Suomalaisen teatterin historia II. Aspelin-Haapkylä Eliel

itsekseen. Sellaisissa oloissa oli lyhytkin loma tervetullut.

      Elokuun alussa oli näyttelijäin määrä olla Kuopiossa. Useimmat olivatkin kohta matkustaneet sinne ja viettäneet vapaa-aikansa joko kaupungissa tai lähiseuduilla. Vilho puolestaan oli käynyt Helsingissä saamassa ohjeita Bergbomilta. Kun sitte kaikki jälleen yhtyivät, oli toisella toista toisella toista kerrottavana; mutta Kallio oli kokenut kummempaa kuin yksikään muu. Hän oli näet Himbergin kanssa ollut Rääkkylässä erään yliopistotoverinsa, pastori Weckmanin, luona ja muutamana sunnuntaina oli hän saarnannut kirkossa Himbergin toimittaessa lukkarin virkaa. "Minä saarnasin", Kallio kirjoitti Bergbomille, "tuosta kauniista tekstistä Kristuksen kirkastamisesta; saarnaa sanottiin onnistuneeksi; Weckman on suomen- ja vapaamielinen mies." Tositeossa tämä ei kuitenkaan ole kovin hämmästyttävää, kun muistaa että Kallio oli ollut 15 vuotta koulunopettajana Helsingissä.

      Teatterin toimi Kuopiossa alkoi entistä paremmilla enteillä sentähden että siellä nyt oli oikea teatterihuone. Kaupunginviskaali Niilo Forelius oli "suurella uutteruudella ja nerolla" muutellut entisen ruotuväen maneesin mukavaksi kesäteatteriksi, joka oli niin tilava että siihen mahtui 700 henkeä. Riittävän lavean näyttämön alle oli laitettu pari pukuhuonetta, ja edessä oli sija soittokunnallekin, jos oopperaosasto tulisi antamaan näytäntöjä. Permanto oli tehty kaltevaksi näyttämölle päin ja istumapaikkoja oli kolmea lajia: 98 nojaistuinta (à 2 mk), yhtä monta taaempaa istuinta (à 1:50) ja 240 penkkisijaa (à 1 mk) sekä sen lisäksi isonlainen parvi, johon mahtui 200 henkeä (à 50 p). Valaistus oli kuitenkin niin huono, ettei ohjelmaa voinut hyvin lukea.

      Aikomus oli jo 2/8 antaa ensi näytäntö, mutta se lykkääntyi 5 p: ksi. Syynä siihen oli se että uuden teatterin koristukset vielä olivat matkalla. Ne oli ostettu Helsingin hävitetystä Puistoteatterista38 ja sieltä kyllä ajoissa lähetetty, mutta suurta tilaa kun vaativat ne olivat pysähtyneet Viipuriin odottamaan sopivaa kuljetuslaivaa. Kun koristuksia ei kuulunut, täytyi Vilhon ruveta kokoonpanemaan välttämättömimmät dekoratsionit niistä repaleista, jotka ennestään olivat Kuopiossa, ja niiden avulla annettiin ensimäiset neljä näytäntöä: 5/8 Kotiripitykset, Ensi lempi ja Hääilta, 7/8 Sven Dyringin koti; 9/8 Viuluniekka; ja 12/8 Kavaluus ja rakkaus. Ensimäisestä näytännöstä puhuen Tapio pitää nti Hilda Heermania lupaavana lahjoiltaan; jota vastoin nti Hellstén ja Törmänen näyttäytyivät "äkkinäisemmiltä näyttämöllä liikkumaan". Vanhemmista kiitetään erityisesti Vilhoa, joka "puhuu erittäin selvästi, kuvaa ja liikkuu varmasti". Vilho itse kirjoittaa Bergbomille että "Sven Dyringin koti" näyteltiin huonosti, vaikka yleisö oli tyytyväinen. Siinä tuli usean näyttelijän heikko puoli kovin tuntuviin: Kallio (Sven Dyring) ei osannut rooliansa, Lundahl (Stig Hvide) puhui epäselvästi, Aspegren (Tage Bolt) alkoi repliikkinsä jonkunlaisella korvia loukkaavalla rykimisellä. Sitä vastoin Leino (Byrgen) käsitti ja esitti hyvin tehtävänsä, niinikään nti Tötterman (Regissa), kun hän vain hillitsisi tunteellisuuttaan; rva Lundahl (Ragnhild) oli liian proosallinen. Rva Aspegren (Guldborg) tietysti piti puoliaan niinkuin tapansa on. Samassa Vilho valittaa yleiseen virheellistä kielenkäyttöä: "Koko seurueesta ainoastaan Kallio, Leino, Törmänen ja minä puhumme nuhteetonta kieltä." Viuluniekka kokosi täyden huoneen; se näkyy kaikkialla olevan yleisön lempinäytelmä. Kavaluus ja rakkaus meni "erinomaisen hyvästi" ja sen jälkeen tulivat vihdoin odotetut koristukset. Vasta nyt katsottiin teatteria valmiiksi ja sentähden näytäntö 14/8 muodostui jonkinlaiseksi vihkimisjuhlaksi. Intohimoista Maria Tudor näytelmää seurasi juhlanvietto, jonka vakavana puolena oli hra Foreliuksen "hyvä puhe" teatterin tarkoituksesta ja keveämpänä soitto ja laulu, maljat ja tanssit. – Paikkakunnan lehdestä Tapiosta otamme seuraavan kahta viimemainittua näytäntöä koskevan, Kuopion teatterielämää kuvaavan kohdan: