Kotisirkka. Dickens Charles

ja koko ilvehtivä, pahasävyinen olentonsa tirkistäen hänen pienen silmänsä pikkuisesta nurkasta juurikuin joukko korppeja. Mutta sulhoksi hän vaan aikoi!

      "Kolmen päivän kuluessa. Ensi torstai, vuoden ensimäisen kuun viimeinen päivä, on minun hääpäiväni", sanoi Tackleton.

      Kerroinko jo hänen toisen silmänsä aina olleen avoinna ja toisen miltei ummessa, ja että se miltei ummessa oleva aina oli virkku silmä? Luulenpa sen jo kertoneeni.

      "Se on minun hääpäiväni!" lausui Tackleton helistellen rahojansa.

      "Kas, se on meidänkin hääpäivämme!" huudahti ajuri.

      "Ha-ha!" nauroi Tackleton. "Kummallista! Te olette juuri samankaltainen pari, te!"

      On mahdoton kuvailla kuinka Pirkkoa harmittivat nuo ylpeät sanat. Entäpä sitten? Hulluudessaan luuli tuo mies kenties saavansa vielä samanlaisen pojankin kuin hän! – Mies oli hullu!

      "Kuulkaa! Sana teille!" jupisi Tackleton survaisten kyynäspäällänsä ajuria ja vetäen hänet vähän syrjään. "Tuletteko häihini? Me soudamme samaa venettä, niinkuin tiedätte."

      "Kuinka, samaa venettä?" kysyi ajuri.

      "Niin, vain pieni erotus, sen tiedätte", jatkoi Tackleton survaisten uudelleen, "tulkaa ja viettäkää kanssamme ilta hääpäivän edellä."

      "Minkätähden?" kysyi Juho ihmetellen tuota tungettelevaa kohteliaisuutta.

      "Minkätähden!" toisti toinen. "Sepä myös tapa vastata kutsuihin.

      Minkätähden! Huviksenne, seuran vuoksi, sen tiedätte ja kaiken muun."

      "Enpä olisi koskaan luullut teitä seuramieheksi", sanoi Juho suoralla tavallaan.

      "No, ei teitä kohtaan, näen ma, auta muu kuin totuus", lausui Tackleton. "Minkätähden siis! – Totta on, niinkuin teekestejä pitävät ihmiset sanovat, että te molemmat yhdessä, te ja vaimonne, olette hupaisen näköisiä. Me tiedämme paremmin, näette, mutta – "