LEENA. Kyllä minun on hyvin vaikea ruveta heille emännöimään. Eikö muualla sopisi paremmin? Onhan se Halosen vaimo käynyt keittokoulun ja osaa paremmin kuin minä tehdä herroille ruokaa. Kun sen mies vielä on merillä, niin olisihan sielläkin tilaa.
VAINIO. Olisihan se niinkin, mutta kapteenin sukulainen kuuluu maalailevan tauluja ja haluavan tänne saaren päähän, jossa näkyy aava meri. Muuten luulen, että kapteeni voisi suuttua, ja siitä tulisi Eerolle ikävyyksiä. Tietäähän Leena, että hän kohta nimitetään luotsiksi. – Tuolla jo herrat tulevat. Leenan pitää päättää äkkiä.
(Luotsikapteeni, Viklund ja Kanervo tulevat.)
LUOTSIKAPTEENI. Täällähän teille pojat tulee kissanpäivät. Ei tämän ihanampaa paikkaa ole koko Suomenlahdella. Päivää emäntä! Tässä on maalari Viklund ja tässä ylioppilas Kanervo. Hauskoja poikia molemmat. Ottaahan emäntä heidät tänne asumaan?
LEENA. Kai minun on heidät ottaminen. Tervetuloa vaan! Onhan meillä täällä kamari, jossa voivat asua.
VIKLUND. Tämähän on vallan mainiota. Näin ihanaa ei ole Itaaliassakaan. Vai mitä arvelet Kanervo?
KANEHVO. Hyvin hupaisa paikka. Täällähän luulisi sinulta työn sujuvan. Ja aiheita ei sinulta täällä tule puuttumaan. Olethan nyt kerran tilaisuudessa kuvaamaan merta ja saarelaisia.
VIKLUND. Merta olen aina ihaillut. Se on niin suuremmoinen. Onnellisia ihmisiä, jotka saavat täällä meren helmassa elää kesät, talvet. Vai mitä Kanervo?
KA5ERVO. En vielä tiedä, lienevätkö onnellisia vai onnettomia. Luulen kuitenkin, että heillä on suuremmat mahdollisuudet kuin niillä, jotka kyntävät peltojaan mantereella.
LUOTSIKAPTEENI. No pojat! Mennään huoneeseen. Emäntä on hyvä ja keittää meille kahvia. Olisi hyvä, jos tekisitte sen pian, sillä minulla on kiire.
(Menevät kaikki kolme taloon.)
EEVASTIINA. Ystävällisiä herroja.
LEENA. Ainakin aluksi.
VAINIO. Tietääkö Leena uutisia?
LEENA. Tiedänpä kyllä. Mari on jo minulle kertonut Eeron nimityksestä.
VAINIO. Vai niin. Onneksi olkoon! Minulla on vähän kiire katsomaan Kautolan jahdin mereen panoa niin että hyvästi vaan Leena!
LEENA. Hyvästi, hyvästi.
(Eero ja Annikki tulevat.)
LEENA. Mistä se Eero tapasi Annikin?
ANNIKKI. Olin Vahtiluodolla kalassa. Pyysin päästä maihin Eeron veneessä.
LEENA. Saitteko paljonkin?
ANNIKKI. Eipä sanottavasti. Johan se paras hailiaika on ohitse. Olisi pitänyt meidänkin mennä Vahtiluodolle oljamiin varemmin, mutta kun Matti viipyi kaupungissa niin kauvan viime matkallaan, jäi se tekemättä. Ja se isäkin on jo niin huono ja vaivainen, ettei tahdo jaksaa verkkoja laskea. Mitä siitä sitten tulisi?
LEENA. Luotsivanhimman vaimo tässä vasta kertoi teidän elämästänne, ettei se taida juuri hääviä olla.
ANNIKKI. Ei, Jumala paratkoon.
LEENA. Samalla se Mari kertoi, että sinusta Eero kohta tehdään vakinainen luotsi. Ehkä jo lie tehtykin, vaikkeivät paperit vielä ole saapuneet.
EERO. Ihanko totta.
(Leena menee.)
Kuules Annikki, minusta tehdään luotsi. Vihdoinkin!
ANNIKKI. Vai niin!
EERO. Vai ei se sinua sen enempää ilahuta?
ANNIKKI. Mitäpä tuo minua juuri liikuttaisi.
EEEO. Mitäkö se sinua liikuttaisi! Etkö arvaa?
ANNIKKI. Olen huono arvaamaan arvoituksia.
