Näistä 33 kappaleesta oli 14 kotimaista ja 11 uutta (kotimaisia 5).
XXVI
Kuudeskolmatta näytäntökausi, 1897-98.
Tänä kesänä kiertelivät näyttelijät maaseuduilla kahdessa eri joukossa.
Toiset antoivat näytäntöjä Jyväskylässä, Jämsänkoskella, Vääksyn kanavalla ja Toijalassa, kaikkiaan 8 (2/6-7/7), toiset – rvat Rautio, Leino ja Poppius, nti Tähtinen, hrt Leino, Ahlberg, Rautio ja Weckman – , Jalmari Finne johtajana 7 Savonlinnassa (27/6-11/7).
Bergbom-sisarukset olivat alkukesällä parannuksilla Nauheimissa. Sen jälkeen Emilie palasi kotia, mutta Kaarlo asettui johonkin kylpypaikkaan Rügenin saarella. Ei kummaltakaan ole tältä kesäkaudelta kirjeitä säilynyt. Syyskausi alotettiin 29/8 Murtovarkaudella ja muilla kansannäytännöillä; 15/9 annettiin ensimäinen uusi kappale, B. Leinon suomentama, K. Niemannin 4-näytöksinen huvinäytelmä Vanha Dessaulainen (Wie die alten sungen). Menestyksestä ei kannata puhua; kappale oli kai liian saksalainen. Pääroolit olivat Leinolla (ruhtinas Leopold), rva Suoniolla (Anna Liisa) ja rva Kahilaisella (torikauppias Hanna). Se meni neljästi samoin kuin Olga Salon suomentama Ivan Turgeniewin 5-näytöksinen näytelmä Natalia Petrovna (28/9), joka kuitenkin aivan toisella tavalla kiinnitti katsojain mieltä. Nimiroolin esitti oivallisesti Katri Rautio, ja muutkin tärkeimmät osat olivat hyvissä käsissä: Leinon, Ahlbergin ja Olga Poppiuksen. Kolmas uutuus, Anni Levanderin kääntämä Meilhac'in ja Halévyn 1-näytöksinen huvinäytelmä Esimerkin voima, jonka näyttelivät hra ja rva Suonio, annettiin 8/10 esikappaleena yhdessä Shakespearen komedian kanssa Kuinka äkäpussi kesytetään.
Teatterin 25-vuotispäivä sattui 13/10 ja vietettiin sitä juhlallisesti. Itsestään ymmärrettävää on että Kaarlo ja Emilie Bergbom tulivat erikoisten kunnianosotusten esineeksi. Aamupäivällä kävi heidän luonaan Richard Faltin sekakuoron kanssa ja Ylioppilaskunnan laulajat maisteri A. Siegbergin johtamina laulutervehdyksillä, jota paitse teatterin johtokunta, seurueen jäsenet, Ruotsalaisen teatterin puolesta johtaja A. Arppe ja vielä lukuisat yksityiset kiittivät ja onnittelivat heitä kauniin elämäntyön johdosta. Aivan erikseen on mainittava ryhmä naisia, jotka paraikaa puuhasivat suuria arpajaisia hankkiakseen varoja uuden teatterirakennuksen sisustusta varten. Oli nimittäin niin että riemujuhlan tunnelmaa oli kohottamassa varma toivo, että ennen pitkää teatteri oli muuttava uuteen, sen arvoa ja merkitystä vastaavaan asuntoon. Emme ole tästä ennen puhuneet emmekä aio vieläkään kajota rakennusyrityksen historiaan, sillä se on parhaiten esitettävä yhdessä jaksossa; mutta tässä on kuitenkin ollut mainittava mitä tekeillä oli. No niin, arpajaistoimikunta toi Bergbom-sisaruksille juhlalahjana "kauniin kukkaiskorin, joka oli sommiteltu rakennuksen muotoon, missä kaksi uutteraa hämähäkkiä kutoi sisustuksia seinämiin".
Illalla komeasti liputettu teatteri – vanha Arkadia – täyttyi reunojaan myöten juhlapukuista yleisöä. Ohjelma oli sama kuin 25 vuotta ennen, paitse että Sotavanhuksen joulu oli jätetty pois ja sijaan pantu Paavo Cajanderin sepittämä juhlaruno, jonka B. Leino lausui. Se tuli Tuokon juhlanäytelmän (rva Poppius ja E. Falck) jälkeen toisena numerona; kolmas oli Pilven veikko (Olga Leino ja Pesonen) ja neljäs Z. Topeliuksen Saaristossa. Tavallisena teatteri-iltana ohjelma tuskin olisi kelvannut, mutta nyt se muistoineen ihmeesti lämmitti ja innostutti yleisöä. Kun sitten ohjelman jälkeen esirippu uudestaan nousi, oli koko teatteriväki kokoontunut näyttämölle, ja siinä näyttelijöistä vanhin, Benjamin Leino, sydämellisesti kiitti "rakasta johtajaa", Kaarlo Bergbomia, menneestä ajasta ja ojensi hänelle kunnioituksen osotukseksi hopeisen laakeriseppeleen, johon oli kaiverrettu omistussanat: "Kaarlo Bergbomille 18 13/X 72 – 18 13/X 97 Suomalaisen teatterin näyttelijöiltä." Sen jälkeen rva Katri Rautio antoi Emilie Bergbomille hopeisen lyyryn, joka oli samantapaisella kirjoituksella varustettu. Lopuksi Robert Kajanuksen orkesteri viritti Maamme-laulun, johon yleisö yhtyi.
