HAAPANIEMEN HANHENPOIKA
Huvi-näytelmä yhdessä näytöksessä
STOOL, maanviljeliä, entinen kapteeni.
KLAARA, hänen rouvansa.
AINI, heidän tyttärensä-tytär.
SIRKKUNEN.
KEIKKANEN.
JAAKKO, Stoolin palvelia.
Tapaus Stoolin omistamassa Haapaniemen huvilassa.
(Näyttämö kuvaa vanhanaikuista kamaria keski- ja sivu-ovineen. – Vasemmalla ikkuna ja sohva, oikealla suuri noja-tuoli.)
Ensimmäinen kohtaus.
Stool. Jaakko.
JAAKKO. Anteeksi, herra kapteeni, – kirjeen tuoja tahtoisi mielellään tietää, vastataanko vanhan herra Keikkasen kirjeesen.
STOOL. Tiedänkö sen minä? – Sen päättäköön tyttäreni-tytär, se on hänen asiansa – ja rouvaltani pitää mun myöskin kysyä – Missä hän on?
JAAKKO. Tuolla hän juoksee pihalla, tavoitellen perhosta.
STOOL. Hä? – Rouvaniko?
JAAKKO. Ei, herra kapteeni – suokaa anteeksi, siihen on hän melkein liian vanha. Minä tarkoitin Aini-neitiä, – rouvasta min'en tiedä mitään – hän ei ole sanonut, missä hän on; – vaan kaukana hän varmaankaan ei ole, sillä vanha Moppe tuli juuri äsken kotiin.
STOOL (kävellen edestakaisin). Mitä pitää mun Keikkaselle vastaaman? – Miten pitää mun sanani sovittaa? – Hm! Siinä taaskin uusi esitys Ainille. – Nuori-Keikkanen on sievä mies. – Niin – jos seuraisin povessani kaikuvaa ääntä, niin tietäisin vallan hyvin —
JAAKKO. Ja minä myös.
STOOL. No?
JAAKKO. Minä vain tarkoitin, että jos minun povessani kaikuvaa ääntä seuraisitte, niin tietäisitte vallan hyvin —
STOOL. Katsos vain Jaakko-herraa – Mitähän sinä tekisitkään?
JAAKKO. No, sen voipi lapsikin ymmärtää. Mitäkö minä tekisin? – Herra Sirkkusen osoittaisin suorinta tietä talostani – ja sillä hyvä. – Hm, semmoinen pässinpää, – suokaa anteeksi, herra kapteeni, semmoinen sarveton pässinpää, ai'oin sanoa, jolla ei ole käytöstä eikä kuntoa – joka on ihan palveliainsa kaltainen! – Tuoss' on ovi; sanoisin minä, jos herra kapteeni olisin. Ja nuoren herra Keikkasen hyväksyisin suloisen Aini-neidin sulhoksi.
STOOL. No hiis'! Vai tekisit sinä siten?
JAAKKO. Siten juuri tekisinkin, kuin tekisinkin. – Eihän tuo herja herra Sirkkunen paitsi sitä ollenkaan sovi meidän hyvälle, rakastettavalle Aini-neidolle —
STOOL. Vaan tiedätkös varmaan, että sinun valitsemasi hänelle paremmin sopii?
JAAKKO. Senhän te, herra kapteeni, tiedätte kuin viisi sormeanne. – Herra Keikkanen on suurta sukua. Hänen isänsä ei tosin ensin ollut mikään, vaan nyt hän on kuitenkin asioitsia Helsingissä ja Jumala tietää, miksi siellä saattaa päästä.
STOOL. No – entäs hänen poikansa?
JAAKKO. Kuuluu olevan varsin nuori, kaunis, siisti herra. – Tietty se, kun on kasvanut Helsingin hienoissa seuroissa —
STOOL. Siisti ja hieno on myöskin herra Sirkkunen.
JAAKKO. Sirkkunenko!? – Hieno? – Hänellä on hattukin niin lujasti päässä, kuin nappa tuolla kellotapulimme huipussa. Ja hän on paitsi sitä niin hirveän jumalaton. Kolme pitkää päivää on hän nyt täällä vetelehtinyt – ja —
STOOL. Saatanko minä kieltää häntä meillä käymästä? Nuoruuteni ystävän veljen-poikaa?
JAAKKO. Nuoruuden ystävän? Sitä, jolla on senlainen veljen-poika, sitä ei saata nuoruuden-ystäväksi kutsua —
(Meteli ulkona).
STOOL. Mitä nyt? – Mitä hiiden mölinää se on? – Ryntääkö vihollinen vallille?
