Säätynsä uhri. Edith Wharton. Читать онлайн. Newlib. NEWLIB.NET

Автор: Edith Wharton
Издательство: Public Domain
Серия:
Жанр произведения: Зарубежная классика
Год издания: 0
isbn:
Скачать книгу
ei ole ketään, mutta minulla on palvelija, joka tulee aamuisin, ja hän on mahdollisesti juuri laittanut kuntoon teevehkeet ja käynyt hakemassa leivoksia."

      Hän vei Miss Bartin pieneen saliin, jonka seinillä riippui vanhoja maalauksia. Miss Bart huomasi kirjeitä ja muistiinpanopapereita pöydällä hansikoiden ja keppien joukossa, ja näki olevansa pienessä kirjastossa, hämärässä, mutta iloisessa, kirjariveineen, lystikkään näköisine turkkilaisine mattoineen, kirjoituspulpetteineen ja, kuten Selden oli olettanut, teevehkeineen matalalla pöydällä lähellä ikkunaa. Tuulenleyhkä puhalsi sisään heiluttaen musliiniuutimia ja tuoden kukkien tuoksua parvekkeen kukkaislaatikosta.

      Lily vaipui huokaisten eräälle kuluneelle nahkapäällystuolille.

      "Miten ihanaa, kun on tällainen paikka aivan yksinään itseään varten! Miten kurjaa on olla nainen!" Hän nojasi taaksepäin hyvin tyytymättömän näköisenä.

      Selden etsi astiakaapista leivoksia.

      "Tiedetäänhän olevan naisiakin, jotka saavat nauttia erikoisasunnon etuja", hän sanoi.

      "Kyllä, opettajattaria – tai leskiä. Mutta tytöillä, kurjilla, naitavilla tyttöparoilla!"

      "Minäkin tunnen tytön, jolla on oma asunto."

      Lily hypähti pystyyn. "Tunnetteko."

      "Tunnen kyllä", vakuutti toinen hänelle, poistuen kaapilta löydettyään etsimänsä leivokset.

      "Aha, minä tiedän – tarkoitatte Gerty Farishia." Hän hymyili hieman nyrpeästi. "Mutta minähän sanoin naitavilla – ja toisekseen, hänellä on kauhean pieni asumus eikä hänellä ole palvelustyttöä, ja niin kummallista kuin hänen ruokansa on. Hänen keittäjättärensä pesee pyykitkin ja ruoka maistuu saippualta. Minä kammoan sellaista, ymmärrättehän."

      "Teidän ei pidä olla hänen luonaan ruoalla pesupäivinä", sanoi Selden kakkua leikaten.

      Molemmat nauroivat, ja Selden kumartui sytyttämään teekeittiön alla olevaa lamppua, Miss Bartin kaataessa teetä pieneen vihreään teekannuun. Kun Selden tarkkasi hänen kättään, joka oli sileä kuin vanha norsunluu hoikkine vaaleanpunaisine kynsineen, ja safiirirannerengasta, joka riippui hänen ranteessaan, niin hän hymähti ivallisesti ajatellessaan hänen viettävän sellaista elämää kuin minkä hänen serkkunsa Gertrude Farish oli valinnut. Miss Bart näytti olevan niin ilmeisesti sen sivistyksen uhri, jonka tulos hän oli, että hänen rannerenkaansa eri renkaat näyttivät käsirautojen tavoin sitovan hänet hänen kohtaloonsa.

      Miss Bart näytti arvaavan hänen ajatuksensa. "Olin kauhea, kun sanoin sellaista Gertystä", sanoi hän viehättävänä tunnonvaivoissaan. "Unohdin, että hän on teidän serkkunne. Mutta me olemme niin erilaisia: hän haluaa olla hyvä, minä onnellinen. Ja sitäpaitsi hän on vapaa, minä en ole. Jos olisin vapaa, luulen, että voisin olla onnellinen hänenkin asunnossaan. On varmaankin autuaallista, kun saa järjestää olonsa ja elämänsä mielensä mukaan. Jos vain voisin jättää tätini salongin, niin tietäisin olevani parempi ihminen."

      "Onko siellä sitten niin paha?" kysyi Selden myötätuntoisesti.

      Miss Bart hymyili vastaan teekannun takaa, jota hän piti ylhäällä kaataessaan siihen vettä.

      "Siitä näkyy, miten harvoin te käytte siellä. Miksette tule useammin?"

      "Kun tulen, niin en tule katsomaan rouva Penistonin kotia."

      "Eipä ei", sanoi Miss Bart. "Te ette tule ollenkaan – ja kuitenkin meillä on niin hauska, kun tapaamme."

      "Ehkä on niin", vastasi toinen äkkiä. "Pelkään, ettei minulla ole kermaa – haluatteko sen sijasta sitruunaa?"

      "Mielelläni." Miss Bert odotti Seldenin leikatessa sitruunaa ja pannessa ohuen viipaleen hänen kuppiinsa. "Mutta se ei ole niin", väitti hän vastaan.