Arkadiasta suuri osa yleisöä riensi Kaivohuoneelle, johon kansalaiset olivat kutsuneet Kaarlo ja Emilie Bergbomin sekä näyttelijäkunnan. Illallisen syötyä pidettiin puheita, joista mainittakoon Jalmari Hahlin kutsutuille vieraille, B. F. Godenhjelmin vainajien muistoksi, ja Antti Jalavan Hedvig-Charlotte Raa-Winterhjelmin kunniaksi. Bergbom, joka niin harvoin esiintyi puhujana, tällä kertaa kumminkin julkilausui sydämelliset kiitoksensa kaikille, jotka olivat häntä itseään ja hänen sisartaan auttaneet heidän työssään ja harrastuksissaan. Herttaisin sanoin hän muistutti runoilijoista ja kirjailijoista, säveltaiteilijoista, arvostelijoista, johtokunnan jäseninä toimineista ja vihdoin yleisöstä, rikkaista ja köyhistä, jotka olivat teatteria avustaneet, toiset kymmenillä tuhansilla, toiset pienellä, arvoltaan yhtä kalliilla rovolla. – Juhlaan saapui noin 60 sähkösanomaa koti- ja ulkomaalta, ja juuri nämä osottivat, että riemupäivä oli oikea kansallisjuhla, sillä monella paikkakunnalla olivat kansalaiset kokoontuneet iloitsemaan siitä kultuurisaavutuksesta, jota 25-vuotinen kansallinen näyttämö tiesi.
Vielä on mainittava riemujuhlan pysyväksi muistoksi tarkotettu julkaisu, Suomalainen Näyttämö 18 13/10 72 – 18 13/10 97 (196 sivua). Se sisältää viisi ennen julkaisematonta näytelmän katkelmaa – Z. Topelius: Sancta Maria, Minna Canth: Kauppaneuvos Toikka, Minna Canth: Agnes, Aleksis Kivi: Canzio, Gustaf von Numers: Elinan surma – J. H. Erkon runon "Suomalaisen teatterin sydän", Suomalaisen näyttämön ohjelmiston, se on K. Bergbomin laatiman luettelon kuluneena 25 vuotena näytellyistä kappaleista, johon liittyi tietoja ensimäisistä esiintyjistä y.m.s., sekä useita kymmeniä seurueen jäsenten muotokuvia. – Tähän otamme Erkon kauniin runon:
Mehu elämästä puserrettiin,
Näyttöpermannolle supistettiin.
Siinä kiehui, kuohui se ja jyski,
Että lattiat ja seinät ryski.
Siinä perhe, yhteiskunta eli,
Valtio ja kirkko toimiskeli,
Siinä nähtiin päiviä ja öitä,
Tehtiin sodan- sekä rauhantöitä,
Elettiin tai kuoltiin kunnialla,
Hallittiin tai oltiin vallan alla.
Siinä soitti, siinä lauloi kööri;
Joukon johti jalo tirehtööri.
Mut ken vienosti, kuin hyvä henki,
Teki mieluiseksi vastuksenki?
Kenen hymy joukon kesken hiipi,
Että tuskin kuului kaino siipi?
Kuka joukost' etsi yksinäiset,
Eksyneet tai surren itkeväiset?
Ken se heille lohdutusta antoi,
Pulmapäivin kuka avun kantoi?
Kuka, sekamelskan, hämmenyksen
Uhatessa laittoi järjestyksen?
Ken se riidan, eripuran tiesi
Lauhdutella paremmin kuin miesi?
Sitte, työn ja sovun vallitessa,
Ken loi mielihyvän jokaisessa,
Että into lensi ihanteihin,
Taidetekoihln ja sankareihin?
Moinen, näkymätön maailmalle,
Käsi, joka joutuu kaikkialle,
Silmä, joka unhotetut kaivaa,
Sydän, jota toisen tuskat vaivaa,
Nainen onpi, rikassielu nainen,
Kaikki kerkiävä, huomaavainen.
Emilie Bergbom, lämmin mieli,
Hienosydän, hellä käskykieli,
Aina nuori, hilpeäkin aina,
Niinkuin aalto suvisunnuntaina,
Sydän teatterin suomalaisen,
Kunnia ja kiitos Suomen naisen.
Jo