et olisi luopunut luutnantti Kuvshinnikow'ista, sen minä tiedän. Te olisitte niin merkillisesti sopineet yhteen. Se on jotakin toista kuin prokuratori ja kaikki lääninhallituksen saiturit meidän kaupungissa, jotka vapisevat jok'ainoasta kopekasta. Tämä, tiedätkös, jos niinkuin faraota tai nakkia tai mitä hyvänsä, niin aina valmis. Voi sinua, Tshitshikow, miks'et sinä voinut tulla sinne? Sinä sen peto, suoraan sanoen, kanalja semmoinen! No kas niin, anna suuta, armas ystävä, rakastanpa sinua kuin omaa henkeäni! Mishujew, katsos tänne, katsos, tässä kaksi miestä, jotka kohtalo on saattanut yhteen! No mitä hän oikeastaan on minulle tai minä hänelle? Hän on tullut taivas ties mistä, minä taas asun täällä… Entäs, veikkonen, niitä vaunuja, mikä joukko, ja kaikki noin en gros! Kierautin minä siellä myös kerran onnen pyörää ja voitin kaksi pomata-tölkkiä, ja poslinimaljan ja kitaran. Panin sitten kaikki kerrassaan pyörälle ja sinne menivät pahukset kaikki tyyni, vielä lisäksi menetin kuusi ruplaa. Ja tiedätkös, millainen kurtisöri se on, tuo Kuvshinnikow? – Me olimme hänen kanssaan melkein kaikissa baaleissa. Yksi neitonen, tiedäs, oli semmoisessa pöyhkeässä puvussa, pitsit ja pätsit ja hitto ties mitä vaan ei ollutkaan hänen päällään! Jo minä ajattelin: 'Hitto vieköön!' Mutta Kuvshinnikov, minä tarkoitan: se on semmoinen veitikka, istui hänen viereensä ja ala sitten laskettelemaan hänelle franskaksi hienoa semmoista… Tiedätkös, ei työmuijatkaan saaneet olla häneltä rauhassa. Hän nimitti sitä: entäs jos niinkuin mansikoita! Kaloja ja kapasampia oli tuotu aivan erinomaisia. Toin minä sentään mukanani yhden – hyvä oli, että huomasin ostaa, niin kauan kuin vielä oli rahoja. Minnes sinä olet matkalla?"
– "Olenhan vaan erään herrasmiehen luokse", vastasi Tshitshikow.
– "No mitä joutavia! Heitä herrasmies hiiteen! Lähtään meille!"
– "Ei sovi; minulla on asioita".
– "Ja kaikkia vielä! Keksiipäs näet jos jotakin. Voi sinua, vekkuli Ivanovitsh!"
– "Niin, asioita on ja tärkeitäkin!"
– "Pannaan vetoa: sinä valehtelet! Sano vaan, kenenkä luokse?"
– "No Sobakevitsh'in luokse".
Nyt purskahti Nosdrew nauramaan ja nauroi sillä lavalla kuin ainoastaan nauraa terve, verevä mies, jolta näkyy jok'ainoa hammas, kaikki valkoisia kuin sokeri, ja posket tärisevät ja hypähtelevät, ja naapuri kahden oven takana, kolmannessa huoneessa herää makeasta unestaan, ällistyy ja virkkaa: "kylläpäs sitä nyt hirnuttaa!"
