Toinen huomattava tapaus oli se, että iltapäivällä Siskiyon Pearly laski veneensä rannalle. Hän oli juuri tullut ulkomaailmasta ja hänellä oli neljän kuukauden vanha sanomalehti. Lisäksi oli hänellä puolitusinaa wiskytynnyriä, jotka kaikki oli osoitettu Kihara-Jimilie. Red Cow'n miehet jättivät työt seisomaan. Maistettiin wiskyä – dollari ryypystä, kulta punnittuna Jimin vaakaan – ja keskusteltiin uutisista. Ja kaikki olisi käynyt hyvin, jollei Kihara-Jim olisi keksinyt lurjusmaista suunnitelmaa, nimittäin juottaa ensiksi Marcus O'Brien humalaan ja sitten ostaa hänen kultalöytönsä.
Suunnitelman edellinen osa sujui mainiosti. Se aloitettiin aikaisin illalla ja klo 9 aikaan oli O'Brien päässyt laulutasolle. Hän kiersi toisen käsivartensa Kihara-Jimin kaulaan hyräillen myöskin surkeasti manalle menneen Fergusonin laulua pikkulinnuista. Mitäpä vaaraa olisi hänen tarvinnutkaan senvuoksi nyt pelätä, kun leirin ainoa mies, jolla oli herkkä taiteellinen taju, parhaillaan kiisi Yukonia alaspäin viiden mailin nopeudella tunnissa.
Mutta suunnitelman toinen osa ei tahtonut mitenkään luonnistua. Miten paljon wiskyä O'Brienin kurkkuun kaadettiinkaan, niin mahdotonta oli kuitenkin saada häntä tajuamaan, että hänen ehdoton ystävyysvelvollisuutensa oli myydä valtaus. Tosin hän horjui ja silloin tällöin näytti olevan aivan taipumaisillaan. Mutta sumuisessa päässään hän yhtä kaikki naureskeli itsekseen. Peli oli aloitettu Kihara-Jimin ja hänen välillään ja se miellytti häntä. Wisky oli hyvää. Se laskettiin erikoisesta tynnyristä, jonka sisältö oli ainakin kymmenen kertaa parempaa kuin viiden muun tynnyrin.
Siskiyon Pearly jakeli ryyppyjä etuhuoneessa Red Cow'n muulle seurakunnalle, sillä aikaa kuin O'Brien ja Kihara-Jim viettivät kaupantekojuominkejaan keittiössä. Mutta O'Brien ei ollutkaan vähään tyytyväinen. Hän pistäytyi etuhuoneeseen palaten sieltä mukanaan Mucluc Charley ja Percy Leclaire.
"Liiketovereita, minun liiketovereitani", selitteli hän tehden leveän kädenliikkeen heihin päin ja hymyillen vilpittömästi Jimille. "Luotan aina heidän arvosteluunsa, aina. He ovat miehiä. Annapa heillekin tulinen ryyppy, Jim, ja puhelkaamme sitten asiasta."
Se oli uusi alkusoitto. Mutta nopeasti Kihara-Jim arvioi uudelleen valtauksen muistoaan, että kun hän oli huuhtonut viimeisen pannun, oli tuloksena ollut seitsemän dollaria. Ja Jim päätteli, että kannatti uhrata ylimääräinen wiskyannos, vaikkakin siitä toisessa huoneessa maksettiin dollari ja ryyppy.
"Minä en ole taipuisa suostumaan", soperteli O'Brien tovereilleen selitellen näille kysymyksessä olevaa asiaa. "Niin, minäkö? Myisinkö kymmenestätuhannesta dollarista! Ei, totta vie! en! Aion kaivaa kullan itse ja sitten lähden Jumalan maahan, Etelä-Californiaan. Siellä on oikea paikka, missä vietän raskaan elämäni loppupäivät. Ja sitten lähden … kuten jo sanoin, sitten lähden … mihin sanoinkaan lähteväni?"
"Strutsifarmille", ehdotti Mucluc Charley.
"Varmasti, niin, juuri sinne lähdenkin." Äkkiä O'Brien oikasihe ja katseli kummastellen Mucluc Charleya. "Mistä sinä sen tiesit? En ole siitä kertonut. Totta vie, en ole. Sinä olet ajatustenlukua, Charley. Annapa vielä ryyppy!"
Kihara-Jim täytti lasit ja sai ilon nähdä neljän dollarin arvosta wiskyä katoavan. Yhden dollarin arvosta täytyi hänen rangaista itseään, sillä O'Brien vaati, että hänen täytyi ryypätä yhtä usein kuin vieraatkin.
"Parempi ottaa raha heti paikalla," arveli Leclaire. "Kaivaminen vie sinulta kaksi vuotta ja koko sen ajan saisit olla haudottamassa strutsinpoikasia ja nykimässä sulkia täysikasvuisilta."
O'Brien mietti ehdotusta ja nyökäytti hyväksyvästi. Kihara-Jim katsahti kiitollisesti Leclaireen ja täytti lasit uudelleen.