EERO. Vai on tämä asia sinulle arvoitus. Onko se totta vai leikkiä?
ANNIKKI. Sanoinhan, etten ymmärrä arvoituksia.
EERO. Oletko todella niin huono arvaamaan? En ole sitä ennen tietänyt, vaikka olenkin sinut tuntenut pikkutytöstä. Kuule Annikki, mitä sanon!
(Eero kuulee ääniä talosta.)
Mutta mitä tämä on? Täällähän on vieraita. En tietänytkään sitä.
(Katsoo ovesta sisään.)
Äiti, tule tänne, ketä täällä on?
LEENA (Tulee.) Unohdin vallan kertoa sinulle. Kamarissa on luotsikapteeni ja kaksi nuorta herraa, jotka hän on tuonut tänne asumaan.
EERO. Kauvaksiko?
LEENA. Koko kesäksi.
EERO. Ja sinä otit heidät tänne?
LEENA. Otin. Mikäpä siinä auttoi, kun itse luotsikapteeni pyysi. Mutta mitäpä siitä olisi vastusta, ehkä tässä tullaan hyvinkin toimeen ja ansaitaankin siitä vähän.
EERO. Minusta se ei ollut hyvin tehty. Minä olin aikonut järjestää nämä kotiasiat nyt hyvin kiireesti vallan toisin. Eikö niin Annikki?
ANNIKKI (Kääntyy nauraen selin Eeroon.) Mistä minä sinun aikeitasi tuntisin?
LEENA. Ennätäthän sen tehdä syksymmälläkin.
EERO. Syksyyn saakka ennättää meikäläiselle tapahtua paljon.
VIKLUND (raottaen ovea.) Joko kohta saamme kahvia? Kapteenilla on kiire.
LEENA. Kohta, kohta. Käyn vaan hakemassa kermaa. Tule sinäkin Annikki auttamaan maitoa kuoriessa.
(Leena ja Annikki menevät. Eero heittäytyy pitkälleen nurmelle. Viklund ja Kanervo tulevat kamarista.)
VIKLUND. Sanoinhan, että näin täällä hiton sorjan tytön. Hän on varmaankin mennyt ulos, koska häntä ei näy täällä. Kerrassaan mainio malli! Hänet maalaan aivan ensimmäiseksi. Ajattele, jos sinulla lainkaan on mielikuvitusta: maalaan hänet, kun hän istuu meren rannalla, auringon laskussa, joka kultaa hänen kutrinsa. Valkoiset laineet huuhtovat hänen alastomia jalkojaan ja tuuli kietoo vaatteet tiukalle hänen ihanan vartalonsa ympärille. Nimeksi panen minä: Odotus. Eikö se ole mainiota?
KANERVO. Onpa kyllä, vaikka aihe tuntuu minusta hyvin vanhalta.
VIKLUND. Tietysti se tuntuu vanhalta. Kaikki aiheet ovat vanhoja, mutta taiteilijan tulee niihin luoda uusi henki. Eikö muuten ole omituista ajatella, että me suomalaiset asumme meren ympäröiminä, mutta meidän maalarimme eivät osaa kuvata merta eivätkä meidän runoilijamme laulaa siitä. – Mutta minne se tyttö katosi?
EERO (On herrojen huomaamatta noussut maasta.) Anteeksi. Hän tulee kohta.
(Herrat säpsähtävät.)
Olen Eero Luotola.
VIKLUND (Kuiskaa Kanervolle.) Toinen mainio malli. Minulle tulee täällä paljon tekemistä.
(Ääneen.)
Kiitoksia, Luotola, ilmoituksestanne. Kanervo, menemmekö kamariin?
(Poistuvat.)
LEENA ja ANNIKKI (tulevat.)
EERO. Hauskoja herroja. Iskivät heti silmänsä sinuun, Annikki. Tästähän tulee oikein hupaista.
(Katkerasti.)
Äiti ei tiedä, mitä hän on tehnyt!
LEENA. Malta mieltäsi poika! Olet yhä vaan niin lapsellinen kuin paitaressu. Jos olet mies, niin pidä puoliasi.
ANNIKKI (nauraa.) Samaa sanon minäkin!
EERO. Annikki, kuulehan minua. Älä rupea mihinkään tekemisiin noiden herrojen kanssa. Tietäähän ne mokomat. Tulevat vaan tänne saareen huvittelemaan eikä heistä ole takeita, mitä tekevät. Etkö kuule, mitä sanon? Vastaahan