Vi komma från hyddornas arma och gömda,
Från tysta och glömda.
De minnas din möda
Att trösta och stöda,
De kransa med böner, som himlen förstår,
Din grånande lock vid de sextio år.
Vi komma från möten och bokslut och ronder
Med sinande fonder, Från allt, som försakar.
Arbetar och vakar
För menniskolycka. Ditt fält var ju der.
Det fältets arbeterskor helsa dig här.
Vi komma från tiljan och diktarehärden,
Som låts vara verlden,
Från konsten, från kampen
Vid gasen och rampen.
De lätta gestalter, du fostrat för den,
De helsa sin moderligt hägnande vän.
Och vi, som nu viga de sextio åren
Med toner från våren,
Vi vilja ju sjunga
Höstdimmorna unga:
Men klar står din sol än vid himmelens rand,
Var älskad, var lycklig, och lef för ditt land.14
Laulajien jälkeen tuli muita tervehtijöitä, Suomen naisyhdistyksen ja Helsingin rouvasyhdistyksen lähetystöt, Suomalaisen teatterin johtokunta j.n.e. Kauniimpia olivat uskollisen ystävättären, Betty Elfvingin, kirjoittamat tervehdyssanat Turusta:
"Onneksi olkoon, että olet ehtinyt asteelle, jolla seisot, ja että sinulla on suuri elämäntyösi, jota ei kukaan voi kieltää eikä sinulta ottaa. Onnea edelleenkin! Ehkä olisit tänä myrskyisenä aikana halukas luovuttamaan lipun jollekin toiselle, mutta koeta vielä kestää, huolimatta kaikesta. Kansamme tarvitsee sinua, eikä kukaan kykene sijaasi täyttämään. Jumala siunatkoon ja varjelkoon sinua! Antakoon Hän sinulle sen tulevaisuuteen tunkevan katseen, joka ajan pimeyden halki näkee vaivojesi hedelmät. Silloin on joka raskas työpäivä, joka hikihelmi ja kyynele vaihtuva lehdeksi siinä seppeleessä, jolla vielä syntymätön Suomi on kruunaava muistoasi. Kiitos kaikesta mitä olet tehnyt!"
Ennen mainittua italialaista ja ranskalaista uutuutta seurasi 16/2 saksalainen, nimittäin B. Leinon suomentama Max Halben 3-näytöksinen näytelmä Nuoruus, mutta meni se vain kaksi kertaa, vaikka se samana talvena Berlinin Neues Theaterissa näyteltiin toistasataa iltaa peräkkäin. Eikä esitys ollut huono, sillä se oli näyttämön parhaimpien kykyjen käsissä: Leino – pastori Hoppe, rva Poppius – Annu, Närhi – mielipuoli Amandus, Weckman – Hannu ja Ahlberg – apulaispappi. Ei, kyllä kai syy oli tuo meillä tavallinen: se osa yleisöä, joka vaatii "modernia" kappaleita, ei pysty täyttämään teatteria; suuri yleisö ei niistä paljon välitä.
Keskellä tätä Sisyfustyötä, kun uusi ohjelma oli valmistettava joka kolmanneksi tai neljänneksi illaksi, saatiin apua rva Ida Basilier-Magelsenilta, joka tänä talvena oleskeli Suomessa. Jo Runebergin päivänä hän laulullaan rikastutti ohjelmaa, ja 21/2 hän esiintyi Mariena Donizettin Rykmentin tyttäressä, joka sitten annettiin kaikkiaan 9 kertaa. Muut osalliset olivat seurueen jäseniä: Rautio – Tonio, Närhi – Sulpice, nti Kunnas – markisitar. Melkoinen ansio oopperan harjottamisesta oli Karl Sjöblomilla, joka johti orkesteria. Yksistään näytäntöjen luku todistaa, että Ida Basilier vielä kykeni ihastuttamaan yleisöä. – Uutta tuli vasta maaliskuun loppupuolella, jolloin muun ohella 18/3 annettiin sarja Bergbomin sommittelemia hebrealaisia kuvaelmia (Jakobin uni, Abraham hylkää Hagarin, Faraon tytär löytää Moseslapsen, Babylonin virran varrella, Salomonin tuomio, Esther Ahasverus kuninkaan edessä) sekä 30/3 Kasimir Lönnbohmin suomentama Z. Topeliuksen 50 vuotta myöhemmin, Lindfors vieraillen Magnus Drakenhjelmina. Tämän näytelmän esittäminen oli kevätkauden taiteellinen merkkitapaus, joka varmaan tuotti Bergbomille suurta tyydytystä, sillä hän tahtoi, niinkuin ennestään tiedämme, ohjelmistoonsa liittää kaikki mitä kotimainen kirjallisuus arvokasta sisälsi, ja tätä draamaa hän piti Topeliuksen parhaimpana. Runoilija onkin siihen laskenut ne syvät vaikutelmat, jotka häneen olivat jättäneet nuoruudessa kuulemansa jutelmat Kustaa III: n ajoilta. Samoin kuin Regina von Emmeritziä näyttämölle pantaessa oli Topelius nytkin tehnyt pieniä muutoksia kappaleeseen sekä antanut määräyksiä teatterilaitoksiin nähden. Esitys olikin kiitettävä ja herätti vastaavaa mielenkiintoa. Pääansio menestyksestä oli, paitse Lindforsilla, Katri Rautiolla (Ebba Reuterkrona), Olga Poppiuksella (Lotten Ringius), Hemmo Kalliolla (Sebastian) ja rva Kahilaisella (Lisette), joka viimemainittu kuitenkin tapansa mukaan oli kovin karkeapiirteinen. Näytelmä meni 6 kertaa.
Huhtikuulta on mainittavana kolme uutta kappaletta, joista kaksi oli kotimaista alkuteosta – R. Kiljanderin 3-näytöksinen huvinäytelmä Kumarrusmatka (13/4) ja Minna Canthin 1-näytöksinen Spiritistinen istunto – ja kolmas italialainen, B. Leinon (saksalaisesta käännöksestä) suomentama G. Rovettan draama Epärehelliset (molemmat jälkimäiset 20/4). Ensin mainittu on tekijänsä onnistuneimpia ilveilyjä, täynnä viatonta leikillisyyttä ja huumoria. Lattu oli oivallinen lukkari Kekkonen, jolle kumarrusmatkalla sattuu niin odottamattomia seikkailuja, ja hyviä olivat myöskin nti Sainio maalaisena Viivi-neitinä, Pesonen hovineuvoksena, sekä nti Corander Selma-neitinä. Yleisö oli huvitettu, ja toisena iltana, kun tekijä oli saapuvilla, hänet suurella riemulla huudettiin esiin.15 Spiritistinen istunto oli vähäpätöinen kyhäelmä, jossa yksi ajan muotihulluuksia tehtiin naurettavaksi. Kappaleen merkitys oli siinä, että Minna Canth sen kautta jälleen palasi Suomalaiseen teatteriin, josta hänen ei koskaan olisi pitänyt luopua – kuinka sovinto syntyi, siitä kohta alempana. Italialainen näytelmä vihdoin oli traagillinen kuvaus tosielämästä, aviovaimon petos johdonmukaisen tapausjakson alkuaiheena. Katri Rautio Elisa-rouvana näytteli älykkäästi, maltillisesti, luonnollisesti; sitä vastoin oli Weckmanilla, hänen miehenään, taiteilijaluonteelleen vieraanlainen tehtävä.
Toukokuun 10 p. oli teatterilla juhla: 25 vuotta oli silloin kulunut muistorikkaasta Lea-illasta 1869. Siksi oli rva Raa-Winterhjelmkin saapunut ja hänen esiintymisensä Leana tuli juhlanäytännön keskipisteeksi. Ohjelma alkoi Aleksis Kiven muiston kunnioittamisella: J. E. Stenbergin muovailema runoilijan marmorinen rintakuva oli asetettu näyttämölle, ylioppilaat lauloivat Suomen- ja Maamme-laulun, ja niiden välillä B. Leino lausui K. Suomalaisen sepittämän runon Kiven muistoksi. Sitten tuli Lea, jota seurasi suurenmoinen kunnianosotus rva Winterhjelmille. Hänelle kannettiin laakeriseppeleitä ja kukkalaitteita, ja lopuksi yleisö kutsui Kaarlo ja Emilie Bergbominkin saamaan osansa riemastuksesta. Viimein näyteltiin Nummisuutarien 1: nen ja 2: nen näytös. – Näytännön jälkeen kokoontui lukuisa joukko teatterin ystäviä näyttämölle maljan ympärille. Siinä lehtori Godenhjelm piti puheen rva Winterhjelmille, J. H. Erkko esitti maljan Kiven muistolle, ja rva Poppius luki julki Erkon sepittämän runon, jossa kuvattiin suomalaisen teatterin synty ja kehitys. Yhdessäolon ratoksi ylioppilaat lauloivat laulun toisensa jälkeen ja lopuksi mahtavan Herää Suomi-laulun. – Myöhemmin oli illalliset Seurahuoneella ja siellä tri F. J. Pätiälä puhui Kaarlo ja Emilie Bergbomin kunniaksi.
Kun rva Winterhjelm vielä oli kolmena iltana esiintynyt lady Macbethina, jakaantui seurue kahteen ryhmään, joista toinen jäi Helsinkiin ja toinen lähti kiertomatkalle näytelläkseen ensin teatterin puolesta Tampereella (21/5-31/5) ja sitte omaksi hyväkseen Raumalla (3/6-4/6), Porissa (6/6-11/6) Ja Vaasassa (15/6-20/6) kappaleet: Elinan surma, Uramon torppa, 50 vuotta myöhemmin, Kumarrusmatka ja Spiritistinen istunto.