"Odotapa vähän!" lepersi Mucluc Charley, jonka kieli alkoi liikkua nopeammin, vaikka hieman kangerrellen. "Rippi-isänäsi – ei, vaan – veljenäsi – hitto vieköön!" Hän pysähtyi koettaen selvittää ajatuksiaan uutta alkua varten. "Ystävänäsi – liiketoverinasi, piti minun sanoa, ehdottaisin, paremmin – ottaisin vapauden, miten olikaan, mainita – arvelen, huomauttaa, että pitäisi olla enemmän strutseja… Hemmetti!" Hän tyhjensi lasin ja koetti jatkaa varovammin. "Tarkoitukseni on sanoa … mitä se olikaan?" Hän iski muutamia kertoja lujasti nyrkillä päätään ajatusten selvittämiseksi. "Nyt sen muistin!" hän kiljasi riemuissaan. "Oletetaanpa, että löytösi tuottaisi enemmän kuin kymmenentuhatta dollaria!"
O'Brien oli ilmeisesti valmis päättämään kaupan, mutta nyt hän pyörsi ympäri.
"Siinäpä se! Loistava ajatus! Se ei johtunut ensinkään mieleeni." Lämpimästi hän tarttui Mucluc Charleyn käteen. "Hyvä ystävä! Oikea liiketoveri!" Sitten hän kääntyi kiukkuisesti Kihara-Jimiin. "Kenties löytämässäni suonessa onkin satatuhatta dollaria. Ethän tahdo ryöstää vanhalta ystävältäsi, Jim, ethän? Varmasti et tahdo. Tunnen sinut paremmin kuin sinä itse, paremmin kuin itse tunnetkaan. Maistetaanpa vielä! Olemme ystävyksiä, me kaikki, sanon, ystävyksiä keskenämme."
Ja siten jatkui puhe, wiskyä maistettiin ja Kihara-Jimin toiveet vuoroin nousivat, vuoroin laskivat. Milloin esitti Leclaire syitä heti solmittavan kaupan puolesta melkein saaden vastahakoisen O'Brienin taivutetuksi heti taas menettääkseen voittonsa Mucluc Charleyn esittäessä loistavammat syyt kauppaa vastaan. Milloin taas Mucluc Charley puolestaan vakuuttavasti puolsi myyntiä ja Percy Leclaire sitä itsepintaisesti vastusti. Seuraavana hetkenä O'Brien itse innokkaasti halusi kaupan solmiamista, kun taas molemmat ystävät kyynelsilmin vannottivat häntä luopumaan siitä aikeesta. Mitä enemmän he nauttivat wiskyä, sitä rehevämmäksi muuttui heidän mielikuvituksensa. Samalla kun selväpäinen olisi keksinyt yhden syyn myynnin puolesta ja toisen sitä vastaan, keksivät heidän humaltuneet aivonsa niitä tusinoittain. Ja siksi vilpittömästi ja vakuuttavasti he esittivät syynsä toisilleen, että he vähäväliä muuttuivat väitellessään päinvastaiselle puolelle.
Mutta lopuksikin Mucluc Charley ja Leclaire yhdessä puolsivat lujasti kauppaa ja nopeasti kumosivat kaikki O'Brienin esittämät vastaväitteet. O'Brien tuli toivottomaksi. Esitettyään viimeisen perustelunsa hän istui sanattomana heittäen vetoavia silmäyksiä ystäviinsä, jotka olivat jättäneet hänet yksin. Hän nykäsi pöydän alla Mucluc Charleya sääreen, mutta tämä armoton sankari vain heti toi esiin uuden ja vastustamattoman perusteen myynnin puolesta. Kihara-Jim otti kirjoitusvehkeet ja valmisti kauppakirjan. O'Brien istui kastettu kynä kädessään.
"Otetaan vielä yksi ryyppy", hän lausui. "Vielä yksi, ennenkuin kirjoitan nimeni ja luovutan satatuhatta dollaria."
Riemuissaan täytti Kihara-Jim lasit. O'Brien tyhjensi ryyppynsä ja kumartui sitten nimeään kirjoittamaan kynän häilyessä sinne tänne. Mutta ennenkuin hän oli ehtinyt saada paperille muuta kuin suuren mustetahran, hän hypähti ylös hämärän ajatusryöpyn tulviessa hänen mieleensä. Hän seisoi toisten juomaveikkojen edessä horjahdellen sinne tänne ja hänen silmistään kuvastuivat myllertävät ajatukset. Sitten hän teki päätöksen ja hyväntahtoinen hymy levisi hänen kasvoilleen. Hän kääntyi oluenmyyjään, tarttui tämän käteen ja alkoi juhlallisesti puhua:
"Jim, sinä olet ystäväni. Tässä käteni. Iske kämmentä, vanha veikko! En tahdo sitä tehdä. En tahdo myydä. En tahdo rosvota ystävääni. Ei ikinä saa kukaan sanoa, että Marcus O'Brien rosvosi juopuneen ystävänsä. Sinä olet päissäsi, Jim, ja minä en sinua rosvoa. Ennen se ei tullut mieleeni, en tiedä, mikä minulla oikein on, mutta se ei pälkähtänytkään mieleeni. Ajattelepa, hitto vie! ajattelepa, Jim, vanha veikko, ajattelepa, jollei koko siinä kirotussa suonessa ole kymmentäkääntuhatta dollaria. Silloin olisi kauppa rosvoamista. Ei, hyvät herrat, se ei käy. Marcus O'Brien hankkii rahaa maasta eikä ystäviensä kustannuksella."
Percy Leclaire ja Mucluc Charley tukahduttivat olutkauppiaan vastaväitteet äänekkäästi osoittaen ihastustaan näin ylevien