"Mikä häntä on polttanut?" sanoi Harvey uteliaana.
"Mansikat arvatenkin. Toisinaan polttavat kurpitsat ja toisinaan sitruunat ja kurkut. Niin, kyllä hän nyt on poltettu kyynärpäitä myöten. Sen miehen kova onni on kerrassaan ihmeellinen. Nyt meidän on käytävä käsiksi taljoihin ja hinattava ne kannelle. Onko ihan totta, mitä sanoit äsken, nimittäin ettet ole vielä eläissäsi kättäsi työhön koukistanut? Se mahtaa tuntua vähän kummalta, vai mitä?"
"Joka tapauksessa aion nyt yrittää tehdä työtä", vastasi Harvey urheasti. "Kaikki on minulle vain niin tuiki uutta."
"Tartu sitten tuohon köyteen, joka on takanasi!"
Harvey haparoi käteensä pitkällä rautakoukulla varustetun köyden, joka riippui isonmaston haruksesta, samalla kuin Dan laski alas toisen, joka juoksi jostakin, mitä hän nimitti "latvakajiksi". Samassa laski Manuelin vene lastineen kuunarin sivulle. Portugalilainen hymyili säteilevää hymyä, jonka Harvey myöhemmin oppi hyvin tuntemaan, ja alkoi lyhytvartisella haarukalla viskellä kaloja kannella olevaan hinkaloon. "Kaksisataa kolmekymmentäyksi", hän huusi.
"Anna koukku hänelle", sanoi Dan, ja Harvey kurotti sen Manuelin käsiin. Hän pisti sen veneen keulassa olevaan köysisilmukkaan, otti Danin köyden ja kiinnitti sen peräsilmukkaan ja kiipesi sitten kuunariin.
"Vedä!" huusi Dan, ja Harvey veti, kummastellen kuinka helposti vene kohosi.
"Heitä jo, ei sen paikka ole ristipuilla!" nauroi Dan; ja Harvey heitti vetämästä, sillä vene keikkui ilmassa hänen päänsä yläpuolella.
"Päästä alemmas", huusi Dan, ja Harveyn laskiessa Dan suuntasi kevyttä venettä yhdellä kädellä kunnes se sievästi laskeutui paikalleen juuri isonmaston taakse. "Ne eivät paina mitään tyhjinä. Kävihän se matkustajan työksi aika hyvin. Merimiehen kannalta siinä kyllä olisi yhtä ja toista muistuttamista."
"Ahaa!" sanoi Manuel ojentaen ruskean kätensä. "Sinä voida aika hyvin nyt? Tämä aika viime iltana kalat ne kalasti sinua. Nyt sinä kalastat kaloja. Aa, mitä?"
"Minä – minä olen kovasti kiitollinen", sopersi Harvey, ja hänen onneton kätensä pistäytyi taaskin taskuun, mutta samassa hän muisti ettei hänellä ollutkaan rahaa mitä tarjota. Kun hän oppi tuntemaan Manuelia paremmin, punastui hän häpeästä makuukojussaan ajatellessaan millaisen erehdyksen hän olisi voinut tehdä.
"Ei ole mitään miksi kiittää minua?" sanoi Manuel. "Kuinka minä voi jättää sinua ajelemaan ympäri matalikot? Nyt sinä olla kalastaja – aa, mitä? Ooh! Uuh!" Hän taivutteli itseään kankeasti edes ja takaisin nivusistaan, versyttääkseen turtuneita jäseniään.
"Minä en olla puhdistanut venettä tänään. Liian kiire. Danny, poikanen, puhdista se minun edestä."
Harvey astui heti esiin. Tässä oli jotain, mitä hän saattoi tehdä henkensä pelastajaa auttaakseen.
Dan viskasi hänelle huosiaimen, ja hän kumartui veneen yli, alkaen pyyhkiä pois limaa, tosin kömpelösti, mutta innokkaasti. "Ota irti astinlaudat; ne luistavat noissa uurteissa", sanoi Dan. "Pyyhi ne ja pane takaisin. Ei pidä koskaan päästää astinlautoja paatumaan kiinni. Niitä voi joskus tarvita kipeästikin. Kas, siinä on Pitkä Jack."
Välkkyvä kalavirta lensi hinkaloon kuunarin sivulla olevasta veneestä.
"Manuel, ota sinä köysi. Minä laitan pöydät. Harvey, jouduta valmiiksi Manuelin vene. Pitkän Jackin vene tulee sen päälle."
Harvey katsahti ylös huosinnastaan ja näki toisen veneen pohjan juuri päänsä päällä.
"Ihan kuin intialaiset taikalaatikot, eivätkös olekin?" sanoi Dan, kun toinen vene solahti toiseen.
