STOOL. Hänessäkö? – Mistä sen olet huomannut?
AINI. Hänen silmistään! – Te ette varmaankaan ole häntä tarkastanut – mutta sen olen minä tehnyt. – Vaariseni, – ennenkuin miehelle mennään, sitä tarkoin tarkastellaan. Kenties hän ei teidän läsnäollessanne saata olla – noin – "omillaan." Te olette ehkä hänessä liian paljon kunnioitusta herättäneet.
KLAARA. Miehenikö?
STOOL. Rouvaniko?
AINI. Vaarin käytöksessä on hyvin paljon tuommoista – melkein peloittavaa jsloutta —
STOOL (rehennellen). Niin, niin! Soturin ryhti, soturin ryhti – hehehe – ai!
AINI. Ja mummokin on vielä varsin – muhkea ja – sievä —
KLAARA (kainostellen). No no – lapseni!
AINI. Niin – ja minä myöskin: Et sinä yksin ole sievä – ei sinun sitä vaivaa pidä nähdä.
KLAARA. Se vaiva lieneekin turha, lapseni.
AINI. Mummokulta – ei pidä suuttua Sirkkuseen. Meidän pitää häntä vain kärsiä, antaa hälle anteeksi. Ja vaikka hän nyt onkin vähän – noin – niin, kun hän vain tulee minun miehekseni, minä hänet kohta kyllä kohteliaaksi saan. Se on siis päätetty? – Hän on tervetullut – eikö niin, mummokulta?
KLAARA. Enhän muuta saata, kuin sinun mieltäsi noutaa.
AINI (syleillen häntä). Voi, sinä kaikkien mummojen esi-kuva! Minä koen myöskin aina noutaa sinun mieltäsi! – Ja nyt vain eineelle!
(Soittaa).
STOOL. Entäs minun vastaukseni vanhalle Keikkaselle?
AINI. No, "kyllähän neuvo tuuleen tulee, kun vain veneen vesille saapi." – Vaari-kulta, olethan sinä hyvin kekseliäs ja viisas – kyllä sinä osaat hienosti sanasi solmitella, saadaksesi hänet ymmärtämään olevansa "viides pyörä vaunuissa." – Oi, siksipä minä sinua rakastankin – (Syleillen Stoolia) kaikesta, kaikesta sydämestäni!!
Kolmas kohtaus.
Entiset. Sirkkunen. (Sitte) Jaakko.
SIRKKUNEN (tulee selkä edellä, hattu päässä, puhuu ulos, nauraen). Puurohauteita! Puurohauteita, sanon minä! – Viheliäisille ja karvattomille rakki-koirille on puurohaude kaikkein paras lääke!
KLAARA. Rakki-koirille? Onko mun Moppenikin rakki-koira? Hyi!
STOOL. Onko tuokin sivistyneen ihmisen tapaan, noin pitää hattuansa —
AINI (läheten Sirkkusta). Herra Sirkkunen —
SIRKKUNEN (tuhmantapaisella katsannolla). Hei kas vain – neiti —
AINI. Vaari ja mummo ovat myöskin täällä —
SIRKKUNEN. Kas – niinpä totta tosiaankin!
(Astuu takaperin ja Stoolin jalalle).
STOOL. Tuhannen per – ! Herrani —
SIRKKUNEN. No – mitä nyt? – Tulinko ma liian lähelle liikavarpaita?
STOOL. Hmh! Tallaa jalkani ja vielä kysyy, tuliko hän liian lähelle!
AINI (lepytellen). No – no, vaari-kulta! Hän ei huomannut sinua.
STOOL (puoli-ääneen). Vaan tuopa nyt vasta on emämoukari! Eipä liikahda hattu hänen päästänsä! Ei!
AINI. Sen tekee hajamielisyys (Yskähtää, viitaten Sirkkuselle, että ottaisi hatun päästään). Hm! Hm!
SIRKKUNEN (ei ymmärtävinään). Telegrafeeraatteko te?
AINI (läheten häntä, hiljaa). Hattunne —
SIRKKUNEN. On päässäni – eikös ole?