      "Mikä niin?"

      "Se, miksi ette koskaan tule." Hän kumartui eteenpäin neuvottomuuden varjo viehättävissä silmissään. "Toivon, että ymmärsitte – toivon, että selittäisitte. Luonnollisesti te tiedätte, että on miehiä, jotka eivät miellytä minua – senhän voi ilmaista silmänräpäyksessä. Ja on toisia, jotka pelkäävät minua: he luulevat, että tahdon mennä naimisiin heidän kanssaan." Hän hymyili hänelle suoraan vasten silmiä. "Mutta minä en luule, että paheksutte minua – ettekä te varmaankaan luule, että tahdon mennä kanssanne naimisiin."

      "En – vapautan teidät siitä", myönsi Selden.

      "Hyvä, no sitten —?"

      Selden oli vienyt kuppinsa uunin kamaralle ja nojasi uunin reunaa vastaan ja katseli häntä velton hyväntuulisen näköisenä – hän ei ollut otaksunut, että Miss Bart tahtoisi polttaa siipensä niin vähäisessä leikissä, mutta ehkä hän vain piti siinä kätensä; tai ehkä hänen Iaisensa tytön keskustelu on vain persoonallista laatua. Joka tapauksessa Miss Bart oli ihmeen kaunis, Selden oli kutsunut hänet teelle ja hänen oli pidettävä velvollisuuksistaan vaari.

      "Hyvä, no sitten", sanoi hän yhtäkkiä, "ehkä on niin."

      "Mikä?"

      "Se seikka, että ette tahdo mennä naimisiin kanssani. Minä en ehkä pidä sitä erikoisena aiheena käydä teitä katsomassa." Selden tunsi heikkoa väristystä pitkin selkärankaansa lausuttuaan tämän, mutta Miss Bartin nauru rohkaisi häntä.

      "Paras Mr. Selden, tuotapa en olisi odottanut teiltä. On typerää, että mielistelette minua, eikä typeryys sovi teille." Hän nojasi taaksepäin, maistellen teetään niin viehättävän tuomitsevan näköisenä, että Seldenillä, jos he olisivat olleet tädin salongissa, olisi ehkä ollut kiusaus kumota hänen johtopäätöksensä.

      "Ettekö käsitä", jatkoi Miss Bart, "että on kylliksi miehiä, jotka mielistelevät minua, ja että minä tahdon ystävää, joka ei arkaile sanoa minulle epämiellyttävääkin, kun sitä tarvitsen? Olen kuvitellut, että te tahtoisitte olla tuo ystävä – en tiedä miksi, paitsi että te ette ole itserakas narri ettekä ahdasmielinen ja että minun tarvitsisi teeskennellä teidän kanssanne tai olla varuillani teidän suhteenne." Hänen äänensä oli saanut vakavan sävyn ja hän tuijotti Seldeniin ja hänellä oli lapsen hämmentyneen vakava ilme.

      "Te ette tiedä, miten kovasti minä kaipaan sellaista ystävää", hän sanoi.

      "Tätini on täynnä muistikirjaviisautta, mutta kaikki se viisaus on omiaan saattamaan ihmisen aikaisin viisikymmenvuotiaaksi.

      "Ja toiset naiset – parhaat ystäväni – niin, he käyttävät minua hyväkseen tai käyttävät minua väärin; mutta he eivät välitä hituistakaan siitä, mitä minulle tapahtuu. Minä olen ollut mukana liian kauan – ihmiset alkavat väsyä minuun; he alkavat sanoa, että minun on mentävä naimisiin."

      Seurasi hetken hiljaisuus, jonka kestäessä Selden mietiskeli paria vuorosanaa, millä lisätä hetkisen tilanteen viehättävyyttä, mutta jätti sen sikseen ja kysyi sen sijaan yksinkertaisesti: "No, miksette tee sitä?"

      Hän punastui ja naurahti. "Ah, näen, että olette sittenkin ystävä ja että tämä on niitä epämieluisia asioita, joita pyysin."

      "Tarkoitukseni ei ollut sanoa epämieluista", vastasi Selden ystävällisesti. "Eikö avioliitto ole teidän kutsumuksenne? Eikö teitä kaikkia ole kasvatettu sitä varten?"

      Miss Bart huokaisi. "Niin luulen. Mitä sitä olisi muutakaan!"

      "Niin juuri. Ja miksei sitten ottaa vauhtia ja saattaa asia päätökseen?"

      Miss Bart kohautti olkapäitään. "Te puhutte ikäänkuin minun pitäisi naida ensimmäinen vastaantuleva mies."

      "Tarkoitukseni ei ollut sanoa, että te olette niin vain naitettavissa, vaan täytyy olla joku, jolla on sopivat ominaisuudet."

      Hän pudisti väsyneesti päätään. "Minä hylkäsin yhden tai kaksi hyvää onnenpotkausta, kun ensi kerran astuin seuraelämään – luulen, että jokainen tyttö tekee samoin; ja te tiedätte, että minä olen hirveän köyhä – ja