– Ja hänen äitinsä lahjoitti miehellensä neljä poikaa yhtä monena vuonna … kaikki kelpo poikia, huudahti maanviljelijän vaimo istuen syrjässä varjossa.
– Eipä kukaan tietoihin syventynyt unohda, missä asennoissa kiertotähdet tuona yönä olivat; sanoi perheen pappi. Hän rupesi piirtelemään kuvioita pihan hiekkaan. – Ainakin sinulla on oikeus saada osallesi puolet Härän tähtialasta. Miten ennustus kuuluu?
– Eräänä päivänä, sanoi Kim ihastuneena aiheuttamastaan jännittävästä mielenkiinnosta, – minusta tulee suuri mies, ja sen saa aikaan viheriän niityn punainen härkä, mutta sitä ennen tulee kaksi miestä tekemään kaikki valmiiksi.
– Niin, siten on aina laita ilmestyksissä. Synkkä pimeys, joka vähitellen hälvenee; sitten joku saapuu lakaisten paikan puhtaaksi. Sitten tulee Näky. Kaksiko miestä tulee, sanot? Niin, niin. Aurinko, lähtien Härän tähdistä, menee Kaksosten piiriin. Siitä ennustuksen kaksi miestä. Miettikäämme nyt asiaa. Tuoppas minulle jokin pieni oksa.
Hän rypisti kulmiaan ja piirsi hiekkaan, välillä pois pyyhkien, salaperäisiä kuvioita … kaikkien suureksi kummastukseksi, lukuunottamatta laamaa, joka, älykkäästi kyllä, ei puuttunut asiaan.
Noin puolen tunnin kuluttua pappi heitti oksan pois tyytyväisesti murahtaen.
– Näin tähdet sanovat. Kolmen päivän kuluessa tulevat nuo kolme miestä valmistamaan asioita. Heidän perästään tulee Härkä, mutta sen yhteydessä näkyy sodan ja aseellisten miesten merkki.
– Lahoresta lähtevässä junassa oli todella loodhianalainen sikhi-sotilas, sanoi talonpojan vaimo.
– Vaiti! Aseellisia miehiä … useita satoja. Mitä tekemistä sinulla on sota-asioissa? kysyi pappi Kimiltä. – Sinun merkkisi on punainen ja pian puhkeavan sodan ankara merkki.
– Eipä mitään … ei kerrassaan mitään, sanoi laama vakavasti. – Me etsimme vain rauhaa ja jokeamme.
Kim hymyili muistaessaan, mitä oli kuullut upseerin talossa. Varmasti hän oli tähtien suosikki.
Pappi pyyhkäisi jalallaan ennustusmerkit hiekasta. – Tätä enempää en voi nähdä. Kolmen päivän kuluessa tulee Härkä luoksesi, poikani.
– Entä minun jokeni? valitteli laama. – Olen toivonut, että hänen härkänsä johtaisi meidät molemmat joellemme.
– Eipä tuon ihmeellisen joen löytäminen ole mikään helppo asia, veljeni, sanoi pappi. – Sellaiset virrat eivät ole tavallisia.
Seuraavana aamuna oli laama estelyistä huolimatta innokas jatkamaan matkaa. Talonväki antoi Kimille suuren mytyn ruokatavaroita ja melkein kolme annaa kuparirahaa matkaa varten, saatellen heitä monin siunauksin etelään päin johtavalle tielle päivän koittaessa.
– Sääli, etteivät nuo ihmiset ja heidän kaltaisensa pääse vapaiksi
Olevaisuuden Pyörästä, sanoi laama.
– Silloinpa jäisi maan päälle vain pahoja ihmisiä, ja kuka sitten antaisi meille ruokaa ja suojaa? tuumi Kim, iloisesti taakkaansa kantaen.
– Tuolla on pieni joki. Katsokaamme sitä, sanoi laama, poiketen valkealta tieltä niitylle päin ja joutuen suoraan pariah-koirien parveen.
III
Koirien jäljessä tuli vihainen maamies bambusauvaansa heiluttaen. Hän oli ammattipuutarhuri, joka kuului arainikastiin ja kasvatti vihanneksia ja kukkia Umballan kaupunkia varten. Kim tunsi hyvin hänen tapaisensa miehet.
– Tuollainen mies, sanoi laama lainkaan välittämättä koirista, – on epäkohtelias vieraille, kiukkuinen ja armoton. Hänen käytöksensä jo varoittaa sinua, oppilaani.
– Hoi, hävyttömät kerjäläiset! huusi mies. – Menkää tiehenne! Pois täältä!
– Menemme kyllä, vastasi laama tyynen arvokkaasti – Lähdemme siunaamattomilta tiluksilta.
