Oltuansa täällä joitakin vuosia, kaikkien hommien muuten menestyessä hyvin Torbiörn Kristofferinpojan taitavassa hoidossa, matkusti herra Adlerkin Köpenhaminaan. Sillä silloin ei enää ollut Kristian Viidettä, korkeastiautuasta muistossa; oli hänen poikansa, meidän korkea perintöruhtinaamme ja herramme, suurvaltaisin, kaikkeinarmollisin kuningas Fredrik Neljäs (jota Jumala kaikilla hyveillä kaunistakoon ja tukekoon!) tullut meidän hallitsijaksemme. Ja hänen eteensä polvistui vaivalloisesti herra Adler rukoilemaan häntä täyttämään hänen korkeastiautuaan herra isänsä hänen autuaalle isällensä antaman armollisen lupauksen suvaita tulla meidän luoksemme tänne kaupunkiin ja nukkua hänen halvan kattonsa alla hänen ensi kertaa käydessään vieraisilla Norjassa, missä kaikki häntä odottelivat. Ja salaisena tarkoituksena oli, kuten kuningaskin tiesi, että herra Adler saisi takaisin sen korkean aatelisarvon, jonka hänen isänsä oli aikomaan nuoruudessaan konnankoukuilla menettänyt. Tätä suvaitsi kuningas suosiollisesti kuunnella.
Silloin herra Adler matkusti suoraa päätä Hollantiin, sillä mitä isä oli tehnyt, ei ollut kylliksi kelvollista. Tältä matkalta hän myöskin toi kotiin sen suuren karossin, jollainen täällä nähtiin ensi kertaa. Sotakomisaari, herra v. Synnestwedt arveli, ettei herra Adlerin sopinut ajaa karossissa, kun hän ei ollut mikään säätyhenkilö, ja teki asiasta valituksen. Ensi kertaa tunnustettiin silloin Köpenhaminasta käsin, että Curtit olivat hyvin korkeata aatelia. Siitä asti hän ei koskaan ajellut ilman esiratsastajia ja metsästäjiä, sitä paitsi vielä pitäen kahta palvelijaa takana. Siksipä täytyikin hänen mäkien vuoksi käyttää neljää hevosta. Mutta kaupunki luki sen itsellensä kunniaksi, että siellä oli mies, jolla oli moiset oikeudet.
Mutta herra Adler oli Köpenhaminassa havainnut, että siinä linnassa, jossa kuningas siellä asui, eivät nukkuneet hänen palvelijansa eikä hänen seurueensa, kuten kohtuullista olikin, vaan ainoastansa hän ja hänen korkea perheensä. Sitä vastoin kuninkaallinen seurue ja kuninkaallinen palvelusväki asui eriksensä kumpainenkin sivurakennuksessaan. Siitä syystä herra Adler liitätti uuteen linnaan sen ison oikeanpuoleisen sivurakennuksen, joka siellä nyt nähdään. Siellä oleskelisivat kuninkaan seurue ja palvelusväki, samoin kuin herra Adler itsekin ja hänen palvelusväkensä, kun kuningas tulisi. Mutta Torbiörn Kristofferinpoika, hänen uskottu miehensä, kieltäysi jyrkästi liittämästä vasenta sivurakennusta lisäksi ja uhkasi lähteä. Sentähden on oikeanpuoleinen yksinänsä. Eikä herra Adler päässyt täydentämään torniakaan. Sillä kartanoon oli otettu vielä monia uusia kiinnityksiä tämän suuren prameuden takia, eikä Torbiörn Kristofferinpoika mitenkään saanut korkorahoja irti, joten muutamia kalleimpia pantteja oli suurella tappiolla myytävä. Samaten myytiin kaupungin rakennustontit kukin vuokraajalleen, joka lunastaa jaksoi. Silloin kartanon paloittelu alkoi.
Herra Adlerin nuorempi veli, pappi Max-herra, oli kaikenlaisissa toimissa hyvin taitava mies, joten hän tuki Torbiörn Kristofferinpoikaa. Ja kun nyt käyn antamaan kuvausta herra Maxista, rukoilen Jumalaa varjelemaan minua nostamasta nurjamielisyyden kilpeä kuollutta miestä vastaan, joka on minulle tuottanut moninaista kiusaa. Sillä minusta oli samana vuonna ansiottomasti tullut Sancta Marian kirkon suntio ja kanttori tässä kaupungissa; mutta minä en tahdo nyt täyttää kallista paperia kaikella meidän kinastelullamme siitä ruukusta, joka oli ostettu herra Curtin jälkeen toimitetusta huutokaupasta ja joutunut minulle perintönä, taikka sillä riidalla, joka syntyi, kun minun piti herra Maxin sijasta, hänen sinä päivänä voidessaan juomisesta pahoin, lukea saarna Dr. Martinuksen kirjasta ja herra Max tuli ylös saarnastuoliin ja löi minut kumoon. Tämä kaikki olkoon minun puolestani unhotuksen omaa nyt, kun hän on turpeen alla. En siis siitä syystä tässä hänestä tosikuvausta piirrä. Mutta että jälkeentulevaiset tietäisivät, millä tavoin Herran ihmeelliset tiet ovat sattuneet tähän sukuun. Myöskin että kävisi selväksi, miten tämä kaupunki lienee edellä muita Jumalan vaarinpidossa, koska hän niin näkyväisesti on avittanut sitä lyömällä sen kiusanhenget maahan.
