KUNINGATAR. Ja kalliit vaatteet…
RIZZIO. Luonto ei ole minua suosinut, siitä saan kärsiä. Mutta, teidän armonne, älkää antako paholaisen kylvön kohta itää sielussanne. Älkäämme tämmöisten pienten asiain tähden jättäkö huomaamatta sitä vaaraa, jonka musta ensi-enne kaukana näkyy. Lethington'illa on aikeensa, hänellä ja Murray'lla ja Morton'illa; minä olin olevinani huoletoin, enkä ollut mistään tietävinäni; mutta tuskissani olin! Heillä on varmaan monta liittolaista; asia on niin edistynyt, että niin itsekäs henkilökin, kuin lordi Stuart, on päässyt sen jäljille. Vartijain täytyy todellakin lähteä ulos öisin, sillä suurissa metsissä on nähty nuotio-tulia.
KUNINGATAR. Kolme kertaa on jo hyökätty minun päälleni ja minä olen onnellisesti pelastunut! En huoli siitä!
RIZZIO. Teidän armollanne on niin paljon rohkeutta…
KUNINGATAR. Ja sinulla niin vähän…
RIZZIO. Minä tarkoitan teidän armonne parasta!
KUNINGATAR. Mutta miksi sen teet? Minkä vuoksi kärsit oikkujani ja muiden panettelemista?
RIZZIO (suuttuneena). Kun lapsi on kyllästynyt viuluun, jota on soittanut, tahtoo se lyödä sitä rikki, nähdäksensä miltä se sisäpuolelta näyttää!..
KUNINGATAR. Siis kun olen nähnyt miltä näytät sisäpuolelta?..
RIZZIO. Teidän armonne, sallitteko minun nyt mennä?
KUNINGATAR. Enkö enää voi saada tätä viulua eheäksi, kun kerran olen katsonut sen sisään?
RIZZIO. Ette voi.
KUNINGATAR. Toiveesi päämäärä on siis mahdotoin saavuttaa!
RIZZIO. Teidän armonne ei varmaankaan minua enää tarvitse…
(Aikoo mennä).
KUNINGATAR. Rizzio!
RIZZIO. Teidän armonne…
KUNINGATAR. Me kaksi emme enää voi yhdessä työtä tehdä; en voi luottamuksella vale-naamalle puhua.
RIZZIO. Teidän sydämmessänne on jotain julmaa, sen olen monasti huomannut!
KUNINGATAR. Pelkäätkö ketään, koska et tahdo minulle puhua?
RIZZIO. Minä pyydän, antakaa minun nyt mennä!
KUNINGATAR. Pelkäätkö kuningasta, vihollistasi?
RIZZIO. En! —
KUNINGATAR. Aatelistoako! – (kun Rizzio on vaiti) haluatko jotain harvinaista arvoon-koroitusta … hyvä, se on sinulle suotu – huolimatta aatelistosta!
RIZZIO. En pelkää aatelistoa!
KUNINGATAR. Ah, minä ymmärrän, koko julkista mielipidettä Europassa.
Vaan tiedäthän sinä, Rizzio, että minua huvittaa kiusata sitä.
RIZZIO. En pelkää maailmassa ketäkään – paitsi —
KUNINGATAR. Paitsi? – sano se suoraan!
RIZZIO. – Teitä itseänne!
KUNINGATAR. Minua! Nyt käsken sua puhumaan!
RIZZIO. Te olette julma ja säälimätöin; teitä ilahuttaa nähdä minua mitä ankarimman intohimon vallassa, – sillä semmoinen minulla on, – se on se, joka, niin kauan kuin se palaa, on minua innostuttanut ja on minua innostuttava mitä suurimpiin töihin teidän palveluksessanne, – vaan kun se on sammunut – en ole enää mitään.
KUNINGATAR. Mutta mikä kaunopuheliaisuus, – Rizzio, en tunne sinua samaksi mieheksi!
RIZZIO. Armollisin kuningatar, ette koskaan ole minua tunteneet! Äänettömyyteni on ollut alituinen valhe ja tylyyteni sen sineetti. Mutta nyt, kun olette avanneet huuleni tuon ruhtinallisen totuuden lausumiseen, nyt teidän pitää se tietämän. Ainoastaan se, jolla on suuri päämäärä, voi käydä suoraan sitä kohti, huolimatta kaikista pienistä; ainoastaan se, jota joku ajatus innostuttaa, voi kärsiä; ainoastaan se, joka jotain odottaa, voi kestää oikkuja, pilkkaa, panettelemista, ilkeyttä!
KUNINGATAR. Mutta mitä tämä tietää!
