Kapteenin tytär. Александр Пушкин

vasta-alkajan kokeiksi, olivat jommoisiakin, ja runoilija Aleksander Petrovitsh Sumarokov joitakuita vuosia jälkeenpäin kiitteli niitä paljonkin. Kerran sain sepittäneeksi runon, johon itse olin hyvin tyytyväinen. Kirjoittajat, kuten tiedetään, joskus, saadakseen muka neuvoja, etsivät suosiollista kuulijata. Niinpä minäkin, kirjoitettuani runoni uudestaan, vein sen Shvabrinille, hän kun koko linnassa oli ainoa, joka kykeni arvostamaan runoteosta. Pienen esipuheen jälkeen otin taskusta vihkoni ja luin hänelle seuraavan sepityksen:

      Lemmen aatost' tukahduttain,

      Koitan häntä unohtaa.

      Mashaa vältellen mä tahdon

      Vapauteni saavuttaa.

      Mutta silmät, sini silmät

      Aina ovat edessäin,

      Ne ne hurmoksiin mun saavat,

      Rauhan poistaa mielestäin.

      Kun sä kuulet nämä tuskat,

      Sääli, Masha, mua oi!

      Sinä herätit muu henkiin,

      Muut ei pelastaa mua voi.

      – "Mitä arvelet tästä?" kysäsin Shvabrinilta, odottaen kiitosta, kuin minulle välttämättömästi tulevaa veroa. Mutta suureksi harmikseni Shvabrin, muutoin aina kohtelias, arveli, ettei laulustani ole mihinkään.

      Samassa otti hän kädestäni vihon ja rupesi armottomasti ivaamaan mitä katkerimmalla tavalla jok'ainoata värssyä. Minä sieppasin vihkoni pois hänen kädestään ja sanoin, ett'en enää elämäpäivänäni näytä hänelle runojani. Shvabrin naurahti.

      – "Saa nähdä", sanoi hän, "pidätkös sanasi. Runoilijoille on tarpeen kuulija niin kuin Ivan Kusmitshille viinaryyppy päivällispöydässä. Mutta kuka tuo Masha on, joka on sun rauhas poistanut ja saattanut sinut tuskaan? Eiköhän vaan ole Maria Ivanovna?"

      – "Se ei ole sinun asias", vastasin minä närkästyen, "oli kuka hyvään.

      Minä en pyydä sinun neuvojasi enkä arvelujasi".

      – "Oho! Itserakas runoilija ja kaino rakastaja!" jatkoi Shvabrin, yhä enemmin suututtaen minua; "mutta kuulepas ystävällistä neuvoa: jos tahdot onnistua, niin älä sinä toimi runoilla".

      – "Herra! Mitä merkitsee tämä? Selitä!"

      – "Kernaasti. Se merkitsee, että jos tahdot Masha Mironovnaa tavata hämärissä, niin älä kirjoita hänelle runoja, vaan lahjoita hänelle pari korvarenkaita".

      Vereni kuohahti.

      – "Ja miksi semmoista luulet?" kysyin, tuskin jaksaen pidättää suuttumustani.

      – "Siksi vaan", vastasi hän, pirullisesti naurahtaen, "että kokemuksesta jo tunnen hänen luontonsa ja tapansa".

      – "Sinä valehtelet, konna!" huusin minä vihan vimmassa; "sinä valehtelet hävyttömästi!"

      Shvabrinin kasvot muuttuivat.

      – "Tämä ei jää kostamatta", sanoi hän, tarttuen käteeni. "Minä tahdon tyydytystä".

      – "Milloin vaan tahdot", vastasin minä, ihastuneena.

      Tällöin olisin ollut valmis repimään hänet.

      Minä läksin samassa Ivan Ignatjitshin luo ja tapasin hänet neula kädessä: hän näet oli saanut käskyn kapteenin rouvalta pujottaa sieniä rihmalle, kuivattaviksi talven varalta.

      – "Kas niin! Pietari Andreitsh!" sanoi hän, nähtyänsä minut. "Mistä matka, uskallan kysyä?"

      Minä muutamilla sanoilla kerroin, että olin riitaunut Aleksei Ivanitshin kanssa ja tulin nyt pyytämään häntä, Ivan Ignatjitshia, sekundantikseni. Ivan Ignatjitsh kuunteli minua tarkasti, tuijottaen minuun toisella silmällään.

      – "Vai niin", sanoi hän; "te sanoitte aikovanne pistää Aleksei Ivanitshin kuolijaksi ja tahdotte minua siihen vieraaksi mieheksi? Niinkö, uskallan kysyä?"

      – "Niin juuri".

      – "No mutta, Pietari Andreitsh! Mitäs te nyt meinaatte! Te olette riitaantuneet Aleksei Ivanitshin kanssa? Entä sitten? Hän sanoi teille pahasti, sanokaa te kahta pahemmasti; hän antoi teitä suuta vasten, vetäkää te häntä korvalle ja toiselle ja vielä kerran ja olkaa sitten erillänne. Kyllä me teidät sovitamme sitten. Mutta onkos tuo nyt laitaa, uskallan kysyä, että pistetään oma lähimmäinen kuolijaksi! Ja jospa te vaikka pistäisittekin hänet kuolijaksi, niin se ei vielä mitään, minäkään en pidä Aleksei Ivanovitshista, Jumala hänen kanssaan. Mutta aatelkaas, jos hän pistää teidät puhki! Miltäs se sitten näyttää? kukas silloin voitolle tulee, uskallan kysyä?"