– Niin kyllä, mutta minä olen oppinut pitämään tunteet peitossa, naamarin kasvoilla ja järkeni vireillä.
– Ei se meitä nyt auta, täytyy toimia ja uskoa tulevaisuuteen.
– Minun uskoni vaatii varmuutta, ja ellei sitä ole…?
– Usko riippuu siitä, millä silmillä asioita katselee, sanoi Pouta, ja ennenkuin Virva oli ennättänyt estää, tarttui nuori mies hänen käsivarteensa ja auttoi häntä majatalon jyrkissä portaissa, joille marraskuun lievä pakkanen oli räystästipoista purrut sileän jääkuoren.
Tuo outo rohkeus hiukan harmitti ja nauratti jäykkiin seurustelutapoihin tottunutta hienoa neitiä. Mutta Pouta katsoi häneen niin voitonvarmana ja iloisella luottamuksella, ettei hän hennonnut irrottaa käsivarttaan, ja lähekkäin he astuivat majataloon kuin hyvin vanhat tuttavat. Allas ja Airi olivat jääneet torille, sillä Airi sanoi tahtovansa antaa Poudan "höylätä" Virvaa ja hiukan tasottaa hänen raapivaa pintaansa.
Allas taipui kohtaloonsa alakuloisena, ja kun useat porvarilliset vaativat häntä ilmaisemaan heidän mielipiteensä, nousi hänkin lavalle ja kehotti kansaa, maltillisella ja kuivalla tavallaan asianhaaroja selvitellen, pysymään entisen lain ja järjestyksen kannalla, kunnes uudet olot ja säädökset ehtisivät valmistua ja käytännöksi vakaantua. Mutta hänen täytyi keskeyttää puheensa melun ja äänekkäiden, sekavien huutojen vallitessa, jossa hän ei kuullut omia sanojaan.
Syntyi aaltoilua kansanjoukossa, kiisteltiin ryhmissä ja mieskohtaisesti, siirryttiin eri suunnille kuin jonkun salaisen voiman pakottamina. Porvarit ja sosialistit, se oli nyt jaon perusteena tai oikeammin niiden räikeät äärimmäisyydet. Porvarit puhuivat laista ja oikeudesta vanhaan tapaan, mahdollisuuksien ja punnitsevan järjen kannalla pysyen. Sosialistit tahtoivat kumota kaiken vanhan järjestyksen ja tässä lakossa pysäyttää pikkuseikkoja myöten kaiken elämisen koneiston. He tarttuivat kiinni järein kourin, kun kerran oli päästy tarttumaan kymmeniä vuosia muokattuaan alaa työväenyhdistyksissä. He tajusivat hetken tärkeyden täydellisesti ja olivat suurimmaksi osaksi itse sen luojia, mutta laativat kiihkoisen voimalla ja samalla sen sokeudella ohjelmansa nopeaan ja arvelematta, joten se maistui liian paljon vallankumoukselta ja tyranniudelta ja edellytti vähemmän kehittynyttä yleisöä kuin tämän kaupungin enemmistö oli.
Puheiden tulva torilla ehtyi vähitellen ja yleisö hajaantui, ja lakkokomitean piti kerääntyä piakkoin majataloon neuvotteluihin. Nahkuri Karri oli eteisessä, kun Virva ja Pouta astuivat sisään.
– Kylläpä siellä kiehuu kuin muurahaisten sodassa, sanoi Karri.
– Eihän siitä ilman taida kysta syntyä, sanoi Pouta katsellen tunnustelevasti Karria.
– Herra Karri ja maisteri Pouta, esitti Virva. – Mitä te luulette, voiko syntyä vakavia selkkauksia?
– Ei vielä, neiti, kaupungissamme on kyllä paljon laajempia mekkoja kuin tämä minun, kyllä niihin miestä mahtuu, puhui Karri leveästi hymyillen ja ravistaen Poudan kättä tuttavallisesti.
– Maisteri on puhunut kuin mies ja niinkuin kansan omatunto.
– Tuntuu siltä kuin meistä tulisi ystävät, vastasi Pouta avomielisellä tavallaan ravistaen tukevan porvarin kättä.
– Se vapaus taitaa olla ystäviksi tekevää, sanoi Karri ja siirtyi saliin porvarillisten pariin.
– Minä en vieläkään ole oikein selvillä, oletteko täysverinen sosialisti, tarkotan, samaan tapaan kuin meidän työväenyhdistyksemme vai oletteko ehkä vain aatteessa kumouksen mies? uteli Virva Poudalta.
– Minä luulen olevani toimen mies ja otaksun voivani paraiten toteuttaa suunnitelmani työväen leirissä, vaikka kyllä täytyykin vastata sen monista erehdyksistä.
– Teette parhaanne niitä estääksenne.
