CAJUS MARCIUS, myöhemmin Cajus Marcius Coriolanus, roomalainen ylimys.
TITUS LARTIUS, | päälliköitä sodassa volskilaisia vastaan.
COMINIUS, |
MENENIUS AGRIPPA, Coriolanon ystävä.
SICINIUS VELUTUS, | kansantribuuneja.
JUNIUS BRUTUS, |
Nuori MARCIUS, Coriolanon poika.
Roomalainen airut.
TULLUS AUFIDIUS. volskilaisten sotapäällikkö.
Aufidion alapäällikkö.
Aufidion salaliittolaisia.
Antiumin kansalainen.
Kaksi volskilaista vahtimiestä.
VOLUMNIA, Coriolanon äiti.
VIRGILIA, Coriolanon puoliso.
VALERIA, Virgilian ystävä.
Virgilian kamarirouva.
Roomalaisia ja volskilaisia senaattoreja, patriiseja, aediileja. liktoreita, sotamiehiä, kansalaisia, sanansaattajia, Aufidion palvelijoita ja muita seuralaisia.
Tapahtuu osaksi Roomassa, osaksi volskilaisten ja antiaattein alueilla.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS
Ensimmäinen kohtaus.
Katu Roomassa.
(Joukko kapinoivin kansalaisia tulee sisään, sauvoilla, kangilla ja muilla aseilla varustettuina.)
1 KANSALAINEN. Kuulkaa mitä sanon, ennenkuin eteenpäin mennään.
Puhukaa, puhukaa!
Oletteko kaikki päättäneet ennemmin kuolla kuin nälkään nääntyä.
Olemme, olemme.
Ensinnäkin, niinkuin tiedätte, on Cajus Marcius kansan päävihollinen.
Tiedämme, tiedämme.
Tappakaamme hänet, niin saamme itse määrätä viljan hinnan. Onko se päätös?
On kuin onkin. Sen teemme. Pois matkaan.
Vielä sananen, hyvät kansalaiset!
Huonojahan kansalaisia me olemme, mutta patriisit muka hyviä. Meille voisi pelastukseksi olla se, minkä isoiset ylellisyyteensä tuhlaavat. Jos he vaan tähteensä meille antaisivat, niiden vielä kelvatessa, niin saattaisimme pitää heidän apuansa ihmismäisenä. Mutta me olemme heille, heidän mielestään, liian kalleita; kiduttava kälpeytemme, kurjuutemme näky on ikäänkuin erityisluettelo, jossa näkevät oman ylellisyytensä. Meidän kärsimyksemme on heille voitoksi. – Kostakaamme seipäillämme, ennenkuin he meidät seivästävät, sillä jumalat sen tietäkööt, että tässä puhun enemmän leivän nälästä kuin koston janosta.
Cajus Marciotako etenkin kostonne tarkoittaa?
Häntä etupäässä; hän kohtelee rahvasta kuin ilmeinen koira.
Ettekö muista, mitä hyvää hän on isänmaallensa tehnyt?
Kyllä, ja olisimme valmiit hänelle siitä kiitostakin antamaan, jos ei hän itse hankkisi itselleen korvausta ylpeydellään.
No, mutta älkää noin herjaten puhuko.
Minä sanon teille, että mitä hän on erinomaista tehnyt, sen hän on siinä mielessä tehnyt. Herkkätuntoiset ihmiset sanokoot sen tapahtuneen isänmaan hyväksi, mutta sen hän on tehnyt vaan äitinsä mieliksi ja osaksi tyydyttääkseen ylpeyttänsä; sillä hän on ihan yhtä ylpeä kuin urhoollinenkin.
Te panette viaksi hänelle mitä hän ei voi luonteessaan muuttaa. Ettehän ainakaan sanone häntä ahneeksi.
Vaikka sitä en sanoisikaan, en kuitenkaan ole syytöksien puutteessa; hänessä on vikoja niin runsaasti, että väsyy niitä luetellessaan. (Ilohuutoja ulkoa.) Mitä ilohuutoja siellä? Toinen puoli kaupunkia on liikkeellä. Miksi tässä jaarittelemme? Pois Capitoliin!
Tulkaa, tulkaa!
Vait! Ken tuossa tulee?
(Menenius Agrippa tulee.)
Menenius Agrippa, se kunnon mies, joka aina on kansaa rakastanut.
Hän se on jotenkin kelpo mies; kunhan vaan kaikki muut olisivat samanlaisia.
Mik' ompi, kansalaiset? Minne matka.
Kädessä seipäät, kanget? Mikä nyt on?
Asiamme ei ole senaatille tuntematon, he ovat jo kahden viikon ajan kuulleet hoettavan mitä aiomme tehdä ja minkä nyt tahdomme heille työssä näyttää. Sanotaan köyhillä armon-anojilla olevan vahvat keuhkot, mutta nyt saavat tuta, että meillä on vahvat kouratkin.
Mut, hyvät ystävät ja naapurukset,
Näin hukka teidät perii.
Mahdotonta; Hukassa tässä ilmankin jo ollaan.
Mut, ystäväni, tietkääs, patriiseilla
On hellin huoli teistä. Tänä puutteen
Ja hädän aikana te yhtä hyvin
Taivasta sauvoillanne piestä voitte
Kuin Rooman valtaa, joka tietään kulkee.
Tuhannet suitsivitjat katkaisten,
Vahvempirenkaiset, kuin millä häntä
Sitoa voitte te. Tää kallis aik' on
Jumalten työt', ei patriisein. Täss' auttaa
Vain polven notkistus, ei käsivarret.
Ah! kurjuutenne ajaa teitä sinne,
Miss' isompi on kurjuus tarjona.
Ja vallanpitäjiä soimaatten te,
Joill' isällinen teist' on huoli, vaikka
Kirootte heitä niinkuin vihamiestä.
Huoliko meistä? – Vieläkö mitä! – He eivät milloinkaan ole meistä huolineet. Antaneet meidän nälkään nääntyä, ja omat aittansa viljaa täyteen ahtaneet; säätäneet kiellon koron kiskomiselle, auttaakseen koronkiskureita; päivittäin peruuttaneet terveellisiä lakeja, rikkaita vastaan säädettyjä, ja päivittäin keksineet yhä ankarampia asetuksia, kahlehtiakseen ja sortaakseen köyhää, jos ei sota meitä niele, niin he meidät nielevät, ja siinä se on heidän rakkautensa meitä kohtaan.
Nyt teidän myöntää täytyy, että joko
Olette merkillisen ilkeät
Tai tyhmäpäiset pöllöt. Sievän sadun
Nyt kerron teille; tunnette sen ehkä,
Mut koska tarkoitukseeni se sopii,
Niin ehkä juttelen sen vielä kerran.
Antakaa kuulla; vaan älkää luulkokaan, että voitte herjamme suittaa tuolla tarinallanne. Antakaa kuulla, olkaa niin hyvä!
Kerranpa kaikki ruumiin-osat nousit
Kapinaan vatsaa vastaan, tehden kanteen,
Ett' tämä yksin keskiruumiin valtas.
Kuin kuilu laiskana ja toimetonna,
Ja, toisten haltuun jättäin työt ja vaivat.
Vaan