Kaksikymmentä: novellikokoelma. Anton Pavlovich Chekhov

sinä tahdot? – kysyi Navagin.

      – Tunnusta syntisi… – vastasi lautanen.

      – Kuka olit sinä eläessäsi täällä maan päällä?

      – Hairahtunut…

      – Siinä sen näet, kuiskasi rouva. – Etkä sinä uskonut!

      Navagin jutteli kauan Fedjukowin kanssa, manasi sen jälkeen esiin Napoleonin, Hannibalin, Askotshenskijn, tätinsä Klaudia Saharovnan, jotka kaikki vastasivat hänelle lyhyesti, mutta samalla sattuvasti ja syvämietteisesti. Ainakin neljä tuntia puuhasi hän lautasen ympärillä kunnes nukkui rauhottuneena ja onnellisena ajatellessaan, että uusi, salaperäinen maailma oli avautunut hänelle. Siitä lähtien hän joka päivä harrasti spiritismiä ja selitti kokouksissa virkamiehille, että luonnossa on yleensä hyvin paljon yliluonnollista, ihmeellistä, mihin meidän oppineittemme jo aikoja sitten olisi pitänyt kiinnittää huomionsa. Hypnotismi, mediumismi, bishopismi, spiritismi, nelijako ynnä muut hämärät asiat valtasivat hänet siihen määrään, että hän päiväkaudet – puolisonsa suureksi iloksi – luki spiritistisiä kirjoja tai puuhasi lautasensa kanssa, harrasti pöydän kiertämistä ja yliluonnollisten ilmiöitten selittämistä. Tuota pikaa alkoivat kaikki hänen alamaisensakin harrastaa spiritismiä, vieläpä niin hartaasti, että vanha ryöstömies sekaantui päästään ja lähetti kerran tällaisen sähkösanoman: "Helvettiin. Rahatoimikamari. Tunnen, että muutun pahaksi hengeksi. Mikä auttaa? Vastaus maksettu. Vasilij Krinolinskij."