JAAKKO. Minä pistäyn katsomaan.
(Pois).
KLAARA (ulkona). Oi, te raivio! Hirviö! Oi – !
STOOL. Rouvani?
Toinen kohtaus.
Stool. Klaara. Aini.
KLAARA (tulee keski-ovesta). Voi kauheata, voi! – Voi noita hirveitä ilkiöntöitä!
STOOL. No – no – mutta mitä, Herran nimessä, on tapahtunutkaan?
KLAARA. Auttakaa! – Oi – ! Minä kuolen! —
(Vaipuu tuolille).
AINI (tulee vasemmalta). Mikä teitä vaivaa, mummo-kulta?
KLAARA. Voi surkeutta!
STOOL ja AINI. Mutta selitähän! —
KLAARA. Tätä en kauvan kestä – !
STOOL (huoaten). Enkä minäkään!
KLAARA. Tuo Sirkkunen – tuo inhoittava Sirkkunen!
STOOL. Taaskin hän? – Haa – se ilkivaltainen! Hänen pitää heti paikalla talostani pois!
AINI. Mutta, vaari-kulta, mitä hän on tehnyt sitten?
STOOL. Mitäkö hän on tehnyt? – Hän on – (Klaaralle) Mitä hän on tehnyt?
KLAARA. Voi, – hän murhaa meidät kaikki!
AINI. Mitenkä?
KLAARA. Hän on sen jo näyttänyt. Niin julmasti riisti hän vanhalta
Mopelta kaikki sen kauniit, kiharaiset karvat!
AINI. Voi toki, Moppe-raukkaa.
KLAARA. Niinpä kyllä – ja Mopella kuin paitsi sitä on niin hirveä kihti!
AINI (sivulle). Voi sitä ajattelematonta! (Ääneen). Mummo, kuuleppas!
Varmaankaan ei hän sitä pahassa aikeessa tehnyt. Ehkä hän vain —
KLAARA. Vaiti! – Pois hänen pitää heti paikalla! Pois mokoma kummitus meidän talon tiluksilta!
STOOL. Pois, pois! Muuten ei kohta enää jää kiveä kiven päälle.
AINI (veitikkamaisesti hymyillen). Jääpä kyllä, vaari-kulta, – täällä onkin vain suuria möhkäreitä.
STOOL. Ja omenatkin ovat saaneet sen peijakkaan kyydin.
AINI. Sen on varmaankin hänen palveliansa tehnyt. – Ja tiedäthän, vaari-kulta, kun omena on kypsä, putoaa se itsestäänkin.
STOOL. Niin vai, sinä pikku viisastelia. – Mutta, sanalla sanoen, lapseni: Herra Sirkkusen mitta on nyt täysi. – Hänen pitää heti pois! Eikä siitä vahinkoakaan. Vanha Keikkanen on minulle kirjoittanut poikansa aikeista. Hän on jo tulossa ja voipi tuossa tuokiossa olla täällä!
KLAARA. Niin, lapseni, siinä mies, rikas, sievä ja sorea! – Hän on nyt opettajana Helsingin realilyceossa ja on hyvissä kirjoissa korkeilla asianomaisilla, ja ne kyllä —
AINI. Sanovat tänäpänä sitä, huomenna tätä. – Mummokulta, antakaamme nuoren Keikkasen vain olla siellä, missä on. – Ja – onhan herra Sirkkunen paitsi sitä täällä. Vaan kuitenkin – minä noudan kaikissa rakkaan vaarini ja mummoni tahtoa. – Ja koska te äsken sanoitte pitävänne paljon aatelisista, niin – olihan herra Sirkkusen äiti aatelia, ja —
KLAARA. Mitä se hyödyttää?
AINI. Ei suinkaan muuta, kuin että hänellä, sanojenne mukaan, on etu-oikeus minun sydämeeni – eikö niin, vaari-kulta? – Ja olihan vanhan Sirkkusen veli sen lisäksi vaarin paras ystävä, eikö niin?
STOOL. Niinpä kyllä. Ja piti minua pöllönä – narrina, kiitellessään veljensä poikaa, mokomaa raju-päätä, koko senaatin koristukseksi ja kunniaksi. – Hm! Kyllä sitte senaatti varmaan on kaunis ja sen kunnia loistava, jos vain tuommoinenkin narrinhäntä sitä kaunistaa!
AINI. Ehkä me emme tajua sitä vissiin. Kenties senaatissa katsotaan semmoisia asioita vallan toiselta kannalta.
KLAARA.