"Mr. Mell", sanoi Mr. Creakle, ravistaen häntä käsivarresta, ja hänen kuiskauksensa oli nyt niin luja, että Tungay katsoi tarpeettomaksi kertoa hänen sanojansa; "ette suinkaan ole unhottaneet itseänne, toivon minä?"
"Ei, Sir, ei", vastasi opettaja, paljastaen kasvojansa, pudistaen päätänsä ja hieroen käsiään suuressa tuskassa. "Ei, Sir, ei. Minä olen muistanut itseni, minä – ei, Mr. Creakle, minä en ole unhottanut itseäni, minä – minä olen muistanut itseni, Sir. Minä – minä – olisin toivonut, että te olisitte muistaneet minua hiukan ennemmin, Mr. Creakle. Se – se – olisi ollut ystävällisempää, Sir, oikeammin tehty, Sir. Se olisi säästänyt minulta paljon, Sir".
Katsellen tarkasti Mr. Mell'iä, pani Mr. Creakle kätensä Tungay'n olkapäälle, siirsi jalkansa likaiselle penkille ja asettui istumaan pulpetille. Kun hän tältä valta-istuimelta oli yhä tarkasti katsellut Mr. Mell'iä, mutta tämä pudisti päätänsä ja hieroi käsiänsä samassa tuskan tilassa, kääntyi Mr. Creakle Steerforth'in puoleen ja sanoi:
"No, Sir, koska hän ei suvaitse kertoa minulle, sanokaat te, mitä tämä on?"
Steerforth kartti kotvan kysymystä, ylenkatseella ja vihalla silmäillen vastustajaansa ja pysyen ääneti. Minä en voinut tuona lomahetkenäkään olla ajattelematta, muistan minä, kuinka jalo hän oli ulkomuodoltaan, ja kuinka halvalta ja yksinkertaiselta Mr. Mell näytti hänen rinnallansa.
"Mitä hän lienee tarkoittanut, kun hän suosikeista puhui?" lausui
Steerforth viimein.
"Suosikeista?" toisti Mr. Creakle, ja hänen otsansa suonet paisuivat nopeasti. "Kuka suosikeista puhui?"
"Hän sitä teki", sanoi Steerforth.
"Ja mitä, jos saan luvan, te sillä tarkoititte, Sir?" kysyi Mr.
Creakle, äkäisesti kääntyen apu-opettajaansa päin.
"Minä tarkoitin, Mr. Creakle", vastasi hän matalalla äänellä, "niinkuin sanoin: ettei kenenkään oppilaan ollut oikeus käyttää suosikin asemaansa, alentaaksensa minua".
"Alentaaksensa teitä?" lausui Mr. Creakle. "Totta totisesti! Mutta sallikaat minun kysyä, Mr. Mikä-nimenne-lieneekään"; ja tässä Mr. Creakle pani käsivartensa, ruokokeppinsä ja kaikki ristiin rinnallensa ja veti kulmakarvansa semmoiseen solmuun, että hänen vähäiset silmänsä tuskin näkyivät niitten alta; "osoititteko te, kun puhuitte suosikeista, soveliasta kunnioitusta minua kohtaan? Minua kohtaan, Sir", sanoi Mr. Creakle, lykäten päätänsä häntä kohden ja vetäen sitä takaisin jälleen, "joka olen tämän laitoksen esimies ja teidän isäntänne".
"Se ei ollut viisaasti tehty, Sir, minä myönnän sen mielelläni", lausui
Mr. Mell. "Minä en olisi tehnyt sitä, jos olisin ollut levollisena".
Tässä keskeytti Steerforth.
"Sitten hän sanoi, että minä olin kelvoton, ja sitten hän sanoi, että minä olin huono, ja silloin minä nimitin häntä kerjäläiseksi. Jos minä olisin ollut levollisena, kenties en olisi nimittänyt häntä kerjäläiseksi. Mutta minä tein sen ja olen valmis vastaamaan seurauksista".
Minä ehkä en miettinyt, oliko mitään seurauksia, joista tarvitsi vastata, minä tunsin vaan mieleni oikein hehkuvan tästä uljaasta puheesta. Se vaikutti myöskin poikiin, sillä matala kohina kuului heidän joukostaan, vaikk'ei kukaan puhunut sanaakaan.
"Minua kummastuttaa, Steerforth – vaikka suoruutenne kunnioittaa teitä", lausui Mr. Creakle, "todella kunnioittaa teitä – minua kummastuttaa, Steerforth, se minun täytyy sanoa, että te käytitte tämänlaista nimitystä semmoisesta miehestä, joka on Salem House'n palveluksessa ja palkassa, Sir".
Steerforth naurahti vähän.
"Tuo ei ole mikään vastaus, Sir", jatkoi Mr. Creakle, "muistutukseeni.
Minä odotan enemmän, kuin tuota, teiltä, Steerforth".
