Kirjekyyhkynen. Dumas Alexandre

melkeinpä ruumiillinen näky uusiintuu joka yö eikä katoa ennenkuin päivän ensi säteitten syttyessä.

      Oi minua! Jumalani, mitä olenkaan koettanut tehdä, että tuo näky, varmaankin pimeyden enkelin luoma, lakkaisi minua kiduttamasta!

      Olen peittäytynyt puksipuun siunattujen oksien alle, olen kietonut pyhiä rukousnauhoja kaulaani ja ranteihini, olen asettanut ristiinnaulitun kuvan rintani päälle ja nukahtanut kädet puristettuina jumalallisen martyyrin jalkain ympärille: kaikki se on ollut turhaa, hyödytöntä; päivä vie minut jälleen Jumalan luo, mutta yö hänen; olen sellainen kuin tuo kuningatar, josta runoilija Homeros puhuu ja joka öisin purki aina päivänsä työn.

      Kun ei olisi enää yötä, ei olisi enää unia, niin ehkä unohtaisin.

      Voitteko saada Jumalan täyttämään sen toivomukseni?

      IX

      Toukokuun 14 p: nä.

      Kaikki, mitä Jumalalta voi rukouksella saada, saan teille häneltä; sillä te olette tosiaan haavoittunut ja haava on syvä ja vuotaa yhä verta.

      Rukoilkaamme.

      X

      Toukokuun 15 p: nä.

      En tiedä, olenko sen jälkeen kuin aloin teille kirjoittaa, saavuttanut enemmän rauhaa; mutta varmasti olen saanut helpoitusta.

      Se johtuu siitä, että olen nyt löytänyt elämälleni rikasta ajanvietettä; minä olin ilman sukua, yksinäni sekä siveellisessä että aineellisessa suhteessa, milloin maaten haudalla, milloin itkien, aina epätoivoissani, ja silloin yhtäkkiä löydän itselleni veljen.

      Sillä minusta tuntuu, että te olette minulle veli; minusta tuntuu, että tuo veli, jota minä en tuntenut, läksi pois Ranskasta ennenkuin minä olin syntynytkään; minusta tuntuu kuin olisin odottanut häntä, etsinyt lakkaamatta kaikkialta. Ja nyt hän on tullut tänne takaisin; ilmaisematta itseään esiin astumalla ilmaisee hän itsensä äänellään. Minä en häntä näe, mutta voin kuunnella häntä. En saata häntä koskettaa, mutta kuulen hänen äänensä.

      Te ette voi aavistaa, kuinka tuo maisema, jonka teidän kynänne niin loistavasti väritti, on ajatuksiini syöpynyt. Älköön kiellettäkö kaukonäön ihmettä: kaukonäkeminen on mahdollista! Tahtoni vakaan voiman pakosta on se maisema tuossa edessäni, kuvastuen sieluuni aivan kuin peiliin. Minä näen kaikki aamun punertavista uduista, jotka nousevat kukkulan takaa, illan harmahtavien varjojen leviämiseen saakka; kuulen kaikki, kukkasen äänestä, kun se avaa maljansa aamun kasteelle, satakielen lauluun asti, joka kajahtelee yön yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa.

      Ja minä näen kaiken tuon sellaisella tavalla, että jos minä joskus joutuisin seutuun, joka piirinä silmienne eteen aukeaa, sanoisin: "Kas tuolla ovat ne leimuavat kukkulat, tuolla lumiset vuoret, tuolla hopeiset purot, tuossa silkkinauhana vierivä virta, tuossa granaattipuut, tuossa laakerit, tuossa myrtit! Tämä, tämä se paikka on!"

      Ja minä näen myöskin erakkomajanne, puutarhamuurin takaa ylenevänä, ja ikkunanne, jota jasmiinit ja viiniköynnökset verhoihinsa kietovat; ja minä näen teidät itsenne valkeassa kammiossanne, polvillanne jalon Kristuksen-kuvanne jalkain juuressa, rukoilemassa itsenne ja varsinkin minun puolestani.

