kait niitä tässä kylässä on, missäs niitä sitten on, jos ei täällä?" vastasi akka.
Sillä vastauksella oli Taavetti tyydytetty ja astui yhtä katua ylös, toista alas. Vihdoin hänen silmänsä keksivät sepän pajan, sinne hän pistiin sisälle.
"Otetaanko täällä työhön maalta tullutta miestä?" kysyi hän seisoen pajan permannolla, laukku selässä.
"Ei, täällä pidetään vaan kaupungin seppiä", vastasi muudan nuori irvileuka seppä.
"Eikö täällä oppiinkaan oteta?" kysyi Taavetti.
"Sekin on sattumaisiaan myöten", vastasi sama taas.
"Hyvästi sitten", sanoi Taavetti ja jatkoi matkaa edelleen. Kauvan aikaa sinne ja tänne astuskeltuaan, meni hän muutamaan kauppapuotiin. Siinä hän osteli yhtä ja toista pientä kalua ja samassa kun hän maksoi, tuli kauppias itse sisälle. Kauppiasta huvitti ruveta kyselemään mistä niin tanakka ja pulska nuori mies oli kotoisin. Taavetti kertoi lyhyesti sukunsa ja siihen asti eletyn elämänsä.
"Te siis niinmuodoin olette seppä, satulamaakari ja maantyön tekijä.
Mitä te kaikista mieluummin tekisitte?" kysyi kauppias.
"Maantyötä tekisin, jos minulla olisi