Aivan niin. Siinä juuri on syy kansan suruttomuuteen. Ilmankos jumalan sitten täytyy rangaista ihmiskuntaa nälkävuosilla, ruttotaudeilla, rajuilmoilla ja kaikkinaisilla vitsauksilla. Jos sitten on semmoisia, joille on tullut tosi hätä sielunsa pelastuksesta, niin heitä paikalla ruvetaan ahdistamaan lahkolaisina kirkon puolelta. Kyllä siitäkin saatiin kärsiä herännäisyyden ensi aikoina. Monessa muokassa Ukko-Paavokin oli. Häntä ahdistivat niin papit kuin vallesmannit ja mitä kaikkia heitä lienee. Mutta se mies kesti.
SAARELAINEN.
Kunpa hän olisi vieläkin seassamme vaikuttamassa.
NISKANEN.
Jottako hän ei sitten ole?
RUOTTI.
Jottako niin luulet, Saarelainen, ettei hän sitten ole seassamme vaikuttamassa?
NISKANEN.
Hänen henkensä vaikuttaa meissä.
RUOTTI.
Ja me hänen hengessään.
MÄKÄRÄ.
(Lähestyy Ruottia ja taputtaa hänen suurta vatsaa.) Niin tuota ihraa noin vankasti kasvatamme.. Hi. hi, hi.
RUOTTI.
Pois, koira!
MÄKÄRÄ.
So-soo ristitty!
ERÄS AKKA.
(Kantaen vehnäsvakkaa lähestyy Ruottia.) Eikös isännät osta vehnästä?
RUOTTI.
Onko tämä mikä markkinapaikka? Häh!..
(Ottaa akkaa käsivarresta.)
AKKA.
Ei, ei.. enhän minä ole sanonutkaan.. Päästä irti.
RUOTTI.
(Puulaa akkaa.) Häpeämätöin! kaupitse pakanoille, vaan elä ristityille kirkon mäellä. (Puulaa häntä uudestaan.)
(AKKA kaatuu ja vehnäset lentävät kentälle. Yleinen nauru.)
AKKA.
(Hyppää ylös ja uhkaa nyrkillään.) Saatanan körttiläiset!
MÄKÄRÄ.
(Taputellen eukkoa.) So, so eukko, ei pahaa pahalla kostaa. Poimitaan me vaan pois vehnäset, eikä olla tietäkseenkään.
AKKA.
(Noukkiessaan vehnäsiä.) Siinäkö teidän ristillisyys onkin, mokomat koirahattuset. Onko tuo oikean ristityn työtä tuo? Pthyi!.. Pthyi, herjat! Teidän päälle nyt ei viitsisi koiraansakaan usuttaa.
(ERÄS YLIOPPILAS, joka kantaa ylioppilaslakkia päässään, tulee akan puheen kestäessä kirkkomaalle ja lähenee miehiä.)
YLIOPPILAS.
Ohoh, onpas eukko kiivastunut. Päivää isännät.
(Kättelee Niskasta, Saarelaista ja Ruottia.)
AKKA.
Luulevat saavansa viskoa ihmisten vehnäsiä ympäri kirkkomaata. Sanokaapa
Antti-herrakin, eikö se ole hävytöintä.
ANTTI.
Kuka se niin tekee?
AKKA.
Tuopa Ruotti.
RUOTTI.
Onko sinulla oikeus käydä kauppaa kirkon toimituksen aikana.
AKKA.
On lauantaina, vaan sinulla ei ole oikeutta tehdä väkivaltaa.
ANTTI.
Kumpainenkin taidatte olla yhtä oikeassa.
RUOTTI.
Te vielä puolustatte häntä?
ANTTI.
Enpähän tässä osaa puolustaa paljon kumpaakaan. Eikä asia minua liikuta. (Ostaa vehnästä akalta ja antaa Mäkärälle.) Kelpaakos Mäkärälle kirkon mäellä ostettu vehnänen?
MÄKÄRÄ.
Mikä se ei Mäkärälle kelpaisi.. Suuri kiitos, suuri kiitos! (Työntää vehnästä suuhunsa.)
ANTTI.
Nyt lähdetään, Mäkärä, käymään kirkossa mekin.
MÄKÄRÄ.
Ei ne laske minua. Ajoivat äskenkin pois.
ANTTI.
Kyllä laskevat, kun mennään yhdessä.
(He menevät kirkkoon; akkakin menee pois vasuineen.)
RUOTTI.
(Osottaa Anttia.) Ja tuostakin vielä pitäisi tulla pappi.
NISKANEN.
Mikäs auttaa. Tehdäänhän tähän aikaan pappi miehestä millaisesta hyvänsä, joka vaan osaa selvästi lukea sen määrän, mitä papin koulussa tarvitaan, olipa sisällinen ihminen hänessä sitten minkä hengen lapsia tahansa.
RUOTTI.
Niin, niin.. niinhän se on tähän aikaan.
NISKANEN.
Ja taitanut ainakin olla niin.
RUOTTI.
Ja-ja taitanut ainakin olla niin.
SAARELAINEN.
Mutta mitenkä minä olen kuullut, ettei hänestä pappia tulekaan.
NISKANEN.
Niin ainakin äitinsä sanoo, että papiksi hän lukee.
RUOTTI.
Ni-niin ainakin äitinsä sanoo.
SAARELAINEN.
Niinhän se äitinsä luulee, vaan voipihan hän eukkoa peijata. Ei se mikä ihme olisi. Kun minä tässä äskettäin pistäysin hänen kamarissaan, niin näin siellä kaikellaisia kummallisia kirjoja, joita en luule tarvittavan papin koulua käydessä.
NISKANEN.
No mitä kirjoja ne olivat?
SAARELAINEN.
Ka, kun ne näet olivat vieraskielisiä, niin minä en saanut niistä mitään selvää. Mutta joitain philosohviioja ne näyttivät olevan. Oli siellä sitten senkin laatuisia kirjoja, joissa oli kaikellaisia kuvia ja eläimiä. Niitä varmaankaan ei luulisi pappien kirjoissa olevan.
RUOTTI.
Vaan jos ne ovat raamatun kuvia.
SAARELAINEN.
Ei, eihän raamatussa puhuta sellaisista sittipörriäisistä. Ja mikä vielä kummempi: kun minä aukasin muutaman pienen kirstun kantta, niin sinne kun oli neulain nenään pistetty kaikellaisia paarmoja, kärpäsiä, hämähäkkiä, hapsinkakkiaisia ja jos jonkinlaisia kuoriaisia, joita vielä oli niin mahdottoman paljon, että minä ihmettelen, mistä se tuommoisen paarmajoukon on saanut. Mitä semmoisesta osaa arvella?
RUOTTI.
E-en suinkaan ymmärrä.
NISKANEN.
Ne paarmathan ei taida hänen omiaan ollakaan. Olenhan nuo