      Sanokaa, ken on tuo kuningas, jonka muotokuva on kammiossanne, mies, jota kohtaan te tunnette erikoista kunnioitusta, niin että minullakin olisi saman kuninkaan kuva, että minulla olisi vielä lisää yksi uskonto, yhteisenä teidän kanssanne.

      Ja vielä: teidätkin, teidät itsenne tahtoisin nähdä… Oi, ainoastaan ajatuksin; olkaa rauhassa. Sanoittehan minulle, ettei teillä enää ollut olemassa entisyyttä ja ettei minun pitänyt tiedustella teiltä muuta kuin nykyisiä ja tulevia asioita.

      Jättäkäämme entisyys olemattomuuden helmaan, ja sanokaa minulle, minkä ikäinen te olette, minkälaisten piirteiden nojalla minä luon itselleni kuvan, joka on teidän näköisenne; sanokaa, milloin te asetuitte tuohon erakkomajaan, sanokaa, milloin arvelette jättävänne lopulliset jäähyväiset maailmalle.

      Tahtoisin myöskin tietää, miten pitkä matka on välillämme. Onko se mahdollinen laskea?

      Te tunnutte minusta olevan niin hyvä, etten pelkää väsyttäväni teitä; tunnutte minusta olevan niin oppinut, etten pelkää pyytää teiltä mahdottomia.

      Ryhdyn nyt ajattelemaan, mitä teidän vastauksenne mahtaa sisältää, ja kun olen sen saanut, ajattelen jälleen seikkoja, joita se sisälsi.

      Lähde, kallis kyyhkynen, lähde ja palaja pian!

      XI

      Toukokuun 15 p: nä, täsmälleen kello 3 iltapäivällä.

      Näette, että antaessani askaretta ajatuksillenne, olen onnistunut hetkeksi viihdyttämään teidän sydäntänne.

      Sielua täytyy käsitellä kuin ruumistakin; saakaa sairas tuokioksi unohtamaan, että hän kärsii, niin hän ei kärsi enää.

      Te tahdotte, että minä puhun itsestäni, tahdotte nähdä, onko tässä elävässä ja tuntemattomassa miehessä, aineelliselta ja henkiseltä kannalta katsoen, myöskin jotain sille vainajalle ominaista, jota te rakastitte; olkoon menneeksi; kuulkaa siis.

      Olen syntynyt Fontainebleaussa toukokuun 1 p: nä 1607; olen siis 30 vuoden ja 14 päivän ikäinen.

      Olen kookas, tummaverinen; silmäni ovat siniset, ihonväri kalvakka, otsa korkea.

      Vetäydyin pois maailmasta tammikuun 17 p: nä 1633, ja olen tehnyt lupauksen pyhittää itseni Jumalalle, elleivät eräät kohtaloni seikat toisiksi muutu, viiden vuoden sisällä yksinäisyyteen asettumisestani. Vetäydyin pois maailmasta erään suuren onnettoman valtiollisen tapahtuman tähden, joka hukutti kaikkein rakkaimmat ystäväni; ja erään suuren oman surun vuoksi, joka mursi sydämeni. Kuninkaan muotokuva, joka on kammiossani, valtiaan, jota kohtaan tunnen aivan erikoista kunnioitusta, on kuningas Henrik IV: nnen.

      Sitten tahdotte vielä tietää, miten pitkä matka on välillämme: nyt on kello muutamaa minuuttia vaille kolme; asetan kirjeeni päiväykseksi: täsmälleen kello 3, tarkka aika, jolloin lasken lähettimme lentoon.

      Kyyhkyset lentävät noin 15-16 lieuen matkan tunnissa; sen olen sattumalta päässyt tutkimaan eräissä olosuhteissa, jolloin olen käyttänyt niiden apua; tarkatkaa, mihin aikaan saatte tämän kirjeen, ja laskekaa sitten.

      Älkää vastatko minulle ennenkuin kahden tai kolmen päivän päästä; käyttäkää nuo pari päivää haavekuvien tai todellisuuden kuvauksiin; piirtäkää sitten, yksineläjä-raukka, paperille kaikki, mitä sielussanne liikkuu, ja lähettäkää minulle etsintänne tulos, unelmienne yhteinen summa.