Tämän jälkeen annettiin vielä viisi näytäntöä: Viuluniekka kaksi kertaa, 16/12 ja 25/12, jälkimäinen suomalaisen ja virolaisen seurakunnan turvattomien lasten hyväksi; Marianne 23/12 sekä vihdoin kaksi ohjelmaa, joissa kummassakin oli neljä pikku kappaletta 20/12 ja 27/12. Bergbom oli määrännyt Th. Banvillen Gringoiren harjotettavaksi ja näyteltäväksi, mutta pitkät välit ja muut pietarilaiset olosuhteet pakottivat Vilhon rajoittamaan harjotukset kaikkein välttämättömimpään. Viimeisissä näytännöissä jouluviikolla oli vähemmän väkeä kuin edellisissä, mutta sittekin tuli yleisön suosio huomattavasti näkyviin. Nti Heerman sai näet kauniin emaljoidun kultakellon ja nti Tötterman kultaiset korvarenkaat ja rintakoristeen, sekä rva Aspegren helmillä koristetun kultasormuksen. Seurue saattoi siis palata kotimaahan tyytyväisenä käyntiinsä rajan toisella puolella. Se tapahtui vuoden viime päivinä, ja matka suunnattiin suoraan Turkuun, minne oopperaosastokin oli vähän myöhemmin saapuva. – Kääntykäämme jälleen sen puoleen.
Trubadurin harjotuksiin ei ollut paljo aikaa käytettävänä, sillä joulu lähestyi ja Viipurissa ei aiottu viipyä kauemmin kuin vuoden loppuun. Ensimäinen näytäntö tapahtui Bergbomin ollessa saapuvilla 19/12 ja toinen 21/12. Totta kyllä oli erinäisiä numeroita jätetty pois ja esityksessä huomattiin paikottain että kiirettä oli pidetty, mutta siitä huolimatta oli menestys varsin tyydyttävä. W. T: ltä saivat tunnustuksia ei ainoastaan Emmy Strömer – Leonora ja Sofie Strömer – Azucena, vaan myöskin Ericsson – Manrico, Achté – Luna ja Bergholm – Fernando. Ensin mainittu sai sitä paitse ensimäisessä näytännössä vastaanottaa erikoisesti pätevän todistuksen siitä ihailusta ja kunnioituksesta, jonka hänen taiteensa oli synnyttänyt yleisössä. Erään kukkakimpun ohella annettiin hänelle yksi 500 Thalerin obligatsioni (lähes 2,000 mk.).
Vietettyään joulunaaton Strömer-neitien luona, joita nyt niinkuin koko ooppera-aikana heidän äitinsä seurasi, ja koko toisen joulupäivän rovasti Forsténin perheessä (nti Anna Forstén oli ollut Strömer-neitien ystävällinen opas ja avustaja vieraalla paikkakunnalla), lauluosasto antoi vielä 30/12 yhden näytännön, jossa esitettiin Trubaduri (II ja IV) sekä Noita-ampuja (II. 1). Varsinainen hyvästijättö oli kumminkin 2/1 toimeenpantu konsertti seurahuoneen salissa, jonka aiheutti viipurilaisten usein lausuma toivomus saada kuulla taiteilijain laulavan tässä kaupungin parhaimmassa musiikkihuoneessa. Ohjelma oli pääosissa kokoonpantu laulunumeroista, jotka oopperanäytännöissä olivat herättäneet enimmin suosiota. Säestäjänä avusti Richard Faltin, joka näinä päivinä oleskeli Viipurissa.
Seuraavana päivänä lähdettiin Turun matkalle, aavistamatta mitä seikkailuja oli tulossa. Hämeenlinnaan asti meni kaikki hyvin, sillä sinne päästiin rautatietä; mutta siitä alkaen oli palattava alkuperäisemmälle kulttuurikannalle, toisin sanoen oli matkustettava kyytihevosilla. Matkatoverit jakaantuivat kahteen Helsingistä lähetettyyn kuomirekeen, niin että toisessa istuivat Strömer-neidit baritoni ajajana ja toisessa rva Strömer basson ja tenorin seurassa; tavarat ladottiin kolmanteen rekeen. Alussa sujui matka mainiosti, mutta mitä etemmäs tultiin sitä huonompi oli keli. Jos olisi ollut lunta, olisi voitu yölläkin matkustaa ja pian olla perillä, mutta mitä tehdä kun reet eivät luistaneet, oliko jäätävä majataloon odottamaan lunta, vai jatkettava kurjilla maalaisrattailla? Silloin Achté ehdotti, että seurue poikkeaisi noin peninkuorman päässä valtamaantieltä olevaan Kiikkalan pappilaan, hänen lankonsa ja sisarensa kirkkoherra Oskar Grönholmin luokse. Olisihan keliä odottaessa mukavampi oleskella pappilassa, jonka vieraanvaraisuudesta hän meni takaukseen. Toiset suostuivat mielellään ja niin poikettiin Kiikkalaan päin. Mutta ennen kuin sinne saavuttiin, oli myöhäinen ilta käsissä. Oli pimeä kuin säkissä, sillä tähtiäkään ei näkynyt ja tie oli paljas. Achté ajoi muitten edellä ja eteenpäin liikuttiin askel askeleelta, siksi kunnes yhtäkkiä kuului voimakas hämmästyksen huuto baritonin suusta; reki seisoi kuin naulattu ja hevoset loittonivat tasaista astuntaa. Hevosten kiskoessa raskasta rekeä hiekassa olivat valjaat jotenkin irtaantuneet siitä. Ilman muuta valaistusta kuin mitä hetkisen palavat tulitikut antoivat, oli siinä kova edessä ennen kuin hevoset saatiin kiinni ja valjaat miten kuten kuntoon, niin että jälleen päästiin eteenpäin. Onneksi oltiin vain noin kilometri pappilasta kun vastoinkäyminen tapahtui ja perille sitä vihdoin tultiin – Achté puolestaan kävellen ja taluttaen hevosia.