"Pujahtaa kuin ankka veteen", sanoi Pitkä Jack, harmahtava-leukainen, pitkähuulinen irlantilainen, taivutellen vartaloaan kahtaallekäsin aivan samoin kuin Manuel oli tehnyt. Diskon karhea mörinä kuului kajuutasta, ja tuon tuostakin he kuulivat kuinka hän imaisi kynäänsä.
"Sataneljäkymmentäyhdeksän ja puoli – onneksi olkoon, Discobolus!" sanoi Pitkä Jack. "Minä raadan itseni kuoliaaksi täyttääkseni sinun taskujasi. Kirjota se huonoksi saaliiksi. Portugalilainen on vienyt voiton minusta."
Uusi vene laskea hurautti kuunarin sivulle ja lisää kaloja syydettiin karsinaan.
"Kaksisataa ja kolme. Katsokaas matkustajaa!" Puhuja oli vielä suurempi kuin irlantilainen, ja vasemman silmän alta oikeaan suupieleen kulkeva tummanpunainen arpi antoi hänen kasvoilleen omituisen näön.
Tietämättä mitä muutakaan tehdä, Harvey pyyhki köysiluudalla jokaisen veneen sitä mukaa kuin ne laskeutuivat paikalleen, veti ulos astinlaudat ja pani ne veneen pohjalle.
"Se suuntailee hyvin", sanoi arpinaamainen mies, joka oli Tom Platt, katsellen häntä arvostelevasti. "Kaikki asiat voidaan tehdä kahdella tavalla. Joko kalastaja-tapaan – mikä pää hyvänsä ensiksi ja huolimaton kaapaisu ylikynteen – taikka sitten – "
"Siten kuin me tehtiin vanhalla 'Ohiolla'!" keskeytti Dan työntäytyen miesryhmään kokoonkäännettävillä jaloilla varustettua pitkää pöytää kantaen. "Pois tieltä, Tom Platt, että saan laittaa pöydän paikalleen."
Hän työnsi pöydän toisen pään kahteen reilingissä olevaan loveen, tönäisi ulos kääntöjalan ja kyyristyi juuri ajoissa välttääkseen entisen merisotilaan huimaiseman läimäyksen.
"Ja näin sitä tehtiin myös 'Ohiolla', Danny. Ymmärrätkös?" sanoi Tom Platt nauraen.
"Sitten ne olivat siellä varmaan kierosilmäisiä, sillä se ei sattunut, ja minä tiedän erään, joka löytää saappaansa isonmaston huipusta, jollei hän jätä meitä rauhaan. Pois tieltä! Näettehän, että minulla on kiire!"
"Danny, sinä et tee koko päivänä muuta kuin makaat touvirullalla ja nukut", sanoi Pitkä Jack. "Sinä olet häpeämättömyyden huippu, ja minä olen vakuutettu että sinä turmelet uuden kansimatkustajammekin yhdessä viikossa."
"Hänen nimensä on Harvey", sanoi Dan, heilutellen kahta omituisen muotoista veistä, "ja hän on ennen pitkää viiden south-bostonilaisen simpukantonkijan veroinen." Hän asetti veitset aistikkaasti pöydälle ja jäi sitten kallella päin ihailemaan vaikutusta.
"Minä luulen että niitä on neljäkymmentäkaksi", sanoi hento ääni aluksen sivulla, ja kannellaolijat remahtivat nauramaan, kun toinen ääni vastasi. "Sitten minulla on kerran ollut hyvä onni, sillä minulla on neljäkymmentäviisi, vaikka olen saanut polttoja ihan armottomasti."
"Neljäkymmentäkaksi tai neljäkymmentäviisi. Minä sekaannuin laskussani", sanoi hento ääni.
"Pennsylvania ja Salters-setä siinä laskevat saalistaan. Se on hauskempaa kuin sirkusnäytäntö", sanoi Dan. "Katsohan toki heitä!"
"Tulkaa sisään, tulkaa sisään!" mylvi pitkä Jack. "Siellä ulkona on kosteata, lapset."
"Neljäkymmentäkaksi sinä sanoit." Puhuja oli Salters-setä.
"Minä lasken sitten uudestaan", vastasi toinen ääni säyseästi.
Molemmat veneet töksähtivät yhteen ja jysähtivät aluksen kylkeen.
"Jerusalemin hävitys!" tiuskaisi Salters-setä, huovata molskuttaen. "Mikä riivasi sellaisen maamyyrän kuin sinä panemaan jalkaasi veneeseen, se on minulle käsittämätöntä. Ei paljon puuttunut ettet kerrassaan kaatanut minua."
"Olen pahoillani, Salters. Minähän tulin merelle parantamaan vatsakatarriani. Minä muistelen, että sinä itse kehotit minua."
"Mene Valaankuoppaan vatsakatarrinesi", ärjyi Salters-setä, pieni pyylevä ukko. "Sinähän tulet taas päälIeni. Kumpi se nyt oli, neljäkymmentäkaksiko vai neljäkymmentä viisi?"
"Olen unohtanut, Salters.