RIZZIO. Se tietää, – vaan ensin kuulkaa: ei kuin Darnley, joka teitä väsyttää ja seuraa, ei kuin nuo, jotka maailmalle tahtovat kerskata yhdestä silmäilyksestä, sanasta tai tanssista, ei kuin nuo, jotka meluavat kahden-miekkasilla teidän tähtenne … minä en pyydä että minua sanotaan teidän rakastajaksi, mutta että kerran – vaikka pitkän, pitkän odotuksen jälkeen, vaikka vaadittaisiin elämää täynnä alttiiksi-antamusta ja uskollisuutta – että kuitenkin kerran voisin siksi tulla. —
KUNINGATAR. Ha, ha, ha, ha! Ha, ha, ha, ha! Ha, ha, ha ha!
RIZZIO (epätoivoissaan). Naurakaa minulle; mutta muistakaa, mitä tämä äänetöin, innokas rakkaus on tehnyt teidän puolestanne näiden työlästen vuosien kuluessa, sill'aikaa kuin te huoletoinna saitte tanssissa kuin vaarassakin pyöriä. – Pilkatkaa minua ja heittäkää minut pois, kuin nuo muutkin, – sitähän te tahdotte!
(Menee).
KYMMENES KOHTAUS
KUNINGATAR (käyden yht'äkkiä totiseksi). Enkö arvannut sitä: hänkin odotti heikkouden hetkeä! hänkin salainen viholliseni! Eikö ole yhtään elävää olentoa, jolle voin itseni uskoa? Eikö Jumalan avarassa maailmassa ole ketään, johon uskallan luottaa? Jokainen, joka minua lähestyy, tahtoo vaan minua surmata – surmata maatani, tai uskontoani, tai ijankaikkista sieluani! Tämä tukehduttava tuska, joka mua ahdistaa, ennustaako se onnettomuutta? – Niin, onnettomuutta! Jotka tulevat minua palvelemaan, ne tahtovat rosvota minua, jotka minua rakastavat, ne ovat minulle vaarallisemmat, kuin ne, jotka minua vihaavat! Suotiinhan minulle kaikki, mikä maailmassa voi kuolevaista onnelliseksi tehdä; vaan katso, lahjat muutetaan turmelukseksi! – Oi, mikä on syynä siihen? Kai syytä minussakin lienee! Koko olentoni on kuin kappaleiksi katkaistuna, enkä voi noita kappaleita ko'ota. Oi, pyhä, puolestani aina rukoileva neitsyt Maria! Sinä, joka annoit mulle nimesi, sinä, naisen ijankaikkinen esikuva, vuodata valoasi minulle! Ole luonani, ei ainoastaan rukoillessani, vaan silloinkin kun elämän myrskyiset aallot päälleni ryntäävät; sillä täällä ei ole ainoatakaan auttajaa. Mies, jonka valitsin, on milloin lapsi, milloin luulevainen hirmuvaltias; oma veljeni tuli kapinoitsijaksi ja neuvoskuntani vastaan täytyy minun suojella itseäni kuin käärmettä vastaan, jonka kanssa olen suljettu samaan huoneesen. Oi, minä tarvitsen suojelusta! Minä tunnen sanomatointa kaipausta, mutta en tiedä mihin uskallan kääntyä, (vaiti olo). Myöskin tuo hiljainen, kärsivällinen Rizzio! – Darnley, sinä olet kuitenkin tavallasi uskollisempi kaikkia muita, – ja sinä olet niin nuori! Minä olin liian ankara, minä tahdon kaikki sovittaa, (soittaa; palvelija tulee). Käske tänne lordi Stuart! (palvelija menee). Darnley lempii ja lemmestä voi kaikki tehdä!
YHDESTOISTA KOHTAUS
KUNINGATAR. Lordi STUART.
STUART (itsekseen). Rizzio ei ole täällä? (ääneen). Madame!
KUNINGATAR. Soikoon soitanto ja tanssi alkakoon!
STUART. Heti, heti, – teidän armonne!
KUNINGATAR. Hanki Darnley tänne ja sano hänelle että minä pyydän ensimäistä tanssia.
STUART. Kuninkaanko kanssa?
KUNINGATAR. Niin.
STUART. Vaan kuningas ei ole näkyvissä!
KUNINGATAR. Oi, etsi häntä huoneistansa; jos hän on sulkeunut niihin, niin kolkuta ja huuda, että häntä kaipauksella odotan.
STUART. Kuningastako?
KUNINGATAR (kiivaasti). Kuningasta! – Mutta joudu!
STUART. Minä riennän, minä riennän! (itsekseen). Pitääkö meidän tässä hovissa vielä ruveta kuningastakin kumartamaan?
KUNINGATAR. Mutta mene nyt jo!
STUART.