Paras on, jos jokainen ottaa ensin rikan omasta silmästään ja sitten malan veljensä silmästä. Paljon on meidänkin seassa semmoista, joka on korjattavaa ja parannettavaa. Minä olen huomannut monen meistäkin liian paljon kallistuvan maailman mammonaan.
(NISKANEN ja SAARELAINEN menevät hiljakseen pois, osa miehiä seuraa heitä. Toinen osa on pysähtynyt etemmä ja ovat innokkaassa keskustelussa, mutta puhuvat kuiskutellen. RUOTTI on eronnut Niskasesta ja menee miesjoukkoon. Kun Niskanen on mennyt etemmä, alkavat he puhua kovemmin ja astuvat hiljakseen pois.)
RUOTTI.
Niin missäkö hinnassa tervat ovat Oulussa?
ERÄS MIES.
Niin, että paljonkohan nyt antanevat?
RUOTTI.
Sitäpä minäkään en tiedä. Tervan vienti olisi minullakin sinne ollut, vaan en lähde summan päälle. Suolojenhan nuo sanovat laskeuneen hinnassa.
TOINEN MIES.
Vai on.. No sehän sopii, olin juuri aikeessa lähteä suolan hakuun.. Lie tuossa puheessa perää?
RUOTTI.
Perä siinä on hyvinkin.. (He menevät pois.)
(Urut herkiävät soimasta, kellolla läpätään kolme kertaa ja kansaa menee pois kirkosta. Siellä on myös Antti ja Mäkärä. ANTIN ÄITI, NISKALAN EMÄNTÄ ja muita naisia vanhan kansan tapaan puettuina tulevat hautausmaalta. Kirkon edessä yhtyy Antti ja Mäkärä heihin.)
ANTTI.
Ka, äitihän täällä on. Hyvää iltaa, emännät.
ÄITI.
Me käytiin isäsi haudalla.
ANTTI.
Vai niin. Minäkin siellä toisinaan käyn istumassa jonakin kauniina iltana ja ajattelen aina, että minkälainenhan se isä lie ollut, sillä minä kovin vähän muistan häntä.
NISKALAN EMÄNTÄ.
Antti on aivan isänsä näköinen.
ANTTI.
Vai olen minä.
EMÄNTÄ.
(Vetäen huivia korvansa taa.) Niin mitenkä?
ANTTI.
Että vai olen minä.
EMÄNTÄ.
Niin ainai, sanon, aivan olet isäsi näköinen.
ÄITI.
Hyvin paljon hän sinusta pitikin. Vielä viimeisillään varoitti hän minua pitämään huolta sinusta, että lapsi kasvaisi kurituksessa ja herran pelvossa.
MÄKÄRÄ.
Ja kyllä nyt on mammalla pulska poika.
ÄITI.
(Hymyillen.) Niin, onhan se.
EMÄNTÄ.
Mistä te puhutte?
ÄITI.
(Kovemmin.) Mäkärä ilman vaan sanoi että minulla on nyt pulska poika.
EMÄNTÄ.
On kaiketi, ja kohta on pappina.
ÄITI.
Kohtahan se on. Muutapa minulla ei olekaan enää tässä maailmassa elettävää kuin nähdä sinut, Antti, pappina. Nähdä sinut saarnastuolissa siellä, ylhäällä ja kuulla sinun julistavan seurakunnalle raamatun puhdasta oppia.
MÄKÄRÄ.
Varmaan tulee Antista jalo saarnamies, ettei seuduilla toista, ellei enkeli taivaasta astu alas.
ANTTI.
(Näyttää alakuloiselta.) Oletko niin vakaantunut tuossa, toivossasi, ettei se voisi haihtua koskaan.
ÄITI.
Ei koskaan. Ennen tahdon kuolla tuossa toivossani, kuin nähdä sinut jonakin muuna.
ANTTI.
Olisiko se ollut isänikin tahto, että minusta kaikella muotoa täytyy tulla pappi?
ÄITI.
Käskihän isäsi minun pitämään huoli sinusta. Ja tämän kautta luulen juuri parhaiten turvanneeni tulevaisuutesi niin maallisesti kuin hengellisestikin, sillä pappinahan sinä parhaiten muistat pitää huolta sielustasi.
(MÄKÄRÄ on kulkenut vaimojoukossa ja katsellut jokaista hyvin tutkivasti. Pysähtyy nyt Niskalan emännän eteen ja tarkastelee häntä pää kallellaan.)
NISKALAN EMÄNTÄ.
Mitä se Mäkärä taas..?
MÄKÄRÄ.
(Kääntyy Antin puoleen ja nauraa ivallisesti.) Olen katsellut, tokko tuossa koko akkalaumassa löytyy yhtään oikeata kirkkomiestä.. Mutta eikö mitä.
EUKOT.
(Alkavat loukkaantuneina ahdistella Mäkärätä.) Mitä sillä sanot? Luuletko itse olevasi parempi! Kyllä et ole yhtään parempi.
NISKALAN EMÄNTÄ.
Mitä hän taas sanoi?
ERÄS VAIMO.
(Selittäen.) Hän sanoo, ettei meistä yksikään ole oikea kirkkomies.
(MÄKÄRÄ nauraa vatsansa pohjasta.)
NISKALAN EMÄNTÄ.
Siunaa ja varjele!.. Se roisto vaan nauraa sille.
MÄKÄRÄ.
(Yhä nauraen.) Enkös arvannut.. enkös arvannut.. Tuo eukkoväki, se ei kestä pienintäkään moitetta. He, he, he! Eukkoparat, vielä on teissäkin se vanha Aatami.
EUKOT.
(Keskenään.) Lähtään pois, mitä tuon hullun puheista. (He menevät.)
MÄKÄRÄ.
(Antille). Aina se on tuo ihminen arka kunniastaan.
(ERÄS MIES tulee pitkin maantietä, joka kulkee kirkon sivu poikki näyttämön. Hän kantaa pieniä matkakapineita ympärillään.)
ÄITI.
(Huomattuaan miehen, joka lähestyy heitä.) Antti, tuolla tulee se maisteri, joka tässä pari viikkoa sitten kävi meillä.
ANTTI.
Kas, Karihan siellä tulee. (Menee häntä vastaan.)
(ANTIN ÄITI ja MÄKÄRÄ menevät muiden vaimojen jälessä puhellen keskenään.)
ANTTI.
(Karille.) Terve tulemastasi takaisin!
KARI.
Bitte sehr!
ANTTI.
Pianpa sinä jouduit. En minä sinua vielä osannut odottaa.
KARI.
Minä koettelin jouduttautua tänne juhannusaatoksi.. Mutta eiköhän istuta tuohon sakastin rappusille, olen kulkenut jotenkin paljon tänä päivänä.
(Istuutuvat.)
KARI.
(Heittää