Ja kun kevättoukoja tehtiin,
Niin silloin Kaarlo Bergbomkin
Hän kylväjämiehenä nähtiin.
Mut muilla kun pellot on perkatut,
Häll' auran koskematointa
Ja kylmää korpimaat' oli vaan,
Joka raatajan vaati tointa.
Mut kirvehen eestä ne kaatui puut.
Siell' uutteraa oli työtä,
Ja niinkuin ainakin viertomies
Hän raateli päivää, yötä.
Ja viesti tuosta kun kierteli maan,
Oli arvelu kaikellainen:
Ken ilkkui, ken taas kummastui,
Hän uskoi ja toivoi vainen.
Ja mustain kantojen keskeltä
Oras nousikin, versoi kohta,
Ja viljan kullan-karvaisen
Nyt täysinä tähkät hohtaa.
Sinä kylvösi hyvään maahan teit,
Satakertainen siit' on jo sato;
Sit' ei vihamies voi turmella
Ja sitä ei kaada kato.
Se rakkaudessa on kylvetty,
Käden kautta on Kaikkivallan.
Ja sen siemen se muruja Sammon on,
Ja ne kestää hyyn sekä hallan.
Syyskauden kolmas uutuus (13/10) oli B. Leinon (Wienen saksalaisen ja Feilitzenin ruotsalaisen laitoksen mukaan) suomentama José Echegarayn 3-näytöksinen draama Pyhimys vaiko mielipuoli?, joka meni 3 kertaa. Melkein tuskallisen jännittävä kappale esitettiin päähenkilöiden puolesta sangen ansiokkaasti. Etenkin vaikutti Leino Don Lorenzona todellisuutensa kautta, osaten herättää katsojassa myötätuntoa ja sääliä ristiriitaisten velvollisuuksien repimää ja kiduttamaa kunnon miestä kohtaan. Kiitettävä oli niinikään nti Stenberg onnettomana äitinä, Juanana, Weckman Eduardona, rva Salo Angelana, Lorenzon rouvana j.n.e. – Suurempi menestys oli sentään Daniel Hjortilla, kun se pitkän ajan päästä näyteltiin uudestaan: se meni syksyllä 7 kertaa. Nimiroolissa esiintyi vastatullut Oskari Salo, joka solakalla vartalollaan, miellyttävällä ulkonäöllään ja äänellään herätti myötätuntoa, vaikka lausunta ja riittämätön luonteentutkimus aiheuttivat muistutuksia. Kaikissa tapauksissa arveltiin seurueen hänessä saaneen kehityskelpoisen voiman. Muista uusista on nti Lähteenoja mainittava, hän kun melko hyvästi suoriutui Katrin tehtävästä. – Toisia huomattavia uusintoja olivat Saituri, jossa Ad. Lindfors esiintyi vieraana (kahtena iltana), ja Elinan surma, joka näytäntökautena meni 11 kertaa. Kirstinä rva Salo uskaliaasti kilpaili vaikean roolin ensimäisen tulkitsijan kanssa, eikä oltu huomaamatta hänen esityksessään vakavaa itsenäistä työtä. Luonnekuvassa kyllä ei ollut sitä ylimyksellistä piirrettä, joka kuuluu ylpeälle Kirsti Flemingille, eikä myöskään sitä rikasta tunteenilmaisun vivahduttamista, jossa Ida Aalberg on niin suuri; mutta että rva Salo kumminkin kykeni tekemään porvarillisemman Kirstinsä vaikuttavaksi, oli itsessään hyvä näyte.
Neljäs uusi kappale, J. Sarion suomentama O. Blumenthalin ja G. Kadelburgin 3-näytöksinen huvinäytelmä Matka Konstantinopoliin, tuli 15/11. Weckman (Brückner), nti Sainio ja rva Poppius, Rautio, Pesonen, Halme y.m. naurattivat katsojia, mutta niitä oli vähän, ja kappaleen kolmas ilta oli viimeinen. – Viides, kuudes ja seitsemäs uutuus tulivat yhdellä kertaa 1/12, nimittäin 1-näytöksiset vähäpätöisyydet: Martti Vuoren Naimiskauppa ja Seinä väliä sekä Kaarle Halmeen Mallassaunalla, joista ei yksikään saanut pysyvämpää menestystä.11 Niiden jälkeen esitettin uusintona m.m. Tietäjä, Axel Ahlberg nimiroolissa ja Kosbina nti Maiju Rängman, joka, syksyllä teatteriin tulleena, (kts ylemp. s. 5) näytteli jotenkin luontevasti ja osotti ehdotonta tunteenilmaisemiskykyä. —
Teatteri purjehti jälleen vastatuulessa. Edellisen vuoden kadon jälkimainingit olivat vielä tuntuvissa, tavallinen yleisö oli hidas käymään teatterissa, eikä tällä ollut mitään erinomaisempaa tarjottavana, joka olisi vetänyt vieraita aineksia. Lisäksi tuli moniviikkoinen kilpailu Aleksanterin teatterissa näyttelevän Ida Aalberg-turneen puolesta. Oli siis helppo päättää, että lopputulos olisi huono. Tämä uhka silmien edessä ei ollut muuta neuvoa kuin jälleen kääntyä kansalaisten puoleen avunpyynnöllä. Se tapahtui 29/11 päivätyn kehotuksen kautta, jonka allekirjoittajat olivat: K. A. Brander, Martha Eneberg, Hilda Enlund, Ida Godenhjelm, Hilma Gripenberg, Onni Hallsten, Augusta af Heurlin, John Höckert, A. Lilius, V. Löfgren, Kasimir Lönnbohm, Ellen Messman, Hilma Saarinen, K. G. Sivenius, Matilda von Troil ja Matti Äyräpää. Siinä sanottiin teatterilla jo olevan velkaa vähän päälle 23,000 mk ja arveltiin, että vajaus näytäntökauden lopussa nousisi vähintäin 30,000 markkaan. Sen johdosta ehdotettiin kaksi rahanhankkimiskeinoa: rengaskeräys, johon heti oli ryhdyttävä, ja ensi syksynä (1894) arpajaisten tai muitten tuloa tuottavien huvitilaisuuksien toimeenpaneminen, ja kehotettiin kansalaisia eri paikkakunnilla ryhtymään tarpeellisiin puuhiin.
