Vekkulit ja kekkulit. Antero Warelius

Minä menen ja käsken hänen toista totivettä tuomaan.

      PIETARI: Ei; käskekää hänen kiiruusti pukeutua renkinsä vaatteisiin, ja muuten muuttaa muotonsa niin, ettei tuttunsakaan häntä tuntisi. Teitin, hyvät herrat! pitää kutsuman häntä Sipiläksi.

      VARONEN: Ai! kas siitä tulee jotain lystiä; kyllä minä menen toimeen.

      (Juoksee pois).

5:des Kohtaus

      Pietari von Sorvi. Paloviinus. Rinnusteliain.

      PIETARI: Katsokaas, herrat, asia on semmoinen: Aatamilla on olevanansa morsian tuolla puolen Päijänteen; mutta sen isä, varatuomari Kekkuli, ei suvaitse ollenkaan koko hankkeita. Pahat kielet puhuvat sen, paitsi toria, antaneen selkäänkin tyttärellensä, ja Aatamin ajoi kerran pois talostansa oikein ajamalla (Rinn. pusertaa nyrkkiänsä). – Surkeeni minun tulee tyttö raukkaa ja Aatamiakin, joka, niinkuin muutkin nuoret, panee kaikkia rakkausvehkeitä sydämellensä. Kovemmin kun mikään muu kävi Aatamin sapelle äijän herjaus-sanat ja poisajaminen; tietenkin on hänessä vielä vähän aatelismiehellisen ylpeyden jäännöksiä, perittyjä muinaisajoilta, vaikka minusta on tämä Hämeen vilpas ilma jo aikaa poistanut semmoiset esi-isäin epäuskot. – Nyt ovat ylioppilaat Kirjaliini ja Mikkeli Kekkuli, mainitun varatuomarin poika, (jotka molemmat arvaten tuntenette) täällä metsästämässä, ja edellinen, haluava näkemään nepaani uutta taloa, vaan ei tahtova antamaan toverinsa tietää, että ovat vihattavilla Sorveilla vieraisilla, sai minun valehtelemaan itseni ryöstöriivariksi Keräjewskiksi ja Aatamin Sipiläksi. Tällä haavaa tulevat tänne Kirjaliini ja nuori Kekkuli.

      RINNUSTELIAIN: Jos tulisi vanha isä Kekkulikin, niin antaisimme isällisen kurituksen hänelle, taikka vääntäisimme niskansa nurin.

      PALOVIINUS: Emme maar! muuta kuin sanoisimme: "ukko! annas tyttäresi Aatamille, niin saat suureksi kunniakses' juoda sedänmaljan meitin kanssamme".

      PIETARI: Hiljaa, hiljaa, herrat! Tuolla tullaan jo.

6:des Kohtaus

          Entiset. Kirjaliini. Mikkeli Kekkuli (vaatetettuna kuin Ruckus Pumpenickel; hohto silmillä).

      KIRJALIINI: Kah! Kaikkia täällä kohdataan, kun teitäkin. Terve tultua, terve tultua (kätellään).

      MIKKELI: Se ilahuttaa minua suuresti, että saan tavata herroja, joiden tuttavuutta minull' oli kunnia – — —

      PALOVIINUS: No, niin saa herra Kekkuli kyllä kunniaa, usein liiemmaksikin.

      MIKKELI (iloisesti) Mitäs kunniasta? Hm, kyllä kai minullakin on Soiluksia [Zoilus, Homeromastix], jotka panettelevat; mutta ompa niitäkin, jotka pitävät jotain vähästä taidostani eli luonnonlahjoistani. – Mitä Helsingistä nyt kuuluu – — minusta, hm – hm?

      PALOVIINUS: Hyvää vaan. Akseli Ingelius on säveltänyt uuden tarinalaulusi "Kalojen tappelusta".

      MIKKELI (ihastuksissa): Ai! Onko se kaunis sävel?

      RINNUSTELIAIN: Sävel yhtä kaunis kun laulukin.

      MIKKELI: Mahtoikohan vaan oikein tajuta ja säveliin luonnuttaa sopivaisten ja sopimattomien jaksojen yhteen sujumista?

      KIRJALIINI: Edellisiä ei liene juuri monta laulussasi.

      MIKKELI: On maar, mikä on, joka toinen jakso sopivainen, niinkuin:

          "Hauki puri krapua,

          Ei saanut hampaaseen mitään,

          Särjellä oli vähän apua

          Kivennuoliaisessa."

      (Nauretaan.)

7:mäs Kohtaus

      Entiset. Aatami (Sipilänä, hiukset harjattuina talonpoikaiseen tapaan, huivi leuvan ympäri). Varonen. (Tervehdetään. Aatami kumartelee tölppömäisesti.)

      PIETARI: Tässä saat, Sipilä, nähdä semmoisia herroja koossa, joit' ei usein tule taloosi: Tietoviisauden ylioppilaita, lauluniekkoja, lajinlaatijoita, tähtientutkijoita j.n.e.

      AATAMI: Onkos almanakan tekijöitäkin?

      VARONEN: Minä olen parhain, kun vaan näen jonkun hyvän uskomaan.

      PIETARI: Ja, paha polvi! minunkin pitää tänäpänä oleman. Mutta käyköön juhlan kunniaksi, Kekkuli herran tähden, jot' emme usein saa kyläämme.

      (Nauretaan).

      MIKKELI (itsellensä): Oi, voi noita talonpoikia! Niille tyhmille saa loruta, mitä vaan sylki suuhun ajaa.

      KIRJALIINI (itsellensä): Oi, voi tuota Kekkulia, kun aina hänestä tehdään pilkkaa. Ei tarvitsisi hänen olla niin tyhmän; mutta ei saisi sentään hulluakaan hulluttaa.

      AATAMI: Mitä nauratte? Sanokaa minullekin, kunnioitettava Peltolan Pekka – —; ai vai saanko niin puhutellakaan, näin erinomaisten herrain aikana?

      PIETARI: Niin juuri näin (hiljaa) hullun Kekkulin aikana.

      MIKKELI: Et sinä, isäntä hyvä! ymmärrä meitin puheitamme, joilla laviampi tieto on; etpäs sitten talonpoikainen olisikaan. Me pidämme sentään arvossa työntekijänkin, vaikkei se taida oikein fiinisti elää eikä nauttia mitä me, erinomattain, jotka elämässä käsitämme mitä löytyy ihanuutta, kauneutta, suloisuutta. (Huomaiten). Ah! Kas kun on talonpojillakin semmoisia – kaiketi herrojen varaksi. Se on oikein, isäntä (nyökkää Aatamille)! että pitää kunnioitettaville vieraille kunniallisempaa suun avausta, kun se simppeli, ykstoikkoinen viinaryyppy; olutta taasen älä koskaan itsekään juo, se on peräti – — – Mutta mistäs olet oppinut vähän edes sivistystä?