AINI. Niin – niin – mutta tervehtikäähän toki.
SIRKKUNEN. Vain niin. – Kuten tahdotte!
(Tervehtii kömpelösti; astuessaan takaperin kompastuu hän Jaakkoon, joka ruoka-tarjotin kädessä oli vähää ennen sisään tullut. Tarjotin putoo lattialle).
AINI (huudahtaa). Taivas!
JAAKKO. Saakeli!
KLAARA. Mun kalliit, puhtaat posliini-astiani!
STOOL. Kaikki palaisina!
SIRKKUNEN (osoittaen Jaakkoon). Tuopa nyt vasta on varomaton moukka!
JAAKKO. Hä? Moukkako? Minä? – Minä kysyn teitiltä: olenko minä moukka? – Kumpi meist' on moukka? —
SIRKKUNEN (Stoolille). Kuulkaapa nyt, tuo sanoo minua moukaksi!
STOOL (suuttuneena). Ja siinä on hän vallan oikeassa. – Siveellisyys ei näy teidän pää-avujanne olevankaan.
SIRKKUNEN. Niin, mitäs minun vielä piti sanoman – ? Oikein! —
Kuulkaapas, mamma – teidän rakki-koiranne on nyt kuin uudestisyntynyt.
KLAARA. Vaiti! Ei sanaakaan enää siitä!
SIRKKUNEN. Hihi! – Minä ensin käärein sen vallan tykkänään puuroon ja palveliani pesi sen sittemmin petroleumilla.
KLAARA. Petroleumilla?! – Voi Moppe-raukkaani! – Te – te – hävityksen kauhistus!
SIRKKUNEN. Mutta —
STOOL (pitäen nenä-liinaa nenänsä edessä). Totta vie – täällä haisee jo petroleumilta – phhrrr!
SIRKKUNEN. No, mutta kuulkaahan toki – !
KLAARA. Ei sanaakaan! – Te olette ihmisseuran hirvein kauhistus!
(Menee vihoissaan oikealle).
SIRKKUNEN. Mutta vaari —
STOOL. Piru olkoon teidän vaarinne!
(Menee vasemmalle; Aini seuraa kumpaakin, lepytellen heitä).
JAAKKO (korjatessaan posliini-muruja lattialta). Hm! – Palvelia-parka saapi sitte kauniisti kärsiä teidän ylevästä tyhmyydestänne – Häpeisin minä toki teidän sijassanne – sen minä tekisin!
(Pois).
Neljäs kohtaus.
Sirkkunen. Aini (jää seisomaan keski-oveen).
SIRKKUNEN (heittäikse tuolille). Hahaha!
AINI. Hän nauraa vain! Hän saattaa vielä nauraa. – Ohhoo! Saapa hänen kanssaan vielä nähdä monta vaivaa!
SIRKKUNEN. Jumalan kiitos, paasinpa helposti vanhuksista! Nyt on enää tuo nuori – (kääntyy, huomaa Ainin). Oi, surma! – Hän ei suinkaan sääli! – Sauve, qui peut!
(Aikoo mennä).
AINI (siv.). Kuinka? Hän lähtee? – (Ääneen) Herra Sirkkunen!
SIRKKUNEN (kääntyy).
AINI. Minne ai'otte?
SIRKKUNEN. Onhan kaikki muutkin jo menneet tiehensä.
AINI. Niin – kaikki – mutt'en minä; olenhan minä vielä täällä.
SIRKKUNEN. Kyllähän minä sen huomaan —
(Aikoo mennä).
AINI. Kuinka? Mutta jääkäähän toki, herra Sirkkunen.
SIRKKUNEN. No, jos sitä niin kohdastansa tahdotte, niin —
AINI. Vallan tärkeätä on, että saan olla teidän kanssanne kahden kesken.
SIRKKUNEN. Tahdotte varmaankin leikkiä.
(Ottaa pallon pöydältä ja nakkelee sitä ilmaan).
AINI. Empähän – minä tahtoisin mielelläni vähäsen puhella kanssanne.
SIRKKUNEN (yksinkertaisesti). Vai niin? – Nytkö heti?
AINI