– Ah, sanoi Kim huoaten – Jos seuraava sato tulee huono, voit syyttää siitä vain omaa kieltäsi.
Mies liikahti levottomasti sandaaleissaan – Maa on täynnä kerjäläisiä, sanoi hän puoleksi anteeksipyytäen.
– Ja mistä tiesit, että me tulisimme sinulta kerjäämään, oh mali? sanoi Kim pilkaten, käyttäen nimitystä, jota tuollainen puutarhuri vähimmin rakastaa – Mitään muuta emme aikoneet kuin katsoa tuota jokea tuolla taampana.
– Jokeako mukamas! tokaisi mies. – Mistä kaupungista te olette, kun ette tunne kaivettua kanavaa? Sehän on suora kuin nuoli, ja minun pitää maksaa siitä vedestä aivan kuin se olisi juoksevaa hopeaa. Taampana on eräs joenhaara. Mutta jos tarvitsette vettä, niin voin antaa sitä .. ja maitoa myös.
– Me menemme vain joelle, sanoi laama lähtien liikkeelle.
– Maitoa ja ruokaa, änkytti mies katsellen pitkää muukalaista. – Minä … minä … en tahdo hankkia itselleni pahaa … enkä vainioillenikaan; kerjäläiset ne vain näinä aikoina kovin vaivaavat.
– Pane mieleesi, sanoi laama kääntyen Kimiin, – vihan punainen sumu saattoi hänet kiukkuisesti puhumaan. Kun se hänen silmistänsä poistuu, muuttuu hän kohteliaaksi ja lempeämieliseksi. Tulkoon siunaus hänen mailleen. Älä liian äkkiä arvostele ihmisiä … maamies.
– Minä olen tavannut pyhiä miehiä, jotka olisivat kironneet sinut ja kaiken omaisuutesi, sanoi Kim nolostuneelle miehelle. – Eikö hän ole viisas ja pyhä? Minä olen hänen oppilaansa.
Hän nosti nenäänsä ylpeänä ja astui hyvin arvokkaana kapeaa pellonpientaretta.
– Ne eivät ylpeile, sanoi laama hetken perästä, – ne, jotka kulkevat
Keskitietä.
– Mutta sinähän sanoit hänen kuuluvan alhaiseen kastiin ja olevan epäkohtelias.
– En sanonut, että hän kuului alhaiseen kastiin, sillä kuinka sellaista voi olla, jota ei ole? Jäljestäpäin hän katui tylyyttään, ja minä unohdin hänen vikansa. Sitäpaitsi on hänkin meidän laillamme Olevaisuuden Pyörään kytketty, mutta hän ei kulje vapautuksen tietä. – Laama pysähtyi pienen vesiojan luo ja katseli karjan tallaamaa äyrästä.
– Mistä sinä voit tuntea jokesi? kysyi Kim heittäytyen korkean sokeriruo'on varjoon.
– Kun sille tulemme, saan varmasti jotakin valaistusta. Tämä ei ole, sen tunnen, oikea paikka. Voi, pienoinen vesi, jos vain voisit kertoa, missä jokeni virtaa! Mutta siunattu ole sinäkin, jotta hedelmöitä maita!
– Katso! katso! Kim hypähti hänen viereensä ja tempasi hänet syrjään. Keltainen ja ruskea juova liukui tulipunaisten kukkien seasta ojan reunalle, kurotti päänsä veteen, joi ja jäi makaamaan. Se oli suuri cobra-käärme, joka katseli kalsein, luomettomin silmin heitä.
– Ei ole keppiä … ei ole minkäänlaista keppiä, sanoi Kim. – Minä etsin sellaisen ja lyön käärmeen kuoliaaksi.
– Miksi? Sehän on meidän laillamme niinikään Pyörään kytketty … siinäkin on alaspäin tai ylöspäin kehittyvä elämä … hyvin kaukana vapautuksesta. Hyvin paljon pahaa on tehnyt se sielu, joka on tuohon olomuotoon pantu.
– Minä vihaan kaikkia käärmeitä, sanoi Kim. Ei pitkäkään tottumus alkuasukasten elämään saata hävittää valkoisen miehen inhoa käärmettä kohtaan.
– Anna sen elää elämänsä loppuun. – Kokoonkiertynyt hirviö sihisi ja puoleksi avasi kitansa. – Tulkoon vapautuksesi pian, veli, jatkoi laama rauhallisesti. – Sattuisitko sinä tietämään joestani?
– En milloinkaan ole nähnyt sinun kaltaistasi miestä, kuiskasi Kim hämmästyneenä. – Ymmärtävätkö