Ja huomenn' elämän ja kruunun heitän
Ja uutta vaivaa teille tuotan vain. —
Ma vuotta neljäkymment' olen ollut
Soturis, Rooma, onnell' ohjannut
Maan sotavoimaa, hautaan kätkenyt
Ykskolmatt' urhopoikaa, jotka saivat
Ritarilyönnin kentällä ja aseiss'
Uroina maansa eteen kaatuivat.
Kunniasauva vanhukselle sopii,
Ei maita vallitseva valtikka;
Sen viime pitäjässä lujuutt' oli.
Sa kruunun, Titus, saat, jos sitä pyydät.
Tribuuni julkea, vai tiedät sen?
Oi, tyynny, Saturninus!
Roomalaiset,
Minulle oikeutta! – Miekka maalle,
Patriisit! Älkää kätkekö sit' ennen
Kuin Saturninus Rooman keisar' on. —
Pois hornan kattilaan, Andronicus,
Jos multa kansan sydämmet sa ryöstät!
Mies ylpeä, jok' onnes ehkäiset,
Kun jalo Titus hyvää sulle aikoo!
Oi, tyynny, prinssi! Kansan sydämmet
Ma sulle hankin, puolees taivutan ne.
Andronicus, min' en sua imartele.
Vaan kunnioitan kuolinhetkeen asti.
Jos lahkoani ystävilläs lisäät,
Niin suuresti sua kiitän; kiitoshan
On jalomielisille parhain palkka.
Te, jalot tribuunit, ja Rooman kansa,
Äänenne pyydän, vaali-oikeutenne:
Ne uskokaa Andronicukselle.
Andronicusta kunnioittaakseen
Ja urhon kotiin paluust' iloitakseen,
Sen kansa ottaa, kenen määrää hän.
Tribuunit, kiitos suur'! Siis Saturninus
Valitkaa, keisarinne vanhin poika,
Jonk' avut varmaan Roomaa kirkastavat,
Niin kuin Titaanin säteet maailmaa,
Ja oikeuden kypsyttävät maassa.
Jos neuvoani kuulette, niin hänet
Siis kruunatkaa, – ja keisar' eläköön!
Patriisit ja plebeijit, yhteis-äänin
Ja hurraa-huudoin Saturninuksen
Siis valitsemme Rooman keisariksi:
Eläköön keisarimme Saturninus!
Titus Andronicus, sua suosiostas
Mua kohtaan tämän päivän vaalissa
Täss' ansiosi-mukaisesti kiitän
Ja töillä hyvyytesi palkitsen.
Aluksi, Titus, korottaakseni
Sun mainettas ja perhees arvoa,
Ma teen Laviniasta keisarinnan,
Sydämmeni ja Rooman haltijan,
Ja Pantheoniss' otan avioksi.
Tää onko mieleesi, Andronicus?
On, arvon herra; tämä liitto mulle
On varsin kunniaksi. Rooman nähden
Täss' omistan nyt Saturninukselle,
Kuninkaalle ja valtakunnan päälle,
Maanpiirin valtiaalle, miekkani,
Triumphi-vaununi ja vankini, —
Arvoisa lahja Rooman keisarille!
Nää ota vastaan kunniani merkit,
Jotk' alamaisen veroks etees lasken.
Suur' kiitos, jalo Titus, elon tuoja!
Kuink' annistas ja sinust' ylpeilen,
On Rooma muisteleva. Vähääkään jos
Unohdan äärettömist' ansioistas,
Uskollisuutens' unohtakoon Rooma!
Olette, rouva, keisarin nyt vanki;
Hän arvonne ja säädyn mukaan teitä
Ja seuraannekin hyvin kohtelee.
Ihana nainen! Moist' ei pintaa tapaa:
Tuon naisin, jos viel' oisin naimaan vapaa. —
Pois otsan pilvet, kaunis kuningatar!
Vaikk' ilon tappanut on tappiosi,
Et silti Roomaan tullut pilkaksi:
Sua ruhtinaallisest' on kohdeltava.
Sanaani luota; katkeruus ei kaataa
Saa toivoa; voi lohduttajas nostaa
Sun goottein kuningatart' ylemmäksi. —
Lavinia, ethän tätä paheksu?
En suinkaan: aateluutennehan takaa,
Ett' tarkoituksenne on siivo, vakaa.
Lavinia, kiitos! – Tulkaa, roomalaiset!
Vapaiksi vangit pääskööt lunnaitta.
Nyt rummuin, torvin vaali julistakaa!
Anteeksi, Titus, mun on tämä neiti.
Mitä, herra? Tosiko on tarkoitus?
On, jalo Titus, luja myöskin päätös
Pysyä kiinni oikeudessani.
MARCUS. Suum cuique, sanoo roomalainen laki; On oikeus hällä ottaa omansa.
Se hänen tuleekin, jos minä elän.
Pois, konnat! Missä keisarin on vahti?
Petosta! Viety on Lavinia.
Viety?
Ken hänet vei?
Se, joka vaikka konsa
Pois keltä tahans' ottaa morsionsa.
Avuksi, veljet! Minä ovea
Sill'aikaa miekallani vartioitsen.
Mukaani,