Jos Mr. Mell näytti minusta halvalta tämän kauniin pojan rinnalla, oli aivan mahdoton sanoa, kuinka halvalta Mr. Creakle näytti.
"Koettakoon hän kieltää sitä", arveli Steerforth.
"Kieltää, että hän on kerjäläinen, Steerforth?" huusi Mr. Creakle. "No, missä hän käy kerjäämässä?"
"Jos hän ei itse ole mikään kerjäläinen, on ainakin yksi hänen läheisistä sukulaisistaan", lausui Steerforth. "Se on yhtä kaikki".
Hän katseli minua, ja Mr. Mell'in käsi taputti lempeästi minua olkapäälle. Minä katsahdin ylös punehtuvilla kasvoilla ja soimaavalla omalla tunnolla, mutta Mr. Mell'in silmät olivat kiintyneet Steerforth'iin. Hän yhä ystävällisesti taputteli minua olkapäälle, mutta hän katseli Steerforth'ia.
"Koska vaaditte minua, Mr. Creakle, puollustamaan itseäni", jatkoi Steerforth, "ja selittämään, mitä minä tarkoitan – ei minulla ole mitään muuta sanomista, kuin se, että hänen äitinsä elää almuista vaivaishuoneessa".
Mr. Mell katseli yhä häntä ja taputti minua vielä ystävällisesti olkapäälle ja sanoi, jos oikein kuulin, kuiskaten itsellensä: "niin, minä ajattelin sitä".
Mr. Creakle kääntyi ankaralla otsan rypistyksellä ja kohteliaisuutta teeskennellen apu-opettajansa puoleen.
"No, te kuulette, mitä tämä gentlemani sanoo, Mr. Mell. Olkaat hyvä, jos suvaitsette, ja oikaiskaat häntä koko koulun edessä".
"Hän on oikeassa, Sir, eikä tarvitse mitään oikaisemista", vastasi Mr.
Mell keskellä syvää äänettömyyttä; "mitä hän on sanonut, on totta".
"Olkaat siis hyvä ja ilmoittakaat julkisesti, tahdotteko", lausui Mr. Creakle, pannen päätänsä kallelle ja pyöritellen silmiänsä ympäri koulua, "onko se koskaan tullut minun tietooni, ennenkuin tänä hetkenä?"
"Ei suoraan, luullakseni", hän vastasi.
"Kuinka, te ette tiedä sitä", sanoi Mr. Creakle. "Ettekö, mies?"
"Minä luulen, ettette koskaan ajatellut minun maallista tilaani erittäin hyväksi", vastasi apu-opettaja. "Te tiedätte, mimmoinen asemani täällä on ja aina on ollut".
"Jos niin päätätte, luulen minä", sanoi Mr. Creakle, ja hänen suonensa paisuivat jälleen entistä isommiksi, "että olette olleet kokonaan väärässä asemassa ja pitäneet tätä koulua jonakin köyhäin-kouluna. Mr. Mell, me eroamme, jos suvaitsette. Pikemmin kuin paremmin".
"Soveliaampaa aikaa, kuin tämä, ei ole", vastasi Mr. Mell nousten.
"Ei teille!" sanoi Mr. Creakle.
"Minä jätän teidät hyvästi, Mr. Creakle, ja teidät kaikki", lausui Mr. Mell, katsellen ympäri huonetta ja taas taputtaen minua lempeästi olkapäälle. "James Steerforth, paras asia, minkä minä voin toivottaa teille, on se, että joskus häpeette sitä, mitä tänään olette tehneet. Tätä nykyä minä en tahtoisi teitä omaksi ystäväkseni eikä kenenkään muun, jolle minä suon hyvää".
Hän laski kerran vielä kätensä olkapäälleni, otti sitten huilunsa ja pari kolme kirjaa pulpetistansa, johon hän jätti avaimen suulle jälkeläisellensä, ja meni ulos huoneesta, kantaen omaisuuttansa kainalossaan. Mr. Creakle piti nyt (Tungay'n kautta) puheen, jossa hän kiitti Steerforth'ia siitä, että tämä oli (vaikka ehkä liian kiihkeästi) puollustanut Salem House'n itsenäisyyttä ja arvoa. Puheen päätökseksi pudisti hän kättä Steerforth'in kanssa, samalla kuin me hurrasimme kolme kertaa – minä en oikein tietänyt, minkä vuoksi, mutta luulin, että se oli Steerforth'in kunniaksi, ja yhdyin hartaasti heihin, vaikka tunsin itseni sangen viheliäiseksi. Sitten Mr. Creakle kepitti Tommy Traddles'ia, joka tavattiin itkemästä eikä hurrannut, kun Mr. Mell lähti; ja palasi sohvaansa tai vuoteesensa tai mistä hän lienee tullut.
Me olimme nyt jääneet itseksemme ja katsoimme hyvin hävehtyneinä, muistan minä, toinen toistamme. Itse puolestani tunsin niin kovia itsesyytöksiä ja omantunnon soimauksia siitä osasta, jonka