Oudot vieraat olivat tietenkin tervetulleet, eivätkä ne jääneet sinne ainoastaan yöksi. Keliä odotettiin kokonainen viikko. Minkä tavallisuudesta eroavan sävyn elämä pappilassa sai oopperaseurueen kautta, on helpommin ajateltavissa kuin kuvattavissa. Loppiaispäivänä oli kutsut ja silloin kuuluu tanssitunkin, mutta sitä kummempi oli että Lucian ja Trubadurin intohimoiset sävelmät kaikuivat suomalaisen pappilan rauhaisissa huoneissa. Lunta vaan ei satanut, ja lopultakin täytyi ajatella lähtöä. Turvattiin kesä-ajoneuvoihin ja eteenpäin kuljettiin, joskaan ei seikkailuitta. Olihan kyllä uhkaava tapaus se, kun rva Strömer tenorin ja basson kanssa pimeässä ajoi kumoon, mutta onneksi säilyivät jäsenet ehjinä, ja viimein koko seurue terveenä, äänet heleinä ja muuten hyvällä tuulella ajoi Turun seurahuoneen pihalle. Siellä Bergbom riemuisesti vastaanotti heidät avoimin sylin. Eikä ihme että hän oli iloinen, sillä oopperaseurueen häviämisestä tietymättömiin oli jo sanomissakin puhuttu!
Tässä vuodenvaihteella on taas vähä huomiota suotava henkilöille, jotka piilevät teatterin toimen takana. Sentähden otamme seuraavat rivit eräästä Emilie Bergbomin kirjeestä Florellille (18/1):
"Maisteri haluaa tietää, kuinka meidän on laita. No niin. Ossian lähti päätettyään työnsä ulos maailmaan ja matkustanee luultavasti näinä päivinä Wienistä. Kaarlo lähti loppiaispäivänä Turkuun ja on vielä siellä. Aura Avellan seurasi mukana (kauhea matka kyytirattailla) ja esiintyi ensi kerran viime keskiviikkona suurella menestyksellä Lemmenjuomassa. Hänellä on kaunis ja voimakas ääni sekä sangen hyviä näyttämöllisiä taipumuksia. Täällä hän on esiteltävä yleisölle pienessä Flotowin 1-näytöksisessä operetissa Veuve Grapin. Auran debyytin jälkeen piti Kaarlon lähteä Kuitiaan [Paraisiin, Heurlinien luokse]. – Teatteri menestyy hyvin Turussa; melkein yhtä hyvin kuin Pietarissa. Tulevana keskiviikkona annetaan Trubaduri, Lucia siellä olon loppupuolella; täällä alotetaan Lucialla. Että Emmy Strömer on onnistunut oivallisesti, sen kai maisteri tietää. Hän on sitä paitse ollut erinomaisen rakastettava ja kiltti ja tulee hyvin toimeen Achtén kanssa, mikä kaikki on erittäin hauskaa. – Kolmas ooppera täällä on oleva Musta Domino. Lalli ja Nummisuutarit otetaan myös tänä keväänä näyteltäväksi. – Jos teatteri saa valtioapua tänä keväänä, niin alkavat Achté ja Kaarlo toimeenpanna omaa kotimaista orkesteria. – On lystillistä Ruotsalaisen teatterin kanssa. Mihin vain tulee, huudetaan ah! ja voi! Kiseleffille hänen sopimattomuudestaan ja kelvottomuudestaan y.m. Kun Kaarlo aikoinaan moitti teatterin suuntaa, oli hän julma kerettiläinen, ja nyt huutavat juuri samat, jotka silloin olivat syypäät siihen, taivaaseen saakka kuinka teatteri on mennyt alaspäin ja panevat kaiken syyn Kiseleffin niskoille ajattelematta, kuinka suuri osa heillä itsellään on siinä ollut ja kuinka he ovat ajaneet hänet siihen. Tietysti on hänen syynsä, että hän ei ymmärtänyt että päämäärä oli asetettava hetken oikullisia suosionosotuksia korkeammalle, mutta kyllä minusta 'hänen ja teatterin ystävät' nyt ovat mielettömiä ja kiittämättömiä. Olen jo monesti innokkaasti puolustanut häntä, nyt hän on heitettävä pois tieltä niinkuin vanha huonekalu ja hänen hartautensa ja uhrautuvaisuutensa unohdetaan. Saa nähdä kuka saadaan tulevaksi vuodeksi toimitusjohtajaksi; mainitaan Armfelt, Pinello y.m., mutta ei niistä