Bergbom-sisaruksilta ei tältä ajalta ole kirjeitä, jotka antaisivat tietoja oloista, mutta nti Elfvingin kirjeistä näkyy, että Kaarlon terveys ei ollut kehuttava. Samat kirjeet sisältävät myöskin eräitä tähän aikaan Turussa esiintyvän, etevän ruotsalaisen näyttelijän Aug. Lindbergin lausumia sanoja Bergbom-sisaruksista, jotka ansaitsevat saada tässä sijan:
"Lindberg oli aivan innostuksissaan", nti Elfving kirjoittaa, "kun Kaarlo ja Emilie Bergbomista puhuttiin. Hän lausui muun muassa: 'Siitä päivästä kun opin käsittämään mitä Bergbom tahtoi ja mitä hän kykoni luomaan, olen minä tuntenut syvintä ihailua häntä kohtaan. Hänen elämäntyönsä on aivan kuulumaton kultuuriteko' – ja sitten molemmista yhdessä: 'Heillä on kummallakin ollut niin paljon tehtävää, niin paljon suurta ajateltavaa, että he ovat unohtaneet vihata toisia. He ovat edistyneet niin kauvas, että voivat rakastaa siinä missä muut kiroovat. Olen seurannut heidän tointaan ja nähnyt että heillä on paljon rakkautta.' – Vahinko, ettet sinä [Kaarlo] eikä Nya Pressenin yleisö ollut kuulemassa".12
Uusi vuosi alotettiin komedioilla – Kiven Nummisuutarit ja Holbergin Ei ole aikaa; Lindfors vieraili pari iltaa Vielgeschreinä. Loppiaisena annettiin ensimäinen uusi kappale, Goffredo Cognettin 2-näytöksinen kansanelämänkuvaus Santa Lucian ruusu (A Santa Lucia), joka intohimoisessa traagillisuudessa muistuttaa Cavalleria rusticanaa. Rva Rautio näytteli hehkuvasti päähenkilöä, onnetonta Rosellaa, joka hukuttamalla itsensä todistaa viattomuutensa; Oskari Salo oli Cicillo, rakastaja, joka ei tyytynyt vähempään. Italialaista tunnelmaa vahvisti Aleksis Rautio laulullaan ja nti Liiman tarantellatanssillaan.
Seuraava uutuus (17/1) oli eräs Saksan kirjallisuuden etevimpiä huvinäytelmiä, G. Freytagin 4-näytöksinen, A. Öhqvistin suomentama Sanomalehtimiehiä (Die Journalisten). Näytelmä tarjoaa pitkän sarjan kiitollisia tehtäviä, ja siinä esiintyi Leino eversti Berginä, Salo professori Oldendorffina, Weckman Konrad Bolzina, Pesonen Piepenbrinckinä, rva Poppius Adelheid Runeckina, Franck lyyrillisenä ja Lattu rahasta kaikkeen valmiina, juutalaisena sanomalehtimiehenä. Kappale meni 3 kertaa, samoin kuin 28/1 ensi kerran näytelty, Kasimir Leinon suomentama Jean Jullienin draama Meri (La Mer). Tekijä – yksi niitä realistisia runoilijoita, jotka ensin esiintyivät Antoinen "Vapaassa teatterissa" (hänen oppilauseensa oli: "näytelmä on viipale elämää taiteellisesti asetettuna näyttämölle")13 – on tässä esittänyt traagillisen tapausjakson bretagnelaisten kalastajain elämästä. Pääroolit olivat Rautiolla (François Kadik), Kalliolla (Yves Le Mell), Hanna Kunnaalla (Jeanne Marie) ja Katri Rautiolla (Elisabeth), ja esitettiin kyllä vaikuttavasti, vaikka tuskin täysin vieraan kansallisuuden mukaisesti; sivuosista on mainittava Närhen luontevasti kuvattu