Heti kun herra Max tänne tuli, hallitsi ja vallitsi hän ensin veljeänsä ja kaikkea kartanon väkeä, sitten kirkkoa ja kaikkea siihen kuuluvata, mutta senjälkeen myöskin koko kaupunkia. Hän oli pahempi kuin isä, herra Curt, siinä suhteessa, että hän oli oppinut ja osasi suurella taidolla ja viisaalla oveluudella kietoa ja vääntää sekä ihmisiä että asioita. Hän oli myös mitä valtaisin mies saarnastuolissa. Kun se kauhistava onnettomuus tapahtui, että Sancta Marian kirkko taivaan ukontulen sytyttämällä paloi maan tasalle, meille kaikille muistutukseksi, kuten tässä minun Manu scriptumissani toisaalla kerrotaan, puhui herra Max koko kesän läpeensä joka sunnuntai torilla, muutamalla korokkeella. Ja silloin kuultiin hänet koko tällä kulmalla kaupunkia; niin, seisoivatpa ulkona satamassa laivojensa kannella ja kuulivat hänet sinnekin, sekä ikkunoihin vastapäätä niemellä, vaikka eivät siellä toki sanoja erottaneet. Niin, erään ulkoväylältä hinatun aluksen laivuri on itse kertonut minulle, miten he kaikki pohjoiselle väylälle asti kuulivat kaupungista ikäänkuin synnytystuskissa kirkuvan vaimon ääntä eivätkä tienneet mitä ajatella. Sillä miehen ääni kuulostaa pitkältä matkalta kuin naisen…
Sentähden olkoon sanottuna herra Maxin ylistykseksi, että hänen aikanansa kirkossa käyminen tuotti kaikille hyödyllistä pelkoa. Eikä hän kärsinytkään, että kukaan jäi pois. Hän kyseli heitä saarnastuolista tai haki heitä taloista, jonkatähden kirkkoa ei ole koskaan käytetty niin uutterasti kuin silloin. Alhainen kansa oli häneen erinomattain kiintynyt, kuten muinoin hänen isäänsä. Sillä hän suvaitsi useasti käydä heidän häissään ja maahanpaniaisissaan sekä maistella heidän oluttansa, kuin myöskin antaa heille hyödyllisiä neuvoja kaikesta heidän elannostansa; sillä hän oli älykäs ja tunsi heidät kaikki nimeltänsä, miehet ja naiset. Hän alisti vähitellen valtaansa koko kaupungin, niin ettei kukaan saanut niinä päivinä kotiinsa mitään, luovuttamatta siitä osuutta papille, eikä myöskään teurastettu eikä olutta pantu pappia sillä siunaamatta. Ja ellei köyhä voinut hänelle mitään muuta lahjoittaa, niin kalaa. Eikä niinä päivinä kukaan voinut, ylhäinen tai alhainen, naittaa tytärtänsä tai toisin tavoin muuttaa olojansa, ensin kuulematta herra Maxin neuvoa. Ja kun hyviä lahjoja ja muuta suostuttelua oli salassa tarjolla, saattoivat monet saada herra Maxilta mitä muilla keinoin oli mahdoton hankkia. Tämän minä tiedän; sillä minä kerron sitä, mitä minä tiedän, enkä sitä, mitä en tiedä. Sitä, joka oli hänen tahtoansa vastaan, saattoi hän vainota ja kiusata yötä päivää, häntä ja hänen huonekuntaansa sekä hänen sukuansa, sekä maallisen ja sotilaallisen esivallan kautta että ystävien ja avulla aina Köpenhaminaa myöten. [Kuten kävi Karl Brandenburgille torin laidassa. Hänellä oli tytär Kristiane, joka oli luonnostaan ylpeä, mutta kaunis. Ensimmäisen vaimonsa kuoltua herra Max oitis pyysi Kristianea aviokseen; mutta tämä ei tahtonut ja isä suojeli häntä siinä, vaikka pelkäsikin. Silloin Karl Brandenburg pantiin syytteeseen luvattomien tavarain kauppaamisesta; sitten vääristä mitoista ja painoista, ja lopuksi Jumalan pilkkaamisesta. Viimeisestä hänet vapautti kuolema. Sitten tuli poika kotiin Ranskanmaalta; hänet lähetettiin sotapalvelukseen, eikä kukaan ole hänestä sen koommin kuullut. Silloin kun esivalta ensin nousi Karl Brandenburgia vastaan, oli hän kaupungin rikkain mies. Mutta hänen kuollessaan oli tyttärellä ainoastaan sen verran, että pääsi asumaan erääseen maalaistaloon. Siellä hän elää vielä. Monia samanlaisia tapauksia sattui, joten kukaan ei uskaltanut ruveta häntä vastaan.]
Mutta siitä oli kaupungille hyvääkin, niinkuin että kukaan ei siihen aikaan saanut nostaa mitään käräjäjuttua, vaan hänen oli esitettävä asiansa papille, joka sen ratkaisi. Samaten silloin kun oli uusi kirkko Sancta Marian sijaan rakennettava, se jota nyt kansan suussa ristikirkoksi nimitetään, – silloin oli koko puuha kaikin puolin hänen hoidossaan, niin että hän on sen oikea rakennusmestari, joten tämä uhkea temppeli on kaupungille kunniaksi ja hänelle iäiseksi muistoksi. Se maksoi hirveästi rahaa, mikä kaikki meni hänen veljelleen, sillä kartano