Salaperäinen ovi. Роберт Стивенсон

halusta, kun hilpeämmät ja puheliaammat vieraat jo olivat kynnyksellä; hänen vaatimattomassa seurassaan istumisesta pidettiin: se oli kuin jonkunlainen valmistautuminen yksinäisyyteen, ja hänen sisältörikkaassa hiljaisuudessaan mielellään lepäsi meluisan iloisuuden ponnistelevan tyhjyyden jälkeen. Tohtori Jekyllilläkin oli tällainen maku; ja kun hän nyt istui takkavalkean vastakkaisella sivulla kookkaana, muhkeana, hyvin säilyneenä viisikymmenvuotiaana miehenä, kauniilla kasvoillaan eräänlainen veitikkamainen ilme, mutta muuten miellyttävän, voimakkaan ja luottamusta herättävän näköisenä – niin huomasi hänen eleistään selvästi, että hän katseli vierastansa lämpöisellä ja teeskentelemättömällä ystävyydellä.

      »Minä haluaisin puhella kanssasi, Jekyll», alkoi mr Utterson. »Tuosta testamentista, tiedäthän.»

      Tarkkaavainen henkilö olisi huomannut, että tämä aine ei ollut tervetullut, mutta tohtori vastasi keveällä äänellä: »Sinulla on todellakin syytä valittaa, Utterson parkani, niin kiusallista suojattia. Minä en ole kuunaan nähnyt ihmisen olevan niin huolissaan jostakin, mikä ei välittömästi koske häntä itseään, kuin sinä olet tuon onnettoman testamentin vuoksi – sitä saattaisi mahdollisesti olla tuo härkäpäinen kerskailija Lanyon siihen nähden, mitä hän lörpöttelee minun tieteellisistä harhaopeistani, mukamas. Vaikka, tiedänhän minä, että hän on hyvä mies – älä ensinkään rypistä otsaasi – mainio mies – minä haluaisin tavata häntä useammin; mutta itsepäinen kerskailija hän on joka tapauksessa – taitamaton, yksipuolinen suupaltti. En ole milloinkaan niin erehtynyt kenenkään ihmisen suhteen kuin Lanyonin.»

      »Sinä tiedät, etten minä ole koskaan sitä hyväksynyt», jatkoi Utterson, huolimatta ystävän yrityksestä kääntää keskustelu toisaalle.

      »Testamenttia? Niin, tiedänhän sen», vastasi tohtori jotenkin terävästi.

      »Sen olet kyllä selvästi näyttänyt käytökselläsi.»

      »Niin, ja nyt sanon sen vielä kerran», jatkoi juristi. »Minä olen saanut kuulla yhtä ja toista tuosta nuoresta Hydestä.»

      Tohtori Jekyllin kauniit kasvot kalpenivat huuliin asti, ja varjon tapainen laskeutui hänen silmäinsä yli.

      »En halua kuulla enempää», virkkoi hän. »Olemmehan sopineet, ettei tähän asiaan enää kajota.».

      »Mutta se, mitä olen saanut kuulla, on hirveätä – »

      »Se ei merkitse mitään. Sinä et lainkaan käsitä asemaani», vastasi tohtori änkyttäen ja kuin hakien sanoja. »Minä olen – hyvin vaikeassa ja kiusallisessa asemassa, Utterson, – olosuhteeni ovat – hyvin omituiset – hyvin omituiset. Se on – sanalla sanoen, asia kuuluu niiden luokkaan, joita ei paranneta niistä puhumalla.»

      »Jekyll», sanoi Utterson, »sinä tunnet minut. Sinä tiedät, että minuun voi luottaa. Puhu avoimesti minulle. Usko asiasi minulle. Minä en epäile, etten voisi tavalla taikka toisella auttaa sinua.»

      »Paras veljeni», vastasi tohtori. »Tämä on ystävällinen esitys, jonka teet – hyvin ystävällinen – en tiedä, miten voisin kiittää sinua. Minä luotan sinuun täydellisesti; mieluummin uskoisin itseni sinulle kuin kenellekään muulle elävälle olennolle, jos se olisi minun vallassani. Mutta niin ei suinkaan asian laita ole, kuin mielessäsi kuvittelet. Ei se ole lainkaan vaarallista – ja – vain tyynnyttääkseni hyvää sydäntäsi, vanha ystävä – minä sanon sinulle yhden asian: millä hetkellä hyväksi näen, voin minä vapautua Hydestä; hän ei siinä tapauksessa enää milloinkaan kiusaa minua. Sen asian vakuudeksi annan sinulle käteni. Mutta minä kiitän sinua tuhansin kerroin. Ja yksi asia vielä – et saa siitä pahastua: tämä on kokonaan yksityinen asia, ja minä pyydän sinua antamaan sen olla sinänsä.»

      Utterson istui hetken ajan vaiti ja tuijotti tuleen.

      »Luullakseni olet oikeassa», sanoi hän vihdoin nousten ylös.

      »Niin – mutta kun nyt kerran olemme tulleet puhuneeksi asiasta – viimeisen kerran, toivoakseni – » jatkoi tohtori, »niin on olemassa eräs kohta, jonka minä haluaisin sinun ymmärtävän. Minä suosin todellakin suuresti Hyde parkaa. Minä tiedän, että sinä olet tavannut hänet; hän on sanonut minulle sen, ja – ja pelkäänpä hänen olleen hieman epäkohteliaan. Mutta minulla on todellinen, hyvin lämmin osanotto tuohon nuoreen mieheen nähden. Ja jos minä – jos minä menisin pois, Utterson, niin pyydän, että sinä lupaat minulle pitää silmällä hänen etuansa ja huolehtia, että hän saa kaiken, mikä hänelle oikeuden mukaan on tuleva. Olen vakuutettu, että sinä tekisit sen, jos tuntisit asian kokonaisuudessaan. Minulle olisi todellinen helpotus, jos lupaisit tehdä sen.»