– Empä tiedä, he ovat luonnonlapsia ja minä samoin. – Kun ihminen antaa itsensä täydesti, niin siinä täytyy olla virheitä, missä ansioitakin.
– Niin kyllä, mutta ellei olisi lumousvoimaa, jolla te annatte toivomuksien loimuta ilotulituksena, ja elleivät he tahtoisi tulla petetyiksi…
– Niin työmme olisi turhaa. Ei, te unohdatte parhaan, meillä on usko. Vaikka enhän minä voi sen taikaa teille todistaa.
– Päinvastoin – kadehdin teitä ja uskon teihin.
Pouta pakotti katseellaan Virvan avaamaan silmänsä, mutta nyt hänessä oli nainen varuillaan, ja miehen tähtäämä katse kilpistyi älykkäästä hymystä.
Pouta huokasi sulkien silmänsä sekunniksi, mutta tuo tuskin huomattava liikutus huumasi Virvaa eikä hän voinut hetken aikaan hengittääkkään, häipyi maailmasta, unohti ympäristön eikä nähnyt sitä silmäystä, jolla Pouta luomien alta häntä ihaili.
Hän palasi todellisuuteen kuullessaan Airin äänen: – Tännekkö te pakenitte? Aksel on lukenut heille lakia tuolla torilla ja sekös vaikutti, nyt he ovat tukkanuottasilla.
– Eikö olisi aika alottaa kokousta, huomautti tohtori Allas. Hän oli nähnyt Virvan ja Anttu Poudan tuttavallisessa keskustelussa astuessaan Airin kanssa kokoushuoneeseen.
Pouta katsoi kelloaan: – Tosiaankin, akateeminen neljänneskin on jo kulunut.
Hän astui oikealle pöydän taakse, punaisen lipun kohdalle, veti esiin paperit laatikosta antaen ne kirjurille, joka jo istui paikallaan. Huone oli täynnä väkeä, sekä komiteaan kuuluvia että yleisöä. – Koska tämä on jatkoa aamulla pidettyyn kokoukseen, emme tuhlaa aikaa pöytäkirjan tarkastukseen, vaan käymme käsiksi kiireellisiin asioihin. Matkustajat, joita nyt on noin viisisataa, vaativat ruokaa ja asunnoita taikka junat liikkeelle.
– Matkustajat! kuului ääni joukosta. – Köyhälistö on odottanut maailman alusta kärsien vilua ja nälkää…
– Asiaan! kuului huuto joukosta ja puhujan ääni vaikeni.
– Pankinjohtaja Auer on lahjoittanut tuhat markkaa ja muut kaupungin varakkaat keränneet samanlaisen summan tätä tarkotusta varten, ilmotti tohtori Allas.
– Komitean puolesta kiitän niitä kansalaisia, jotka ovat näin auliisti velvollisuutensa täyttäneet, sanoi puheenjohtaja.
– Hyvä, hyvä! huudettiin.
Komitean naisjäsenet saivat tehtäväkseen huolehtia matkustajien mukavuudesta, ja kohta sen jälkeen otti puheenjohtaja kansalliskaartin asian esille.
– Olemme saaneet pääleiristä kehotuksen nyt heti järjestää kansalliskaartin täälläkin.
Syntyi liikettä ja kohinaa sosialistien puolella, ja miehet ryhmittyivät tunkeutuen puheenjohtajan pöydän ympärille.
– Kehotan kokousta ehdottamaan toimihenkilöt.
Porvarit katsoivat toisiinsa levottomina ja ennenkuin he ennättivät käsittää, mistä oikeastaan oli puhe, olivat sosialistit jo järjestäneet koko asian, valinneet komentajaksi kaupungin ainoan sotilaan, oman miehensä, entisen vääpelin. Sotilaiden värväys alotettiin heti pihan puolella suuressa markkinaväen tuvassa. Jonkun ajan kuluttua oli joka toisella pojalla housun lahkeet saapasvarsissa ja punainen nauha lakissa. Sotilaallinen ryhti oli kyllä niin näin, mutta urhoollista mieltä riitti yllin kyllin.
Salissa jatkettiin asioita, ja puheenjohtaja kehotti hiljaisuuteen.
– Pyydän yleisöä esittämään ne asiat, jotka vaativat pikaista ratkaisua. Kaikki muu järjestysvalta on nyt lakkautettu, ja tämä komitea on siis velvollinen nopeasti ja auliisti auttamaan asiat oikealle tolalleen.
Lakkokomitean jäsen, nahkuri Karri nousi paikaltaan vasemman pöydän ääressä ja kysyi järeällä tavallaan: – Saanko minä kääntää nahkani?
Kokous rehahti nauruun, mutta tohtori Allas otti puheenvuoron.
– Lain selittäjänä tässä komiteassa ymmärrän